22.4.2017

snäppiminä vs todellinen minä

Mä oon suunnitellu tällaisen postauksen kirjoittamista jo kauan. Öisin sängyssä pyöriessäni oon koittanu jäsennellä mun ajatuksia ja sitä, mitä kaikkea mä haluan tästä aiheesta kertoa. Koskaan en oo kuitenkaan tajunnut laittaa mietteitäni ylös, ja seuraavana päivänä kaikki pointit ovat jo unohtuneet. Koitan nyt kuitenkin parhaani.

Oon käyttänyt snäppiä varmaan parisen vuotta. About koko sen ajan oon saanu kuulla joko netin välityksellä tai ihmisiltä suoraan, miten musta saa niin erilaisen kuvan snäpistä. Teillä, jotka ette mua tunne, on käsitys ennen snäppiä muodostunut varmasti hyvin pitkälti blogin perusteella. Varsinkin aluksi sain kuulla blogin kommenttikentässä sitä, että musta saa todella tyhmän kuvan snäpissä. Kun oon avautunu asiasta joillekkin kavereille, ovat he olleet samaa mieltä: en oo antanu snäpissä oikeaa kuvaa itsestäni.

Tiedostan asian kyllä hyvin itsekin. Oon miettinyt ja pähkäillyt, että mitä mun pitäisi sitten snäpätä, että "todellinen minä" välittyisi ruudun toiselle puolelle. Toisaalta oon ollut sitä mieltä, että miksi mun pitäisi yrittää yhtään mitään. Oon päivitellyt snäppiä sillä periaatteella, että kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti. Mä snäppään murto-osan elämästäni, ja lähes poikkeuksetta sinne jakamani asiat liittyvät hauskanpitoon ja kaikenlaisiin kommelluksiin, mitä mulle ja mun elämässä sattuu. En snäppää juurikaan ihan vaan arkipäiväisistä asioista, koska en koe niitä kiinnostavana sisältönä. Toisaalta ne ihan tavalliset asiat saattaisivat tuoda ilmi musta "normaalimpaa" kuvaa. En tiedä millaisista snäpeistä te tykkäätte, mutta itse en tykkää seurata niitä ns. tavallisia snäppejä.


Tää teksti menee todennäköisesti ihan ohi niillä, jotka eivät mua snäpissä seuraa. Kiteytettynä sanoisin, että mun snäppi koostuu juhlimisesta ja jo mainitsemistani kommelluksista. Oon kuitenkin paljon muutakin. En vaan yksinkertaisesti anna kaikkea itsestäni snäpissä, enkä koe sille tarvetta. Snäpissä mun elämää pääsee seuraamaan reaaliaikaisesti. Vaikka mä päivitän tätä blogia nykyään harvemmin, niin silti annan itsestäni täällä paljon enemmän. Osittain siksi, että mun on monesti helpompi ilmaista itseäni kirjoittamalla. Osittain taas siksi, että snäpissä mä näen, ketkä mun juttuja katsoo. Se luo ihan eri tavalla paineita ja saa monesti miettimään, että mitä snäpätä ja mitä ei.

 Snäppiminäksi kutsumani persoona ei ole kuitenkaan jäänyt pelkästään snäppiin. Ihan todellisessa elämässäkin on monta ihmistä, joiden käsitys musta on pelkästään se, että mä biletän ahkerasti ja oon sellanen höpsö, asioita ei niin vakavasti ottava tyttö. Mä en vaan pysty tai halua antaa kaikille enempää. En kiellä, ettenkö välillä miettisi sitä, että monilla on musta kuva hölmönä biletyttönä. Se on mulle ihan fine, koska se on osa mua. En päästä kaikkia pintaa syvemmälle. Tuntuu tyhmältä sanoa niin, koska blogissa oon aina päästänyt teidät lukijat melko lähelle itseäni. En silti tykkää esimerkiksi uusia ihmisiä tavatessani päästää heitä tutustumaan muhun sen syvemmin. Mulle on tosi vaikeeta kertoa siitä, että kirjoitan blogia. Koska jos kerron, niin muutamalla klikkauksella ihminen pääsee lukemaan mun elämästä about kaiken. Haluan mieluummin itse kertoa elämäntarinani, jos siis haluan tutustua jonkun kanssa enemmänkin. Enkä nyt puhu pelkästään miehistä, vaikka varsinkin juuri miesten takia mulla ei esimerkiksi ole enää linkkiä blogiini Instagrammin biossa. 

Se, miksi nää ajatukset on tällä hetkellä taas niin pinnalla mun mielessä, johtuu Jodelista. Itse en tiennyt juuri mitään kyseisestä sovelluksesta ennen viime viikkoa, kun sain screenshotteja siellä olleista keskusteluista, jotka koskivat mua. Laitan tähän muutaman kommentin sieltä:

"Mua jotenkin välillä säälittää se sen kouluihin haku, eikö viime vuonna missannu yhteishaun? Tuntuu jotenkin olevan hukassa, plus joka viikkoinen dokailu ei vaikuta hyvältä."

"Musta tuntuu ettei se oikein hyväksy itteään oikesti sellaisena kun on. Sääli."

"Muakin mietityttää sen alkoholin käyttö, varsinkin kun snäppiä seurailee. Siinä on vähän sellaista "maalaistytön pitää lyödä läpi kaupungissa" -vibaa ja se on surullista."

"Tuli myös mieleen, että yrittääkö täyttää juhlimisella jotain tyhjiötä elämässään, jotenkin snäpeistä tullut läpi rivien välistä."

"Tulee siitä aika reppana fiilis blogin perusteella. Sen epävarmuus ja huono itsetunto paistaa jonnekkin tuhansien kilometrien päähän."

"Tuntuu kompensoivan kaikessa hirveän huonoa itsetuntoaan."

"Toki tää juominen lisättynä aiempiin epävarmuuksiin vaan kompensoi sitä tunnetta, että elämässä ei oikein ole suuntaa."

"Harmittaa kun tuntuu olevan tosi hukassa."


 Menikö tunteisiin? Kieltämättä. Mun ensireaktio screenshotit saadessani oli, että miksi. Mä en koe olleeni kovinkaan esillä viime vuosina. Se tuli yllätyksenä, että ketään kiinnostaa puhua musta. Oon blogiurani aikana onnistunut melko hyvin välttymään keskustelupalstoilta, toki muutamia poikkeuksiakin on ollut. Äiti kysyi, että tunnistanko itseni noista kommenteista. Vaikka se on vaikeaa myöntää, niin osittain tunnistan.

Esimerkiksi toi mun alkoholinkäytöstä puhuminen ihmetyttää. Eikö ole ihan normaalia juhlia kerran pari viikossa varsinkin sinkkuna? Toisaalta mä ehkä itse ruokin sitä kuvaa, että oon kova bilettämään. Mutta jos mä esimerkiksi päivitän kuvan viinilasillisten äärellä ei tarkoita sitä, että olisin vielä pilkun aikaan pelti seis baarissa. Toki jotkut saattaa ihmetellä sitä, että mä juon lähinnä arkisin. Se johtuu puhtaasti siitä, että viikonloppuyöt menee lähes poikkeuksetta töissä. Sitten kun on vapaata, niin tekee mieli nollata. Tottakai mä oon kyllästynyt joka viikkoiseen bilettämiseen. Olisi ihanaa vaan maata kotona kattomassa leffoja - jonkun kanssa. Jos seurustelisin, niin meininki olisi ihan erilainen. Mutta sinkkuna se jatkuva kotona nyhvääminen vaan ahdistaa.

Mitä tulee huonoon itsetuntoon ja hukassa olemiseen, se on ihan totta. En vaan tiedä, että miten se paistaa sitten niin selvästi läpi. Mä kieltämättä koitan antaa itsestäni vahvan kuvan - myös oman pääni sisällä. Sisimmissäni oon todella heikko ihminen, mutta jostain syystä haluan peittää sen. Kai sekin liittyy jotenkin tähän sinkkuna olemiseen: haluan todistaa, että pärjään ihan hyvin yksinkin. Mun tekis mieli puhua tästä aiheesta enemmänkin, mutta toistaiseksi en uskalla.

Pitäisi varmaan kiteyttää jotenkin mun pointti tän postauksen takana, mutten osaa. Ehkä ymmärrätte, ehkä ette. Tää nyt oli taas vaan tällaista ajatusten purkamista. Olis varmaan pitänyt suunnitella postaus paremmin ja oikeasti jäsennellä mun ajatuksia jotenkin selkeästi, mutta koska tää on mun blogi ja mun tyyli ilmaista itseäni, niin näillä mennään. Palataan sitten ensi kerralla kuulumisten kera!

5.4.2017

I'm still breathing

Moikka! Niin se aika vaan rientää. Havahduin tossa pari päivää sitten siihen, että oon postannut viimeksi kuukausi sitten. Huhhuh! Jotenkin mussa herää vaan suunnaton häpeä, kun mietin tätä mun touhua. Toisaalta ei pitäis pakottaa itteensä kirjottamaan, mutta toisaalta miksei. Joka kerralla ku oon vaan tehny sen päätöksen kirjoittaa, ei tässä ole ollut mitään erikoista. Älkääkä nyt käsittäkö väärin - tää homma ei todellakaan ole mulle mitään pakkopullaa. Oon saanu vuosien varrella niin paljon iloa tästä blogista, ettei sanat riitä kuvailemaan. Tosin mun ilonaiheet taitaa sitten nykyään tulla ihan muualta, onhan mun elämä todella erilaista kuin aktiivisina aikoinani.

Oon viime aikoina ollu aika lailla kokoajan menossa. Se varmasti onkin suurin syy sille, miksei musta ole kuulunut blogin puolella. Jotenkin kotona ollessanikin pidän itseni kokoajan kiireisenä. Pitäisi oppia olemaan hetki paikoillaan ilman puhelinta, läppäriä tai telkkaria. Tekisi varmasti hyvää! Töissä on tullu käytyä ihan kiitettävästi, mutta oon myös ollut kipeänä pariin otteeseen. Tosi hassua, koska ennen muhun ei purreet mitkään pöpöt. Kai mä sitten nykyisessä työssäni vaan haalin niitä helpommin puoleeni. Tosin edellisellä lääkärikäynnilläni lääkäri sanoi, että mun pitäis varmaan rauhottua välillä. Eli stressi varmasti vaikuttaa kipeilyynkin.

Onneksi elämä ei kuitenkaan oo ollut pelkkää stressiä. Juhlittua on tullut viime aikoina taas hieman enemmän, ja kommelluksiltakaan ei ole vältytty. Saman viikon aikana onnistuin tiputtamaan avaimet hissikuiluun ja multa pöllittiin taas puhelin. Mutta mun sählääminen ja alkoholi ei todellakaan kulje aina käsi kädessä, alkoholi ehkä vaan edesauttaa töppäilyissä.

Juhlimisesta puheen ollen - mä täytin maanantaina vuosia. Se on jäänyt pysyväksi läpäksi, että täytän joka vuosi 16 vuotta. Totuus paljastuu kuitenkin tuolta blogin sivubannerista (jonka juuri päivitin uuden iän vuoksi) eli oikeasti 24v tuli täyteen. Maanantaina oli tietysti kemut ihan vaan työkavereitten kesken, ja vielä eilen ja tänäänkin olen saanut nauttia vapaista. Edellisinä viikkoina mulla on ollut about yksi vapaapäivä per viikko, eli tuntuu kyllä luksukselta "lomailla" useampikin päivä. Ensi viikolla pääsen taas lomailemaan, kun suuntaan pääsiäiseksi Iisalmeen. Ihanaa päästä kotiin paljuilemaan ja moikkaamaan ensimmäistä kertaa mun veljen tytärtä!

Mutta se niistä höpinöistä taas tällä kertaa. Kuvitukseksi heitän vielä uunituoreet asukuvat tältä päivältä, aika harvinaista! Yhdet toodella vanhat kuvatkin mulla on edelleen jemmassa, mutta mennään nyt näillä tuoreilla:)

IMG_2568-001
IMG_2600-001
IMG_2635-001
IMG_2583-001

Heitetääs nyt sitten vielä loppuun se perinteinen: mitä tykkäätte asusta?

2.3.2017

leopard shoes

Moikka! Täällä kipeillään taas vaihteeksi. Mulla ei lähde ääntä välillä ollenkaan, välillä kuuluu vain pieni pihinä. Onneks mulla on ollu nyt kaks vapaapäivää putkeen, niin oon saanu levätä. Pitäis koittaa olla vaan hiljaa, mutta mulle se on jotenkin ihan älyttömän vaikeeta. Mä tykkään puhua välillä itsekseen, mutta laulaminen on se ykkösjuttu. Oli hieman haastavaa katsoa äsken Voice Of Finlandia, kun teki kokoajan mieli laulaa mukana niitä biisejä. Oon ehkä vähän outo, myönnetään.

Toivon kyllä kovasti parantumista huomiseen mennessä, koska en jaksais yhtään maata vaan kipeenä kotona. Pari päivää menee helposti, mutta sitten iskee kyllästyminen. Ilman ääntä töihin meneminen lienee mahdotonta. Mä oon aina kehuskellut miten en oo koskaan kipeenä, mutta tässä viimeisen vuoden sisällä homma on kyllä muuttunut radikaalisti. Perus flunssailun lisäksi oon saanu jo jännetupintulehduksen ja selkäkin on oireillut. Hyvä minä!

IMG_2474-001
IMG_2487-001
IMG_2497-001
IMG_2486-001

Tässäpä vielä toisiksi viimeiset iskän nappaamat asukuvat. Kyllä sieltä tärähtäneitten kuvien joukosta muutama julkaisukelpoinenkin löytyi, jes! Kuvathan on muutaman viikon takaa, eli vanhalla tukalla mennään vielä näissä. Suunnitelmissa on kyllä järjestää kaverin kanssa kuvaussessiot, että pääsisi esittelemään uutta tukkaa ihan kunnolla.

Kuvien ottoa enempää en tota asua ulkoiluttanut ennen tätä päivää. Monesti vaatteet tulee laitettua vain kuvia varten, mutta itse ainakin käytän kuvaamani asukokonaisuudet aina jossain vaiheessa. Joskus ennen kuvaamista, joskus vasta näin jälkikäteen. 

Mitä tykkäätte asusta?

ps. Miks tää otsikoiden keksiminen on aina niin hankalaa! Päässä ei pyöri minkään biisin sanoja, eli jotain muuta oli keksittävä. Piti ihan googlata, etten ole käyttänyt samaa otsikkoa ennenkin. No en ollut, leopard coat ja leopard shorts kyllä löytyi :'D