21.12.2014

the break up

Pari päivää sitten tapahtui jotain, joka on ollu jo hetken aikaa odotettavissa. Me nimittäin erottiin Roopen kanssa. On varmaan sanomattakin selvää, että oon tällä hetkellä ihan palasina. Se ihminen on ollu mun elämässä kuitenkin yli seitsemän vuotta, ja usein perhettä lukuunottamatta ainoa ihminen, kenen kanssa oon varsinaisesti ollu tekemisissä. Yksin asuessani en oo päivän aikana välttämättä edes puhunu muiden kanssa. Ollaan erottu kymmeniä kertoja aikaisemminkin, mikä ei ehkä teini-iässä ole niin erikoista. Samassa kaupungissa asuessa päädyttiin kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen yhteen jollain ihmeen kaupalla. Monesti olisi ollut hyviä syitä eroon, mutta aina me vaan jatkettiin. Tarkoitus oli muuttaa yhteen syksyllä, mutta Roope ei saanutkaan koulupaikkaa Helsingistä ja kaikki meni pieleen. Kokemusta etäsuhteesta meillä oli jo vuoden kestäneen intin takia, ja silloinkin suhde oli koetuksella, kun Roope ei esimerkiks jaksanu ajaa Helsinkiin lomilla vaikka oltiin niin sovittu. Kuitenkin me vaan jatkettiin, koska kaikki oli hyvin kun me nähtiin.

Tänä syksynä asiat meni huonommin. Mä jumitin kotona neljän seinän sisällä, enkä saanu mitään aikaseks. Roope taas alotti oman elämän Kuopiossa, jossa mä en ollu enää niin vahvasti osallisena. Se kyllä soitti mulle arkisin joka ilta, mutta viikonloput olikin sitten asia erikseen. Lähes poikkeuksetta jokainen erillään vietetty viikonloppu meni siinä, että Roope piti hauskaa kavereidensa kanssa samalla ku mä itkin kotona. Ei se juhliminen ollu mulle ongelma vaan se, että niinä viikonloppuina en kuullu siitä yhtään mitään. Aina se ei vaivautunu soittamaan ees krapulapäivänä, mikä oli mulle liikaa koska mulla ei ollu erityisemmin omaa elämää. Oon aina ollu riippuvainen Roopesta, ja voin hyvin myöntää sen. Menetin mun kaverit jo meidän seurustelun alkuaikoina, koska halusin vaan olla Roopen kanssa. Äitin sanoin mä elin elämääni Roopen kautta. Ei se oo oikein. Joka kerta ku se satutti mua käytöksellään mä tiesin, että mä ansaitsisin parempaa ja että kenenkään ei tartteis kestää tollasta. Mutta kaikki oli hyvin pääsääntösesti, mikä riitti mulle. Annoin sen kohdella itteeni huonosti ja siks se ei varmaan oppinutkaan käyttäytymään kun tiesi, että en mä sitä kuitenkaan jätä. Välillä pidin sille peräti viikon mykkäkoulua suuttuneena siitä, että se ei laittanu mulle kokonaisen viikonlopun aikana edes yhtä viestiä. Sitä tottakai harmitti mun mököttäminen ja se aina lupasi, että ens kerralla laittaa edes sen yhden viestin. Mikään ei kuitenkaan muuttunu, eikä Roopekaan halunnu satuttaa mua enää. Se vaan on sellanen, eikä se jostain syystä voi sille mitään.

Mä olisin ollu valmis taistelemaan vielä meidän suhteen eteen, mutta Roopelle viimenen niitti oli se, ettei se koulun vaihtaminen Helsinkiin olis vielä tammikuussa onnistunut. Suurin syy sille, miks se halus erota on se, että se ei oo valmis sitoutumaan. Me alettiin haluta eri asioita elämältä: Roope halus asua Kuopiossa ja hengailla kavereiden kanssa, kun taas mä halusin asua sen kanssa Helsingissä ja mennä vielä joku päivä kihloihin ja viettää loppuelämän sen kanssa. Kyllä mä aina pelkäsin sitä, että meidän juttu ei tule kestämään kun se kuitenkin haluaa elää sitä menetettyä sinkkunuoruutta. Mäkin kaipasin jossain vaiheessa vapautta, mutta nyt taas en osaa kuvitella itteeni sinkkuna. Mä vaan oon enemmän seurustelevaa tyyppiä ja kaipaan sen jonkun, jonka kainaloon käpertyä. Sen jonkun, jolle soittaa milloin mistäkin asiasta.

Päätös oli oikea vaikka nyt ei tunnu siltä. Mä tiedän, että ehkä jo muutaman kuukauden päästä ajattelen, että meidän ero oli parasta mitä koskaan on tapahtunu. Mä toivon, että mä löytäisin jonkun, jonka kanssa kaikki ei olis yhtä draamaa ja joka osais kohdella mua niinku tyttöystävää kuuluu kohdella. Mua vaan pelottaa, etten löydä ketään. En mä oo valmis edes etsimään vielä, koska ainakin tällä hetkellä musta vaan tuntuu niin pahalta. Mä haluisin muistaa vaan ne huonot jutut joiden takia me ei kuuluttu yhteen, mutta tää on vaan niin pirun vaikeeta. Se ihminen on ollu sun elämässä niin monta vuotta, ja yhtäkkiä sä et enää voikkaan soittaa sille, ku pelkäät jotain ihan älyttömiä juttuja mitä kukaan muu ei ymmärrä. Sä et voi enää halata sitä sillon ku siltä tuntuu, etkä sä todennäköisesti nää sitä ihmistä enää ku ehkä pari kertaa vuodessa sattumalta. Se ihminen jatkaa elämäänsä ja rakastuu johonkin uuteen. Se mulle on vaikeinta, se ajatus Roopesta jonkun toisen kanssa. Meidän piti selvitä kaikesta ja olla aina yhdessä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Nyt mä en päässy edes kokemaan sitä yhdessä asumista.

Ajankohtana tää on pahin mahdollinen. Joulu yksin. Joulu pariskuntien äärellä yksin. Mä ootin joulua ku kuuta nousevaa ihan senkin takia, että silloin oltas pelattu tuttu juttua, jossa pariskunnat kilpailee siitä, ketkä tuntee toisen puoliskonsa parhaiten. Viime vuonna me voitettiin, ja odotin myös tältä joululta voittoa. Nyt mitään peliä ei enää edes tule. Joulupäivänä kaikki menee baariin, mutta mä en tiedä oonko mä menossa. Uudenvuoden vietän todennäköisesti jo kolmatta kertaa putkeen mun vanhempien kanssa. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mut just tollaset pikkujutut mua harmittaa eniten. Mä en osaa kuvitella itteeni yksin, enkä mä halua olla yksin. Toki voitais jatkaa kavereina, mutta mä en pysty siihen ainakaan vielä, koska muuten en tuu pääsemään Roopesta koskaan irti. Tää on mun elämäni vaikein paikka joutua luopumaan siitä ja alkaa rakentaa omaa elämää. Opiskelut mulla alkaa vasta kuukauden päästä ja mua pelottaa, että miten mä pärjään sitä ennen. Mä tiedän, että mun täytyy alkaa tutustua ihmisiin ja hankkia elämääni sisältöä. Monet lukijat on pyytäny mua esimerkiks kahville, mutta mä en oo koskaan lopulta uskaltanu. Nyt sille tulee stoppi: mun pitää vaan alkaa elää eikä kyhnöttää yksin kotona itkemässä. 

Kuulostaa kunnon valitusvirreltä, mutta mä koitan kokoajan alkaa ajattelemaan asioita positiivisesti. Mä tuun selviämään tästä, mä oon vahva ja voitan sydänsurut ja rakastun uudelleen. Mä löydän sen mulle oikeen ihmisen ja teen elämästäni oikeen elämän ilman, että se riippuu jostain toisesta ihmisestä. Mun pitää uskaltaa tavata mulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja mun pitää jossain vaiheessa opetella deittailemaan. Kai mun pitäis osata elää sitäkin sinkkuelämää, koska en kuitenkaan oo valmis uuteen parisuhteeseen vielä pitkään pitkään aikaan. Tää kaikki pelottaa mua, mutta mun on pakko vaan tsempata ja selvitä, koska takas entiseen ei oo paluuta. Mä rakastan Roopee, mutta mun pitää vaan päästää irti ja ymmärtää, että tää oli paras ja järkevin ratkasu.

Mua pelotti aluks, että mitä tälle blogille tulee käymään, kun mulla ei oo enää kuvaajaa. Tää homma on kuitenkin ainoo oma juttu mikä mulla on ollu jo monta vuotta, joten tästä mä en luovu. Rupeen vaikka ottamaan kuvia taas itselaukasimella tai pyydän jotain randomia kaupungilla ottamaan musta kuvia:D Mun elämässä alkaa nyt uusi vaihe ja toivon, että te pysytte vielä mukana vaikka postaustahti hetkeksi harvenisikin tai kuvien laatu huononis. Mä yritän kuitenkin erosta selviämisen lisäksi tehdä parhaani tän blogin eteen. Te lukijat ootte tavallaan aina ollu mun tukiverkosto, joka neuvoo ja auttaa ihan sama mikä juttu on. Te ootte mulle ihan korvaamattoman tärkeitä ja tiedän, että saan tukea teiltä tässäkin asiassa. Kaikesta voi selvitä, eikö vaan?

Loppuun vielä biisi, joka saa väkisinkin kyyneleet silmiin. Mä oon koittanu olla itkemättä, mutta toisaalta itkeminen helpottaa. En kuitenkaan haluais kuunnella surullisia biisejä, joten sen sijaan aattelin kysyä teiltä vinkkejä kunnon voimabiiseistä. Yks sellanen on oon voimissain, ja sen mä pistän kyllä soimaan tän synkistelyn päätteeksi!

Tästä vaan täytyy selvitä, vaikka nyt tuntuu siltä, että mä en selviä.

17.12.2014

elämyslahjakortteja jaossa!

Joulu on päivä päivältä lähempänä, jippii! Mulla lahjahankinnat on vielä puolitiessä (kuten aina), mutta nyt halusin tulla jakamaan teillekin sinne ruudun toiselle puolelle vähän lahjoja - sellasia te nimittäin ansaitsette! Mulla tulee ihan kohta tuhat (1000!) postausta täyteen ja tää on itseasiassa postaus numero 997. Hurja määrä, ei vaan voi käsittää. En usko, että olisin päätyny tällaseen postausmäärään ilman teitä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Olkoon tämän postauksen arvonta sen tuhannen postauksen kunniaksi:)

Jaossa olisi kolme kappaletta 50 euron arvoisia elämyslahjakortteja. Osallistua voi jättämällä kommentin tähän postaukseen, jossa kertoo, että mihin elämykseen mahdollisesti lahjakortin käyttäisi. Mainio lahja joko itselle, poikaystävälle, vanhemmille, kaverille tai ihan vaikka kissan kaimalle. Elämyslahjojen sivuilla on listattu kätevästi lahjaideat niin naiselle, miehelle kuin pariskunnallekin. Löytyypä sieltä myös lista parhaista joululahjaideoista:) Eli sieltä vaan etsitte mieleisen lahjaidean ja kerrotte sen mulle! Mä voin lämpimästi suositella esimerkiksi kartingia, jota kävin itse testaamassa.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 21.12 saakka. Kolme onnellista lahjakortin voittajaa vastaanottaa palkintonsa sähköisesti, eli jos lahjakortti lähtee lahjaksi niin se ehtii vielä hyvin pukinkonttiin. Ei muuta ku tsemppiä!

Jätäthän kommentiisi myös sähköpostiosoitteen:)

(kuva täältä)

15.12.2014

epäonnistuneet asukuvat vol 4

Heippa! Mä oon koittanu tässä epätoivoisesti pakkailla, sillä huomenna suunta käy vähän pidemmäksi aikaa Iisalmeen. Ihanaa joulu tulee! Mutta niin, tulin nyt tässä välissä postaamaan kun huominen menee kuitenkin pitkälti bussin penkkiä kuluttaessa. Mun läppäri meni tosiaan rikki tossa keväällä, ja oon sen jälkeen saanu onneks käyttää Roopen läppäriä. Tää jälkimmäinen läppäri kävi tossa jokunen aika sitten huollossa, jonka ajan käytin sitten sitä rikkinäistä läppäriäni. Selailin kuvatiedostoja läpi ja tajusin, että melkoinen siivu epäonnistuneita asukuvia on jääny sen koneen syövereihin. No nyt ne on kaivettu esiin, ja on aika näyttää näitä ''ihanuuksia'' taas teillekin:) Aina ei voi onnistua...

001
Tyypillinen ''ota silleen että jalat ei näy ku tähän asti''.

006
Auto tulee! Tää on yks paskimpia puolia tossa meidän yleisimmässä kuvauspaikassa. Liikennettä on enemmän ku mannerheimintiellä:D

011
''Oota mä otan nopeesti pikku nokoset''


023
Tästä puuttuu vaan vierestä kuva ''tältä mä kuvittelen näyttäväni nauraessani'' ja tää on sitten se ''miltä oikeasti näytän'' versio:D


045
Näyttäis pahasti parin promillen humalalta!

001-
Tää vois vastaavasti olla dagen efter...


039
Okei tältä mä sitten pahimmillaan näytän nauraessani:D

031
''Tajuutko sä yhtään miten kylmä täällä on!''

056
O_O

076
Mitä lie mielessä liikkunu, tän kohdalla en ees osaa arvata:D

093
Jostain syystä tästä tulee mieleen vaan epäonnistunu ''how you doin'?'' Joeyn tapaan:D

Sellasta vähän vanhempaa settiä tällä kertaa. Nää toinen toistaan järkyttävämmät kuvat on vähentäneet epäonnistuneitten kuvien määrää huomattavasti, eli seuraavaan tällaiseen postaukseen menee toivottavasti hetki:D