4.3.2011

RIP Eppu 11.5.1997-3.3.2011

Tästä tulee rankin kirjotus ikinä, enkä tiiä pystynkö edes kirjottaa. Mulla oli eilen luultavasti koko elämäni kauhein päivä, enkä oo ikinä kokenu mitään niin kauheeta ja rankkaa. Mun rakas eppu oli tosi kipeenä pari päivää, se laski alleen, oksenteli eikä edes syönyt. Epulla oli aina ihan valtava ruokahalu, joten heti jos sille ei maistunu ruoka niin joku oli pielessä. Eilen sitten lähdettiin käymään eläinlääkärillä. Porukat varotteli mua kokoajan siitä mahdollisuudesta et eppu pitää lopettaa. Mä en suostunu uskoo et asiat ois niin pahasti, ja hoin vaan kokoajan että eppua ei saa lopettaa. Silti mä jotenki alitajunnassa tiesin mitä tulee tapahtumaan. Lääkäri tutki epun ja sano et vaihtoehtona on joko lopettaminen tai sitten lääkityksen kokeilu. Lääkityksestä se sano vielä sen verran että se ei todennäköisesti tehois kerta eppu oksentaa kaiken pois, ja että tultas luultavasti viikon päästä takasin. Jo siinä vaiheessa mä romahdin totaalisesti ja hoin vaan että eppua ei saa lopettaa. Jäätiin sitte porukoitten kanssa miettimään että mitä me tehdään, ja porukat oli sitä mieltä että eppu täytyy lopettaa koska se kärsii sen verran et me ei voida antaa sen kärsiä. Kyseessä ei ollu oksentelut eikä muut, vaan epun sydämen vajaatoiminta mikä sillä on ollu jo muutaman vuoden. Lääkitys ei ois siis auttanu siihen sydämeen mitenkään. Mä olin edelleen sitä mieltä et eppua ei saa missään nimessä lopettaa ja että meidän pitää ees koittaa sitä lääkitystä. Porukat kuitenki sano et seki on välittämistä et ei anneta epun enää kärsiä ku sillä kuitenki oli jos jonkinlaisia vaivoja. Lääkäri tuli sitten takasin ja porukat kerto mitä me päätettiin, ja jo siinä vaiheessa ne rupes keskustelee että mitä epun ruumille tehdään. Mun itkulle ei tullu loppua ja halailin vaan eppua kauheesti ja koitin uskotella et eppu haluaa vaan kotiin eikä kuolla. Sitten lääkäri laitto epulle rauhottavan piikin ja lähti hetkeks pois, eppu jölkytteli hetken ympäri huonetta ja pitihän sen vielä viime hetkillä merkata seinälle. Sitten se alko hyytymään ja rupes makaamaan ja mä otin sen pään syliin ja silittelin sitä. Kohta se sitten alkoki kuorsaamaan tyytyväisenä mun sylissä. Porukat oli sitä mieltä et mun ei kannattas olla paikalla ku se on liian rankkaa, mut mulle oli tärkeetä et oon epun viimesillä hetkillä sen tukena. Nyt jälkikäteen tuntuu hyvältä että epun viimenen muisto oli luultavasti se ku se nukahti mun syliin. Sen jälkeen meidän piti lähtee odotushuoneeseen ja pitkän odottelun jälkeen oli mahdollisuus käydä vielä hyvästelemässä eppu. Aluks olin sitä mieltä et en pysty näkemään sitä kuolleena, mut sitten halusin lopulta olla oikeesti ihan loppuun asti mukana ja kävin jättää hyvästit. Oli kyllä tosi paha paikka nähdä epun ruumis ja kuvitella et nyt se on poissa. 


 Eppu oli aina tosi itsepäinen ja ärhäkkä terrieri. Se oli kymmenen vuotta tosi villi eikä hyytyny millään, se juos aina matot ruttuun ja oli tosi energinen tapaus. Me jo mietittiin sillon ku se oli kymmenen et eikö se hyydy koskaan. Kyllähän se sitten pikkuhiljaa alko hyytymään. Muutama vuosi sitten tosiaan epulla todettiin sydämen vajaatoiminta, joten esim. helle oli sille melko vaarallinen. Toissakesänä just ennen ku me hankittiin irina niin eppu sokastu ihan kokonaan. Se oli tosi kova paikka kaikille, koska luultiin et peli on menetetty. Pari päivää epulla oli tosi hankalaa tottakai, mutta sitten se vaan alko pikkuhiljaa tottumaan sokeuteensa vaikka se paljon törmäilikin.
Sokeudesta huolimatta eppu karkas heti samasena kesänä ku oltiin mökillä. Se oli koko päivän kateissa ja me etittiin sitä ihan kaikkialta, tutkittiin jopa kaislikot siltä varalta että eppu on saanu sydänkohtauksen. Porukat lähti sitten vielä viimestä kertaa ettimään eppua, ja ne meinas jo luovuttaa kunnes ne oli yhellä läheisellä pellolla ja eppu nosti päänsä jostain puskasta ku kettu. Se oli hyvässä kunnossa ja ihan onnellinen vaikka se oli jekkaillu koko päivän ties missä ja ei ollu syöny mitään ja ennen kaikkee oli sokee. Eppu rakasti aina mökillä olemista ku se sai juoksennella vapaana. Sokeenaki se juoksenteli vanhuudesta huolimatta ympäriinsä ja jopa pysty uimaan ihan hyvin vaikkei nähny mitään. Eppu rakasti aina veneessä olemista ja tykkäs tuoksutella ilmaa ku oli kyydissä, sitäki se teki vaikka oli sokee. Eppu oli aina tosi kova säikyttelemään, se karkas tosi monta kertaa mut aina se löyty tai sitten se tuli ite takasin. Viime kesänä eppu kerkes oikeestaan käydä jo kuolleena, koska se tukehtu kananpalaseen ja tuupertu vaan maahan eikä se enää hengittäny. Iskä kuitenki sai sen jollain ihmeellä elvytettyä, ja heti ensimmäisenä eppu hotkaski sen kananpalan johon se tukehtu.

Koska eppu oli niin rasavilli ja itepäinen vanhanaki, se sai aika monesti huudot varsinki pissittyään sisälle. Sillä oli aina tapana osottaa mieltään pissimällä sisälle, onneks kuitenki tosi harvoin. Mä olin aina se joka piti epun puolia kaikessa, ja loppujen lopuks ku porukat ei enää oikein tykänny epun temppuiluista niin mä olin se joka osotti sille rakkautta ja välitti loppuun asti. Tottakai porukatki rakasti eppua, mut ne vaan ei jaksanu epun käytöstä välillä. Ostettiin irinalle sellanen vinkuva poropehmolelu sillon pari vuotta sitten, ja mä ihan huvikseni tarjosin epulle sitä lelua. Se otti sen ihan onnessaan suuhunsa ja sen jälkeen se ei antanu sitä lelua kellekkään vaan piti sitä ku omana pentunaan. Yleensä se raateli aina kaikki lelut, mut poron kanssa oli eri juttu. Aina ku epulla oli joku hätä tai muuten vaan jotain kerrottavaa, se nappas sen poron suuhun ja ulvo se suussa. Se tykkäs tosi paljon vinguttaa sitä ja se tosiaan hoiti sitä ku omaa pentuansa. Meijän oli tarkotus et eppu pääsee haudan lepoon poron kanssa, mutta koska ei tajuttu ottaa poroo sinne eläinlääkäriin mukaan niin se jäi sitten siihen. Kotiin tullessamme mä sitten nappasin epun poron itelleni ja aion kyllä pitää sitä itelläni koko loppuelämäni koska se muistuttaa niin paljon epusta ja tuoksuuki ihan epulle.


Mä itkin eilen koko päivän ja toivoin vaan et eppu tulis takasin. Kelle mä nyt sanon että eppu oma paikka? Se viihty aina eteisessä ja nukku yöt siellä, ja aina ku se oli tehny jotain pahaa tai se piti muuten vaan saada eteiseen niin sille sanottiin et oma paikka. Entä kelle mä nyt teen kummassa kädessä jutun? Meillä oli epun kanssa tapana et mä piilotin natusen jompaan kumpaan käteeni ja sitte sanoin epulle et kummassa kädessä ja sitten se raapi auki ja nuuhki kuonolla sitä kättä jossa makupala oli. Koitin tehdä ton viimeks eilen epulle vielä ennen eläinlääkärille lähtöä, mut eppu oli niin pipinä et sitä ei huvittanu. Koitettiin monesti opettaa irinalleki tota juttua, mut se ei ikinä oppinu. Samoin makupalan piilottamista, ku mä piilotin jonnekki makupalan ja sanoin et missä makupala. Eppu etti aina sokeenaki vielä sen makupalan eikä tosiaankaan luovuttanu ennen ku se löys sen.

Vaikka täällä bloginki puolella on yleensä ollu irinasta vaan kuvia, niin se ei todellakaan tarkota et mä rakastaisin irinaa jotenki enemmän. Mulla on aina ollu huono omatunto siitä et epusta ei oo ollu oikein mitään kuvia, mut epusta vaan ei saanu millään otettua ikinä sellasta kuvaa jossa se kattois kameraan tai olis muuten vaan kivasti. Otin mä siitä tottakai silti monta monituista kuvaa, mut tänne asti ne ei vaan päätyny. Porukat hurahti irinaan tosi paljon sillon ku otettiin se, mut mä ja mun veli pidettiin aina eppua ykkössijalla ja aina piti tehdä selväks et eppu on ykkönen oli mikä oli. Tottakai mä rakastan irinaaki tosi tosi paljon, mut en voi kuitenkaan väittää et niin paljoo ku eppua koska eppu oli meillä kuitenki melkein 14 vuotta. Mä en edes muista aikaa ilman eppua, joten mulle on ihan tosi vaikeeta tottua siihen et eppua ei vaan enää ole. Vaikeinta tulee varmaan olemaan se ku  tulen kotiin, koska aina ku mä tulin kotiin niin eppu oli mua vastassa ja ihan tosi onnellinen.


Mä en saa edes tätä oloo puettua sanoiks, mutta varsinkin kaikki ne joilla on oma koira voi vaan kuvitella miltä tuntuu menettää ja miltä tuntuu ku viimesillä hetkillään se pikkunen nukahtaa syliin ja alkaa tapansa mukaan kuorsaamaan. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä et en tuu ikinä selviämään tästä, mutta ehkä mä jossain vaiheessa pystyn sisäistää sen et mun rakas on poissa eikä se tule enää takasin vaikka mä kuinka itkisin sen perään. Tekisin tottakai ihan mitä vaan et saisin epun takasin, mä voisin ennemmin vaikka kuolla ite kunhan saisin vielä viettää edes päivän epun kanssa. Muistan ku äiti joskus luki mulle jostain koiran kymmenen käskyä, joista viimeisessä pyydettiin jotenkin että ''ole aina mukanani, myös viimeisellä matkallani vaikka et haluaisi sitä nähdä.''

Mulla ois vaikka mitä sanottavaa vielä epusta, mut ehkä parempi että jätän ne muistot vaan mun oman pään sisälle. Oon varma että eppu ties aina miten tärkee se on mulle, koska mulla oli aina tapana sillon tällön jutella epulle kaikesta ja kertoo sille miten tärkee se on mulle. Eppu joutu kuuntelee mun siskon, mun veljen sekä mun teini-iän vuodatukset ja aina se jakso kuunnella. Viimeks toissapäivänä mä sanoin epulle et oon jo niin iso tyttö et saan kohta ajokortin. Harmittaa ku eppu ei päässy näkee sitä, ja ennen kaikkee mua harmittaa että se kuoli tasan kuukaus ennen ku täytän 18v. Jospa se näkis sen kaiken jostain pilvenreunalta.

Rakastin aina eppua yli kaiken ja tuun aina rakastamaan<3
On varmaan sanomattaki selvää et postauksia ei oo nyt ihan heti luvassa, en mä pystyny tänään menemään edes kouluun ku mulle on niin vaikeeta et mun oma pikkunen on kuollu. Jouduin tottakai jättää eilen myös mun iltapäivälle varatun ajotunnin välistä sekä sen biologian uusintakokeen. Onneks mulla on nyt loma niin se vähän helpottaa toipumista. Lähen viikon päästä turkuun mun siskon luokse ja shoppailemaan, joten enköhän mä sillon saa edes ostospostauksen aikaan.

Kaikki joilla on koira niin nauttikaa jokasesta hetkestä mitä teillä on, koska joskus tulee vielä eteen tää sama mikä mulle ja aina tulee mietittyä jälkikäteen et oisko voinu tehä jotain toisin. Nytki mä syytän itteeni epun kuolemasta, koska oon sitä mieltä et mun olis vaan pitäny jotenki estää se et sitä ei lopeteta. Toisaalta on ihan hyvä etten estäny, koska en mä olis halunnu että eppu joutuu kärsii yhtään enempää.

49 kommenttia:

  1. Voi ei:( mulle tuli itku ku luin tän postauksen, tuli mieleen kun oma koira piti lopettaa 2 vuotta sitten. Se oli oikeesti niiiin raskas päivä, itkin pari päivää ihan älyttömästi. Edelleenkin on ihan kamala ikävä, mutta ajan myötä se helpottaa ja pitää vaan ajatella, että nyt sillä on parempi olla.

    Mutta jaksamisia<3

    VastaaPoista
  2. Mä niin tiedän minkä sä käyt nyt läpi. :( Ite olin mukana meiän 12-vuotiaan labradorinnoutajapojan, Vilin, lopetuksessa ja jotenki tuntuu, et ei ikävä katoo vaik siitäki on jo 7 vuotta.

    Sinne lopetukseen meno oli mun elämäni paras päätös, oli jotenki rauhottavaa nähdä, kun Vili pääs kivuistaan ja näytti levolliselta. Ja tosiaan, 2.2.2004 tää tapahtu, enkä mä vieläkään oikein käsitä, että Viliä ei enää ole. Vaikka meillä on nyt kaksi koiraa, ei ne korvaa Viliä, ei koskaan.

    Onneksi sentään aika kultaa muistot. <3

    VastaaPoista
  3. voimia tosi paljon ♥

    mut kyllä sun tuntemuksia voi ymmärtää myös sellanen ihminen jonka kissa on kuollut ja kyllä siitä elävästä kissastakin voi nauttia.........

    VastaaPoista
  4. Mie otan osaa koko sydämmestäni ♥

    Miuta alko itteeki itkettää ihan hirveesti koska rakastan elämii ylikaiken & tiiän miltä tuntuu kun rakas lemmikki kuolee (noh sinällään ei miun oma vaan mummon koira joka oli ihan hirmutärkee, samoin papan koira joka oli kans sikätarkee) jaksamisii siulle paljon !

    -mirka-

    VastaaPoista
  5. voi ei, alko itseänikin itkettämään ku luin tän tarinan:/ tosi kauniisti oot kirjoittanu epusta! rakkaan lemmikin menettäminen on kyllä ihan kauheaa. ennen mun syntymää porukat oli ostanu meille koiranpennun, joten tää koira kasvo yhdessä mun kanssa ja oli mulle tosi rakas. muutama vuos sitte sille tuli sit syöpä ja se oli pakko lopettaa...se oli yks mun elämäni kauheimmista päivistä. ymmärrän tosiaanki miltä susta tuntuu ja otan osaa<3 jaksamisia!

    VastaaPoista
  6. ;(. Minunkii koira kuoli noin 4 kk sitt. Se ei illal halunnu syödä mitää. Ja sit ku seuraavana aamuna heräsin nii se oli sinä yönä sit kuollu ;(.

    Mut koita jaksella! :)

    VastaaPoista
  7. Lemmikin menettäminen on aina yhtä hirveää, voimia <3

    VastaaPoista
  8. Voi eei.. :/ Voin vaan kuvitella sun olon. Meidän koira on vasta muutaman vuoden ikäinen, mut sit pelkään koko ajan millon mun kissa, joka on ollu mulla 5-vuotiaasta asti, kuolee.. :/ Tiiän jo että se tulee olemaan kans mulle tosi kova paikka. Lemmikeistä tulee kuitenki vuosien varrella niin tärkeitä ystäviä jotka varmasti on aina lohduttamassa ja tukemassa kun muut ei ole.. Tosi paljon voimia!

    VastaaPoista
  9. Voimia ja jaksamista! Ne parhaat muistot on todellakin oman pään sisällä ja ennen kaikkea sydämessä ♥♥
    Lemmikin menettäminen on tosi kova paikka, meidän koira kuoli 5 vuotta sitten ja edelleenkin sitä ajatellessa nousee kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista
  10. Voi ei, aloin totaalisesti itkemään, varsinkin tuossa ''''ole aina mukanani, myös viimeisellä matkallani vaikka et haluaisi sitä nähdä.'' Voimia paljon! Itse en ole koskaan koiraa menettänyt, hevosen kylläkin. Siihen ei auta sanat tai mikään muukaan. Aika parantaa kuitenkin pikkuhiljaa haavat ja muistojakin pystyy muistella hymysuin.

    VastaaPoista
  11. voi että :( Ihan itku melkein tuli kun rupesin omaa koiraa miettimään ja et miten kamalaa tulee olemaan joskus kun oon samassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  12. Muakin rupes itkettämään :( Voimia kauheesti, teitte ihan oikeen päätöksen ettei Epun tarvinnut enää kärsiä.

    VastaaPoista
  13. huuuh mä pillitän tääl iha hullun. omaa koiraa en oo nyt nähny puolee vuotee, seuraavan kerran heinäkuussa. muistaakohan se ees. mut joo voimia, ei oo mitää pahempaa ku lemmikin kuolema.

    VastaaPoista
  14. anonyymi: tottakai se muistaa, koira ei ees tajua että ootko ollu poissa päivän vai puol vuotta:)

    kiitti tosi paljon kaikille ihanista kommenteista, ootte parhaita!<3

    VastaaPoista
  15. Voimiii tosi paljo♥ tiiän milt sust tuntuu,multkii on kuollu koira joka oli melkee mun elämän tärkein juttu:(
    Mul tuli täski itku ku luin tät sun omaa:´(
    Mut eppu kattelee kyl tuol taivaas<3

    VastaaPoista
  16. mulla kuoli 2koiraa vuoden sisällä onnettomuuksissa, joten tiiän miltä toi tuntuu..voimia<3

    VastaaPoista
  17. oi ei tsemppiä! <3 en oo ikinä oikein ymmärtäny miten jotku voi kiintyy eläimiin niin paljon ku en oo ite semmosta kokenu, mut tätä lukies kyl itelläki tuli kyyneleet silmiin ku olit kirjottanu niin ihanasti, mahtavia muistoja sul on epusta ja se on selvästi saanu elää hyvän ja pitkän elämän!

    VastaaPoista
  18. Hmm=( Kauniisti kirjotettu. Sun suru välitty tekstin kautta. Jakasamisia sulle!

    VastaaPoista
  19. Itkuhan tässä tuli. :-( Ja tiedän miltä susta tuntuu.. Mun mäyräkoira lopetettiin 2006 kesällä, koska se oli jo niin vanha ja osittain halvaantunut ja olin tosiaan elänyt aina sen kanssa, sillä se oli mua 2 vuotta vanhempi ja se oli ehkä vaikein asia tähän mennessä koko elämässä :-( Paljon voimia sulle! Kiva että sulla on jäänyt noin paljon hyviä muistoja Epusta. :-) VOIMIA!

    VastaaPoista
  20. otan osaa ja toivon sulle voimia!!!!<3

    VastaaPoista
  21. mul tuli itku ku luin tätä <3 :'( kirjotit niin kauniisti ja selvästi rakastit eppuu yli kaike :) mul ei oo omaa koiraa, mutta haluaisin ja ymmärrän, et miten hirveelt se tuntuu menettää joku tosi läheinen <3 voimia kyl sä viel toivut :) ja nythän eppu voi varmaan jo ihan hyvin taivaassa ja oottaa että näette sitte taas pilvien yllä <3

    VastaaPoista
  22. Voi ei! Meilläkin lopetettiin koira tossa muutama vuosi sitten ja ymmärrän tosi hyvin sua tässä. Tuli kyllä itku kun luin tätä. Tuli heti mieleen oma koira ja kaikkia omia hyviä muistoja kyseisen koiran kanssa..
    Mutta voimia sinne ja kyllä se suru helpottuu ajan kanssa, mutta siihen asti voimia!

    VastaaPoista
  23. voieiii! kauheeta itken tälläki hetkellä.. mun koira lopetettiin viime keväänä just ennen kesälomaa.. se oli kauheeta ku iskä lähti viemään mun koiraa lopetettavaks ja se ei tajunnu mitään ja piti antaa viimenen halaus ja kertoo et rakastaa sitä! se on KAUHEETA!! itkin monta päivää ja jos rupeen miettii sitä niin itken. meillä munkoira tuhkapoltettiin ku haluttiin et se on meidän mukana aina eli se on meidän uunin päällä sen uurna purkki.. se on kuitenkin ihanaa ajatella et se on mukana kaikessa silti vaikka en voi koskee sitä tai nähdä sitä! VOIMIA kyl se siitä..

    VastaaPoista
  24. muistan ku muutama vuos sitte piti lopettaa meidän toinen koira=( seoli iha kamalaa, en ees pystyny lähtee sinne eläinlääkärille mukaan. en moneen päivään käsittäny koko asiaa, vaan jotenki alitajuntasesti aattelin et kylse kohta tulee kotiin... kuitenki ku meillä oli toinenkin koira niin se helpotti kun just kotiin tullessa oli silti koira vastassa vaikkei molemmat ollukkaan. voimia sulle! kylse ajan kanssa helpottuu!

    VastaaPoista
  25. " paulahelena sanoi...

    oi ei tsemppiä! <3 en oo ikinä oikein ymmärtäny miten jotku voi kiintyy eläimiin niin paljon ku en oo ite semmosta kokenu, mut tätä lukies kyl itelläki tuli kyyneleet silmiin ku olit kirjottanu niin ihanasti, mahtavia muistoja sul on epusta ja se on selvästi saanu elää hyvän ja pitkän elämän!"

    eläimiin voi kiintyä ihan samallai ku ihmisiin? mun kissat ja kani oli mulle ainaki paaaljon tärkeempii ku suurin osa ihmisistä

    VastaaPoista
  26. :( Itkuhan tässä pääsi. Eppu eli kuitenkin pitkän elämän ja nyt oli hänen aikansa lähteä.

    VastaaPoista
  27. VOIMIA SULLE! :-( en pystyis ees kuvitella sitä että meijän koirat lähtis pois mun luota.. meillä on siis kaks koiraa ja ne on 7 ja 4 vuotiaita ja rakastan niitä ylikaiken! voiapua tekis mieli tulla sinne ja antaa sulle iso voimahali:( <3 ihanasti oot kirjottanu epusta! ♥

    VastaaPoista
  28. voiei, tuli kyynelii silmistä tätä lukiessa :'( itekki oon menettäny rakkaan koirani, pärjäile ja jaksamisia <3

    VastaaPoista
  29. en ikinä vois kuvitella suurempaa tuskaa kun omasta rakkaasta luopuminen....koira on niin tärkee tukipilari ihmisille et siitä luopuminen on todella rankkaa......itkin tätä tekstiä lukiessani, niin surullista että jokainen elämä tulee loppumaan....mutta paljon voimia sulle, kyllä se eppu sieltä pilvenreunalta sua kattelee:)

    VastaaPoista
  30. mietin ensin et uskallanko edes lukea tätä! oma koira on kuollut pari vuotta sitten, eikä uutta ole otettu, koska se oli niiin tärkeä ja vieläkin öisin kuvittelen koiramme haukkuvan:(.. en halunnut olla paikalla lopetuksessa vaan illalla hyvästelin rakkaan koiran<3

    käsittämättömän koskettava tarina, voimia sulle!! sain kuin sainkin luettua vaikka muistot nousi pintaan:(

    VastaaPoista
  31. paljon voimia sulle ja koita jaksaa! itelle tuli ihan itku silmään ku luin tän, koska omistan kans koiran ja ymmärrän, että miltä toi tuntuu:(

    VastaaPoista
  32. voimia paljon :( nyt tuntuu varmasti ihan sanoinkuvaamattoman pahalta, mutta kannattaa muistaa että kyllä aika auttaa siihen suruun, eikä muistot silti häviä mihinkään. Itsekin itken täällä tekstisi luettua, omat samanlaiset muistot palaa seitsemän vuoden takaa..
    meillä oli kanssa koira 13vuotta, joka otettiin kun itse olin yhden vuoden ikäinen. koira oli siis mukana niin kauan kuin oma muisti pelaa, niinkuin sullakin. siitä tuli se sydänystävä, mille pystyi kertomaan kaiken ja jakamaan vaikeimmatkin hetket. tiedän, että tuntuu aivan kauhealle nyt kun tärkeä ystävä on poissa, eikä mikään ole niin raskasta kuin viimeisten hyvästien jättäminen..jaksamista!

    ajattele siltä kannalta, että nyt koirallasi on kaikki hyvin, ei kipuja ja kaikinpuolin hyvä olla. vaikka nyt tuntuisi siltä, että lopettamista olisit halunnut pitkittää, niin koiran kannalta näin on parempi. meidän koiralla oli myös terveyden kanssa ongelmia ja syötettiin pitkän aikaa vahvoja kipulääkkeitä. sitten kun tuli sellainen "parempi jakso", ettei lääkkeitä tarvinnut antaa, vietiin rakas koiramme vapaaehtoisesti lopetettavaksi. Joskus on vain ajateltava toisen parasta ja tehtävä se viimeinen palvelus, vaikka se olisi itselle kuinka vaikeaa.

    Eppu elää sun muistoissa ikuisesti, eikä lähde sieltä ikinä pois.

    Tiedän mitä käyt nyt läpi, aivan hurjan paljon jaksamista <3 Kyllä itku ja tuska vielä joskus helpottaa,eikä ikävän edes tarvitse unohtua :)

    VastaaPoista
  33. voi kamalaa, toi on aina tosi paha paikka kun joku ihan kuka tahansa läheltä kuolee :(
    meillä kuoli joskus moonta vuotta sitten ehkä 10 meijän oma vanha koira, olin ihan pikkunen sillon mut kuitenkin mä vieläkin nään unta vapusta..

    mut kyllä se siitä, otan ihan koko sydämeltäni osaa :)

    VastaaPoista
  34. voimia senja!<3

    mun oma koira kuoli vähän vajaa vuosi sitten:<
    illalla joskus kuuden aikaan tulin kotiin koska porukat soitti että meidän koiralla on joku hätänä. muistan kuinka hädissäni olin. Wilma ei syöny mitään ja oksenteli ja se söi aina paljon ja vähä niinku teidän eppu oli joku todellakin hätänä jos wilma ei syöny..päätettiin että aamulla viedään se eläinlääkäriin että tää voi mennä ohi koska se on muuten terve, sitten wilman tila parani mutta olinihan sairaan huolissani siitä joten nukuin sen yön lattialla tosi huonosti ja yöllä heräsin painajaiseen jossa wilma kuoli ja kun katoin wilmaa vieressä huomasin et se hengittää tosi vaivalloisesti herätin porukat ja sanoin että meidän on pakko lähtee eläinkääriin. pidin wilmaa sylissä ja auto matkalla se nukku pois. mulla meni viikko etten voinu syödä kunnolla tai nukkua ilman painajaisia, en osannu keskittyä mihinkään kun toivoin vaan wilman takasin saamista..se vie aikaa mutta siitä selviää, vieläkin joskus mulle on liikaa katoo wilman kuvaa mun yöpöydälä ja purskahan itkuun mutta tiedän että sillä on hyvä olla!<3

    jaksele<3

    VastaaPoista
  35. Voi ei, mua alkoi ihan kamalasti itkettää kun luin tän :S Yritä jaksaa!

    Mä muistan kuinka kamalaa oli kun meidän vanha koira lopetettiin, kesti kauan tottua ajatukseen että kukaan ei olekaan ovella vastassa kun tulee kotiin. Suru meni kuitekin pian ohi, kun mietti että se oli paras päätös koiran kannalta :) Eppukin juoksentelee nyt josssain koirien taivaassa jossa on niin paljon luita ja ruokaa kun jaksaa syödä ;)

    Mua pelottaa jo nyt pelkkä ajatuskin siitä että mun nykyinen koira kuolee joskus. Onneksi se on vasta 2v, joten meillä on paljon yhteisiä vuosia vielä jäljellä :)

    VastaaPoista
  36. Tuli ihan itku silmään kuin luin tota, kauniisti kirjotettu ja voimia sulle! <3

    VastaaPoista
  37. voi ei :( mäkin rupesin itkemään, ja rupesin aattelemaan että apua, ei meidänkään lilli enää ihan nuori ole. mut hei, parempi tosiaan, ettei epun tarvinnut sitten enempää kärsiä! ja onneks teillä on vielä irina, niin sitten ei tunnu varmasti niin oudolta, kun että ei olisi koiraa koko talossa. mut voimia ja jaksamista! kyllä varmasti kaikki, ainakin ne, keillä on oma lemmikki, ymmärtää kuinka raskasta se on menettää!

    VastaaPoista
  38. voieii, minäkin luin ihan kyyneleet silmissä tätä tekstiä :( Mä ymmärrän miten kova paikka on kun menettää oman lemmikin, jonka kanssa on kasvanu pienestä pitäen ja jolle on kertonu kaikki murheet.
    Ajan kanssa se helpottuu vaikka eihän se koskaan tuu olemaan helppoo kun on niin ikävä sitä omaa mussukkaa.
    Kuitenkin hirmusesti voimia sulle, koita jaksaa<3

    VastaaPoista
  39. uskomatonta, mutta meidänkin koira piti lopettaa lauantaina :'(( tän hetkinen olotila on mitä kauhein, en muista millon ois tuntunu näin pahalta, muistaa aina ettei sitä enää vaan oo...

    VastaaPoista
  40. voimia ihan hirveesti !! mä itkin vaan koko ajan kun luin tota postausta, kun mietin sitä että joudun varmasti joskus kokemaan ton itekin, koska meillä on koira. se on mulle myös ihan älyttömän rakas enkä halua menettää sitä ! kirjotit tosi hyvin ja kauniisti epusta :) mä oon myös elänyt tavallaan koko elämäni koiran kanssa, meiän nykyistä koiraa ennen mummulla ja vaarilla oli koira, jota näin usein ja nyt meillä on oma koira. varmaan outo olo kun se ei enää tuukkaan ovella vastaan eikä sitä voi silitellä...

    VastaaPoista
  41. voi eii sä pistit mut itkeen! hei otan osaa <3

    Meille tuli viime kesänä tollanen chihuahua ja nyt oon jo pari viikkoo miettiny sitä et kui kauheeta se tulee sit olee ko se joudutaa lopettaan tai jotai.. onneksi se on vasta puoltoista vuotta....

    VastaaPoista
  42. apua, aloin itkemää ku luin tota tekstiä :( meillä on kotona aina ollu koiria, siitä asti ku olin pieni ja nyt toinen niistä on niin tärkeä (5vuotias) että en voi kuvitellakkaan luopuvani hänestä :(

    VastaaPoista
  43. Jouduin ite viemään oman rakkaan pikku vauvan nukutetttavaks kun sekin yhtäkkii tuli niin sairaaks. Halusin kans olla sen vierellä ihan loppuun asti. Oon vaan itkeny koko päivän. Muistin et sullaki on käyny näin ja sit tulin lukemaan tän tekstin ja itkettää vielä enemmän.

    VastaaPoista