3.3.2012

3.3.2011

Siitä on nyt tasan vuosi ku mulla oli elämäni kamalin päivä meneillään. Kirjotin siitä tänne blogiinki, eli meidän koiran epun kuolema. Luin nyt ton tekstin ensimmäistä kertaa kirjotettuani sen, ja on varmaan sanomattaki selvää että kyyneleet valuu. En olis ikinä uskonu pääseväni tosta päivästä yli, mut tässä mä nyt oon ja ihan kunnossa. Aluks itkin tottakai pitkään epun kuoleman jälkeen, sitten se alko pikkuhiljaa vähenee ja kohta itkin vaan aina sillon tällön ku rupesin ajattelee asiaa. Tein epusta sillon kansion koneelle, johon kokosin kaikki parhaat kuvat ja videot siitä. Sitä tuli tietysti kahlailtua aluks paljon läpi ja kateltua koko perheen kanssa.
Aluks epun poissaolon huomas erityisesti sillon ku tuli kotiin eikä se ollu vastassa. Kerroin epun lempilelusta porosta tossa kuolema-postauksessa, ja nukuin varmaan kuukauden se vieressäni. Olihan se vähän ällöö ku se oli ihan epun kuolassa ja hais pahalle, mut silti se muistutti mua epusta. Lopulta luovuin kuitenki siitä, mut tallessa se on tietysti edelleen. Kuulostaa varmaan tosi typerältä, mutta joka yö ku rupeen nukkuu niin mä lähetän epulle lentosuukon. Oon tehny sitä nyt vuoden ja jotenki se tuntuu vaan oikeelta, kuitenki ku eppu tulee yleensä nukkumaan mennessä mieleen.

Alun jälkeen oon muutaman kerran sortunu itkee ihan kunnolla, ehkä vähän huonoissaki tilanteissa. Oltiin joskus kesällä roopen kanssa abc:llä ja mä istuin ja ootin ku roope söi. Sitten radiossa rupes soimaan christina aguileran hurt kappale, ja mä romahdin. Se kappale muistuttaa mua epusta niin paljon ettei mitään järkee. En oo pystyny kuuntelee sitä vieläkään, mut tolla kerralla mun oli pakko. Sillon ku eppu vielä eli niin mulla oli tapana lauleskella itekseni sitä kappaletta ja halailla eppua ku tiesin, että jossain vaiheessa tulee vielä se hetki ku asiat on oikeesti niinku siinä kappaleessa.

Musta tuntuu että varmaan kovinkaan montaa teistä ei kiinnosta tää postaus, mut mulle itelleni on tärkeetä saada vähän muistella ja purkaa asioita. Onneks aika kuitenki tässäki tapauksessa paranti haavat, vaikka aluks tuntu siltä että koko maailma romahtaa. Kyllä mä silti olisin valmis tekee melkein mitä tahansa että saisin epun takasin, ja oonki monesti nähny tosi todentuntusta unta missä ollaan saatu kohdata vielä tai eppu ei ikinä oo kuollukkaan. Monesti tulee ihmeteltyä miten hiljasta on ku eppu ei oo vinguttamassa poroonsa tai vaan kävelemässä ympäriinsä.

Nyt vuotta myöhemmin kirjotan tätä ja kuuntelen vihdoin tätä kappaletta.


There's nothing I wouldn't do
 to have just one more chance
To look into your eyes 
and see you looking back

24 kommenttia:

  1. voi ei:( tuli ittellääkii huono olo, ku vasta itkin itekki vähän aikaa sit meijän vasta 2 vuotiaan saksanpaimenkoiran perään, ku se oli niin huonossa kunnossa maksa- ja haimavian takia, mut nyt alkaa olee paranemaa päin. Voimia ja haleja sulle!

    VastaaPoista
  2. Ei kuulosta yhtään tyhmältä, rakkaan lemmikin menettäminen on aina kova paikka, koska nehän on kuin perheenjäseniä. : >

    VastaaPoista
  3. tällänen teksti jos mikä niin saa itkemään): voimia ihan hirveesti sulle<3

    VastaaPoista
  4. :C oi, kauheen surullista, mut pärjäile !

    VastaaPoista
  5. Mulla oma koirani saattaa joutua pian koirien taivaaseen ja tää postaus kyllä oli omalle kohdalleni paremmin kuin paikallaan... Ajatuskin ilman tota mussua vieressä tuntuu kamalalta, mutta kai se on sisäistettävä että pian on senkin aika lähteä.. :(

    VastaaPoista
  6. Muistan, ku luin tässä syksyllä ton eppu postauksen ja aloin itkeä sitä lukiessani, ku mulle tuli mieleen oma koira, joka tosin on nyt vasta 10kk, mut en kestäis jos joutuisin luopumaan siitä.. Samana iltana mua alko uudelleen itkettää, ku ajattelin, jos meidän koira kuolis, kuinka kova ikävä mulla olis sitä. <3

    VastaaPoista
  7. "/ Tuli mieleen oma koira Wanda. Wanda kuoli 28.2.2011 alle vuoden ikäisenä, ja samoja tuntemuksia ollu mullakin. Nukun edelleen sellaisen viltin vieressä jossa mun pieni enkeli veti viimeisen hengenvetonsa. Kun muutettiin uuteen asuntoon oli tuo viltti jäänyt vanhalle kämpälle - ja mun poikaystävä joutu hakea sen viltin 3:00 aikaan yöllä kun tuli niin paha mieli ettei voinut kun itkeä. Voimia sinulle - täällä on nyt kanssa yksi itkupilli muistelemassa omaa pientä rakasta ♥

    VastaaPoista
  8. Itku tuli. Mun rakas 9-v koirani joutui tänään yllättäen leikkaukseen. Ennuste on huono. Yritän kerätä itseäni ja olla ajattelematta pahinta, mutta tiukkaa tekee.
    Pahinta on jos se nukkuu tänään leikkauksessa pois, enkä voi viettää viimeistä hetkeä sen kanssa.

    Ymmärrän siis tuskasi, koira on perheenjäsen eikä lemmikki.

    Ama

    VastaaPoista
  9. Voi otan osaa :( Itsekkin kasvoin 11 vuotiaaseen asti saman ikäisen kultaisen noutajan kanssa, kunnes sille tuli kilpirauhasen vajaatoiminta, ja se jouduttiin lopettamaan. Itkin ja eristäydyin kuukaudeksi kuoleman jälkeen, ja sitten vasta pikkuhiljaa onnistuin jatkamaan normaalia elämää.. Nyt 16-vuotiaana vieläkin itken koiraa muistellessa, Se oli elämäni tärkein asia :( Uusi mittelspitz ystävä on ikävässä auttanut, mutta mikään ei ikinä tule täyttämään sitä aukkoa sydämessä...

    VastaaPoista
  10. Voi ei mitekää kuulosta tyhmältä tää juttu! Omakin cairni alkaa olee jo aika vanha, valitettavasti. En myöskää tiiä miten pystyn olla sitten ku se kuolee :( Mut ei sitä taida ymmärtää kunnolla jollei ite omista koiraa (tai muuta eläintä) et totta kai tollane on ihan hirvee kova paikka. Perheenjäsenhän se on!

    Mutta voimia sulle :))

    VastaaPoista
  11. voi ei aloin itkemää ku luin ton eppu postauksen taas ku mekin jouduttii lopettaa meiän koira viime viikolla! ja se koira on ollu mun elämässä 1 vuotiaasta asti ja en ees ollu paikalla ku se lopetettii koska olin riparilla ja nyt mua harmittaa ku en pystyny sanoo sille mitää ihania viimesiä sanoja ;(

    VastaaPoista
  12. Ei todellakaan ole typerä teksti. Meidän perheen ensimmäisen koiran kuolemasta on jo yli 10 vuotta aikaa ja siltikin alan helposti itkemään jos alan liikaa ajattelemaan Eetua </3 Tiedän joitain ihmisiä jotka ei ymmärrä sitä että vielä näinkin pitkän ajan jälkeen Eetun ajatteleminen saattaa saada mut itkemään, mutta niillä ihmisilläpä ei olekaan koskaan ollut koiraa/muuta lemmikkiä. Sillon sitä ei varmasti voikaan ymmärtää miten tärkeä osa koira (tai muu lemmikki) on perhettä.

    VastaaPoista
  13. itku tuli mullakin:( Tuli niin mieleen oma rakas vesseli jonka kanssa 12 vuotta elin ja kaikki oli hyvin siihen yhteen päivään saakka jolloin koko elämä muuttui. Hirmuinen ikävä tuli kyllä omaa pientä murua jonka hautaa tätä kirjoittaessa samalla katselen.

    Voimia sulle!

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus:) ei varmaan oo ollu helppoa mutta huvä ku oot jotenki päässy siitä yli:) tsempit sulle!

    VastaaPoista
  15. Ihanan koskettava postaus ! On hirveää menettää noin rakas lemmikki. Oma koirakin nukkui pois 8kk sitten ja siitä lähtien olen myös joka ilta hänelle lentopusun lähettänyt :) voimia sulle !

    VastaaPoista
  16. Tämä on just hieno tapa käsitellä asiaa ja ajatella Eppua! Mullakin on rakas lemmikkimme kuollut muutama vuosi sitten jo oikeastaan ja joskus tulee vieläkin ajateltua syvällisesti rakasta ja itkeskellä:( <3 iltaisin juurikin.

    Muuten olen kyllä päässyt siitä yli, enää ei kuulu ulkoa olematonta haukkumista niinkuin silloin alkuaikoina kun koiramme ei enää täällä ollut meidän kanssa...:( Mutta pitää vain ymmärtää että kaikilla on aikansa ja meidänkin rakas oli 12v. kuollessaan mikä on hyvä koiran ikä ja kun vielä on elämänsä saanut elää haluamallaan tavalla, ihanaa koiranelämää:)

    Tsemppiä sulle vielä jatkoon!

    VastaaPoista
  17. tuli kyllä kyyneleet silmiin tätä lukiessa. ehkä sen takia, että itsekin menetin "kasvukumppanin" 16-vuotiaana, kun koira oli 12 vuotias. siis 12 yhteistä vuotta sen rakkaan kanssa, joka AINA oli ovella vastassa, AINA valmiina ottamaan suukkoja ja halauksia vastaan eikä koskaan ollut paha kenellekään. niin tärkeä osa elämää 12 vuoden aijan, just kun oon pahimmassa ikäkriisissä, ja sitten sen on aika mennä...se oli jotain niin mahdotonta etten meinannut selvitä. silloine poikaystäväkin sanoi vaan seuraavana päivänä että "lähdetäänkö juhlimaan?" aarg no onneks kyseinen dorka ei enää kuulu mun elämään huoh.

    sullakin Eppu oli tosi pitkäaikainen ystävä, 14 vuotta. se on todella pitkä aika. 12 vuottakin meidän rakkaan koiran kanssa, ei niitä aikoja ja muistoja vaan voi unohtaa! se oli niiin herttanen ja ihana käytöksinen. ei koskaan murissut perheenjäsenille tai tehnyt "pahoja".

    tottakai joku voi kiintyä palavasti koiraan, jonka on omistanut vuoden tai pari. mutta sitä kiintymystä ei mitenkäämn voi verrata siihen, kun eläimen kanssa on viettänyt yli 10 vuotta aikaa ja sitten joutuukin luopumaan. se on suru josta ei pääse yli päivässä tai kahdessa.

    me otettiin toinen koira, mutta jos saisin Patun takaisin, niin antaisin kaikkeni. meidän nykyinen koira on aika huonokäytöksinen, ja huonoilla hetkillä tulee ihan kyyneleet silmiin, että kumpa tää nykyinen koira tietäiskään minkälainen enkeli meillä oli ennen sitä.....No mutta toivon joskus tulevaisuudessa omistavani sellaisen yhtä hyvän koiran kuin Patu oli, mutta täysin samanlaista en tietenkää voi omistaa.

    tsemppiä ja voimia sulle! ja anteeks tää romaani, en ole hetkeen avautunut tästä aiheesta :/.

    VastaaPoista
  18. tuli kyllä itku, oli niin koskettava postaus. Muistan kun olin pieni ja meidän nuori 2½ vuotias koira vietiin lopetettavaksi sairauden takia. Asian ajatteleminen sattuu vieläkin vaikkaa aikaa on jo kulunut. Muistan vain sen kuinka itkin ja itkin ja pidin koirasta kiinni ettei sitä vietäisi pois. Olin vanhemmille kauan vihainen, kunnes tajusin ettei koiran voi antaa kärsiä.Voimia ja muista että Epunkin on hyvä olla koirien taivaassa<3

    VastaaPoista
  19. tavallaan ymmärrän, tiedän kuinka vaikea paikka on haudata lemmikkiä. mutta tavallaan en, sillä paljon vaikeampi paikka on haudata itsellesi läheistä ihmistä.

    toivon, ettet koskaan joutuisi sitä tekemään, mutta silloin ne silmät todellisuudelle aukeavat ja lemmikit tuntuvat pieniltä menetyksiltä sen surun rinnalla.

    VastaaPoista
  20. voi vitsi, luin ton epun kuolema postauksen ja itkuhan siinä kyllä tuli :( hienoo kyllä että oot noinkin paljon pystyny menettämisestä kertomaan täällä blogissa! mutta voimia sulle :)

    VastaaPoista
  21. Mun tuli itellenikin kauheen surkee olo tässä kun on niin monta äärirakasta eläinystävää pilvenreunalla pikkuenkeleinä nykyään.:c Olen vasta nyt pystynyt alkamaan puhumaan meidän edesmenneestä kissavanhuksestakin itkemättä, vaikka tiukkaa tekee edelleen. Voi. I feel you<3.

    VastaaPoista
  22. Itselläni ei ole koskaan ollut lemmikkiä, ja tuskin tulee koskaan olemaankaan.
    Siksi tuntuukin hassulta lukea surusta menetettyä lemmikkiä kohtaan, kun itse on menettänyt vain läheisiä ihmisiä.

    Toisaalta suru on subjektiivista, oli menetetty sitten rakas ihminen tai eläin, kaikilla on lupa surra.

    Voimia Sinulle!

    VastaaPoista
  23. Kyllä meitä kiinnostaa, kerro vaa. :) ei tarvii selitellä. Itke sillon ku siltä tuntuu!

    VastaaPoista