15.8.2013

maybe I'm out of my mind

Heippa! Viime päivät on menny lähinnä salilla ravatessa ja kotona löhöillessä. Päällä on ollu joka päivä sama setti, nimittäin mustat leggarit ja musta toppi. Niin perus. No tänään päätin kiskoo vaihtelun vuoks päälleni jotain muuta. Meillä kävi tuuri ton kuvien ottamisen suhteen, sillä just ennen ku otettiin ne sato vettä ja heti kuvien jälkeen rupes sataa uudestaan. Paska keli suoraan sanottuna:D Otettiin kuvat siis nopsaa vaan jossakin, ja päädyttiin tällä kertaa palloilee meidän vanhan lukion eessä. Nyt viime aikoina on tullu kyllä kaivattua kovasti koulun penkille. Enpä olis uskonu! Mä saatan hyvinki päätyä vuoden päästä sinne koulun penkille, sillä suoritan keväällä blogiyhteistyön myötä valmennuskurssin yliopistoon. Mun on aika vaikeeta kuvitella itteni yliopistoon, mutta nyt pitää kyllä toden teolla yrittää ku on mahdollisuus. Tarkotuksena olis siis lähtee opiskelemaan viestintää, eli on kyllä oman tuntunen ala. Kerron sitten keväällä tuntojani valmennuskurssista täällä blogissa. Syksylle pitäiski nyt sitten keksiä jotain tekemistä, ja suunnitelmia ei kyllä hirveesti ole. Tarkotus olis päästä harjotteluun johonki lehteen, ja mieleiseen lehteen oonki laittanu jo hakemuksen. Toivotaan parasta!

Toppi seppälä, hame ebay, panta ja kello glitter, koru ur&penn

Tällä kertaa päälle pääty toinen seppälän hankinta, jälleen toppi kyseessä. Ton kanssa on sama ongelma ku sen mustan - yläosa on ihan ok, mut alaosa liian iso. Tää toppi on ehkä jopa liian pieni ylhäältä, ainaki kainalomakkaroista päätellen:D 

Mitä tykkäätte asusta?

24 kommenttia:

  1. Ihana asu! :) Näytät kauniilta.

    VastaaPoista
  2. siis miten elät jos teet vaan harjotteluja, kun eihä ne kuulu mihinkään koulun juttuun? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. työkkärin kautta saan vähän palkkaa jos meen harjotteluun:) blogistaki tulee tuloja

      Poista
    2. Et palkkaa saa vaan työttömyyskorvausta :DDD et varmaa kehtaa myöntää sitä hahah

      Poista
    3. miksen kehtais?:D jostainhan sitä rahaa on saatava, ja harjottelupaikat ei yleensä ite maksa palkkaa. ja suoraan johonki lehteen töihiin pääseminen on melko mahdotonta:)

      Poista
  3. miks sitten ostat sellasia vaatteita jotka ei oo sopivia? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on vissiin vähän kaikkien pikkutoppien kanssa toi ongelma, ja tykkään kuitenki käyttää tollasia lyhyitä nii ei voi mitään:)

      Poista
  4. yläosa ihan ok.. joo ihan nätit kainalomakkarat ja pikkupömppis pilkottaa. sori, mut sulle ei vaan sovi tollanen tyyli. sulla on kyl nähty paljo onnistuneempi asuvalintoi, mut tää ei vaan toimi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. selevä, kaikilla on oma makunsa:)

      Poista
    2. Ihana senja ku et välitä noista kateellisista paskiaisista. <3 Oot mun esikuva, oo ylpeä itestäs upea nainen :)

      Poista
    3. kiitos paljon ihanasta kommentista!<3:)

      Poista
  5. Miksi et hae kaupan kassalle tai vaatemyyjäksi? Helsingistä löytää kyllä kun ettii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Staffpoint hakee tällä hetkellä uusia keikkailioita kaupan kassalle. Keikkoja on tarjolla nyt koulujen alettua paljon tarjolla. Voi tehdä aika pitkälti töitä silloin, kun itseä kiinnostaa. Eihän se ole parasta työtä, mutta siitä saa rahaa. Joskus olet myös haaveillut töistä vaatekaupassa ja Alepan kassalla saa vähän kokemusta kaupan alasta.

      Poista
    2. koska haluan oman alan hommia, sit jos en mihinkään pääse harjotteluun nii sit täytyy katella muita vaihtoehtoja:)

      Poista
  6. en tajua: sanot vihaavasi reisiäsi ja sulla on silti lähes JOKA päivä minihame tai minishortsit joissa ne näkyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkuissa ne näkyy vielä enemmän? :D Mäkin vihaan reisiäni ja pukeudun hameisiin. :D

      Poista
    2. jep, samaa mieltä että housuissa näkyy vaan enemmän, enkä muutenkaan tykkää farkuista:) ainoo, millä jalat sais piiloon ois sit vissiin teltta

      Poista
    3. Nojoo hieman pidemmät hameet peittää reidet, mutta ei minihameet :D haloo?

      Poista
    4. pahoittelut jos oon järkyttäny sua mun valtavilla reisilläni :)

      Poista
  7. Hmm liekköhä nuin lämmin ulkona kuiteskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan hyvin tarkenin, eikä mulla kyllä ollu oikein pitkähihasiakaan mukana:)

      Poista