13.4.2013

I need love and affection

Iltaa! Seurailin tossa bloggerin tilastoja ja olin ihan hämilläni. Esimerkiks viime kuussa mun blogissa oli n. 70 000 kävijää! En tajuu mistä teitä tulee, ja että mitä kautta te tänne päädytte. Eniten mua kiinnostaa, että mitä kautta mun blogia seurataan. Aika moni tuntuu tulevan tänne suoraan, tai esimerkiksi googlettamalla. Siks lisäsinki tohon sivupalkkiin kyselyn, että saisin tietää et kuinka moni käy täällä ilman että ''seuraa'' mitään kautta! Eli vastailkaa kiitos:)

Mitäs mä oon kerenny puuhailla tässä parin päivän aikana? No en paljon mitään. Eilen katottiin viidakon tähtösiä, ja oon jo nyt ihan koukussa. Ei mua siellä muuten oikein kukaan kiinnosta, mut niko on vaan niin huippu! Kai joku muuki tykkää viidakon tähtösistä? Tänään puolestaan katottiin vihdoinki salkkarielokuva. Kahtena viikonloppuna sitä filmtownista metsästettiin, mut joka kerralla oli hyllyt tyhjänä. Nyt vihdoin saatiin se, ja kyllähän se ihan kattomisen arvonen oli:D Miks mä tykkään kaikista tollasista?
 Tänään päälle pääty pitkästä aikaa gina tricotin pallopaita. Tota on yllättävän vaikee yhdistellä mitenkään, mut tollaseen nyt sit päädyin. Huomatkaa, oon housut jalassa! Mitä tykkäätte asusta?
Tollasen herkkupatongin mä väsäsin itelleni evääks junaan. Ostin yhdessä vaiheessa aina asemalta kana-vuohenjuustopatongin, mut vuodenvaihteesta sen tilalle oli tullu joku tyhmä kana-chilipatonki. Siks koitinki tehdä vastaavanlaisen patongin ite, eli pestoo, salaattia, aurinkokuivattuja tomaatteja, kanaa sekä mozzarellaa. Juusto oli siis eri, mut toi oli jopa parempaa tolleen!

 Eilen mulla oli pitkästä aikaa hiukset suorana! Mulla on oikeesti aina kiharat, mutta ilmeisesti vaihtelu virkistää. Mitä mieltä te ootte, kiharat vai suorat?

 Parasta Iisalmessa olemisessa on ehdottomasti toi mun pikku vauveli! Ihanaa, ku saa nukkuu joka yö sen viekussa. Irina on niin söpö ku se seuraa mua ihan kaikkialle, jopa vessaan ja suihkuun. Äsken käytiin sen kanssa saunassa, se aina kipittää ihan onnessaa mun eellä sinne.

Ei tällä kertaa muuta, tuli vaan hinku päästä postaamaan! Koitan räpsiä kuvia parhaani mukaan tässä muinaki päivinä, katotaan onnistunko:D

48 kommenttia:

  1. No sä oot sitte aikalailla samanlainen kun mä ku tollaset hömppäsarjat kiinnostaa haha :Dja oot kyllä nii kaunis :)

    VastaaPoista
  2. Mullaki näkyy kuvat! Ja aivan ihana tuo sun eka kuva suorilla hiuksilla! <3 Sopii sulle! Useammin vain hiukset suoriksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. outoo ettei kaikilla näy :o kiitos!<3

      Poista
  3. Mullakaan ei näy kuvat :(

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. näkyykö nyt? vaihdoin kuvat tulee bloggerin kautta, joten laatu ainaki ikävä kyllä vähän heikenty:/

      Poista
    2. nyt näkyy joo! ah mikä herkku patonki :) nättinä olet taas :)

      Poista
  5. Sillonko mie muutin kotoa pois ja koira jäi sinne asusteleen ni on aina aivan hirveä ikävä sitä! Sit ku sen saa kylään ni nukkuu yöt niin onnellisena ko se on vieressä ja koko ajan tekee mieli vaan halia sitä! :) Hyvin sopii muuten nuo suorat hiukset sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, ikävä on täälläki kova aina ku en nää irinaa:) kiitos!

      Poista
  6. Mä katoin eilen kans katsomosta ekan jakson viidakon tähtösiä ja Niko on kyllä ihan paras!! :D Ja mä seuraan sun blogia ihan siten että mulla on kirjanmerkeissä linkki sun blogiin ja sieltä säännöllisesti käyn kurkkaa onko tullu uusia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohoh, tollasesta tavasta seurata en oo kuullukkaa:D

      Poista
    2. mullaki on jokainen seuraamani blogi kirjanmerkeissä tai suosikeissa, muuten unohtaisin kaikki osoitteet ja en muistais ees käydä kattoo :D onko se jotenki outoa? :D

      Poista
    3. ei oo, en vaan tienny et tolleenki voi seurata:D

      Poista
    4. Nyt meni vähän ohi :D Siis... ihan yhtälailla kun sulla on vaikka iltalehti.fi tai mikä tahansa muu nettisivu kirjanmerkeissä ja sitä kautta klikkaat ittes sinne sivulle. Ettei tarvii kirjottaa sen nettisivun osotetta.

      Niin näillä anoilla on kaikki niiden lukemat blogit tallennettuna kirjanmerkkeihin ja sieltä sitten käyvät aina klikkailemassa sivun auki.

      Poista
    5. joo kyllä mä nyt tajusin:D piti vaan vähän miettii et mitkä ihmeen kirjanmerkit.... hyvä minä

      Poista
  7. Ihana asu, sopii sulle tosi hyvin! <3 ja sanoisin että housut ja suorat hiukset on tosi mukavaa vaihtelua, voisit käyttää useamminki molempia :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat ruskeat silmät! :) Ja sulle sopii sekä kiharat että suorat hiukset, mutta vaihtelu virkistää, todellakin! Suloinen koira ja olet hirmu kaunis <3

    VastaaPoista
  9. haha salkkarileffa oli just hyvä vaikka kaikki sitä haukkuukin :D suorat hiukset sopii tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Näkyy kuvat! Hiukset suorana on musta kivemmat ja housutki näyttää hyvältä sulla :D! Ja viidakon tähtöset on parasta ja niko :D hahah mut mit vit sakkarit leffa oli musta taas ihan hirveetä kuraa ps. Olet kaunis ja kiva postaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei se nyt niin kauhee ollu, mä ootin ainaki pahempaa!:D kiitos!

      Poista
  11. Viidakon tähtöset on ihan parasta viihdettä! :D Varsinkin nyt kun siellä on Niko

    VastaaPoista
  12. Itsekin seuraan omien kirjanmerkkien kautta :) Harvoin tulee kommentoitua, mutta lähes päivittäin seurailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla! ja hei kommentoi ihmeessä useemmin, kommentit piristää aina!:)

      Poista
  13. Et oo yhtään outo, mäki katoin ihan innolla viime kauden Viidakon tähtösiä ja tottakai sitä pitää nytkin alkaa seuraamaan! rakastan nikoa :D <3

    ja katoin myös salkkarileffan ja olin varmaan ainoa, joka siitä jollainlailla tykkäs ja ei tuntunu siltä että meni aika hukkaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee hyvä etten ole yksin näitten juttujen kanssa!:D

      Poista
  14. Mulla on kaikki blogit mitä seuraan kirjanmerkeissä :) ja käyn aina sit kurkkimas onko uusia postauksia

    VastaaPoista
  15. onks noi suklaanruskeet osiot hiuksista pidennyksiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, pidennykset on vähän vaaleemmat ku mun omat hiukset:D

      Poista
  16. mäkin seuraan kirjanmerkkien kautta=)

    VastaaPoista
  17. Mä aina lisäilen kirjanmerkkeihi semmosia blogeja, jotka pikkuvilkasulta on vaikuttanu hyviltä ja seurailen sit sitä kautta ja jos tykkään ni alaan lukee bloggeria/bloglovinis :D En oo aikasemmin kommentoinutkaan, mutta mullakin on koira, ja nyt jo kauhulla odotan sitä, kun pitää sitten lukion jälkeen muuttaa pois ja jättää se tänne :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kätevää!:) joo varsinki alussa on ihan kauheeta ku joutuu olee koirasta erossa, onneks jälleennäkemiset on aina kivoja!

      Poista
  18. mäki seuraan kaikkia blogeja vaan silleen että on mulla suosikeissa:DD ja hahah mäki tykkäsin oikeesti salkkarileffasta vaik kaikki sanoo et se oli paska :D !

    VastaaPoista