8.3.2014

I know you're only sorry you got caught

Heippa ja ekanakin oikein ihanaa naistenpäivää kaikille! ♥ Mun ystävänpäivä meni ilman poikaystävää, samoin naistenpäivä. Onneks kuitenkin puhelimet on keksitty välimatkasta huolimatta:) Ajattelin juhlistaa päivää kuitenkin herkkupäivää viettämällä, lasillisella valkkaria, uudella Suits -jaksolla sekä kylpyammeella höystettynä. Sounds good enough to me! Vietättekö te treffipäivää, vai onko siellä muitakin yksin naistenpäivää viettäviä?

Eilen mulla oli melko tekemisen täyteinen päivä, joka alkoi kiiruhtamalla Sanomatalolle yhden blogikampanjanmerkeissä. Siitä lisää ensi keskiviikkona:) Sen jälkeen näin pitkästä aikaa ihanaa Saijaa, jonka kanssa aika vierähti taas ihan huomaamatta. Me jotenkin aina päädytään kiertelemään kauppoja, niin myös tällä kertaa. Pitkästä aikaa bongailin vaikka mitä kivoja vaatteita, mutta tietysti just nyt, kun mulla ei oo yhtään rahaa. Perus! Pitäis kiertää kaikki vaatekaupat kaukaa, ettei tulis edes haaveiltua uusista vaatteista.


Aamulla en asua valitessani tajunnut yhtään, että mikä tuuli tuolla ulkona on. Hattu osottautu kuitenkin oivalliseks valinnaks, vaikkei hiukset siitä huolimatta tuntunu millään pysyvän kurissa. Hametta en olis todellakaan laittanu, jos olisin tiennyt säästä etukäteen - oli meinaan sen verran monta kertaa Marilyn Monroet lähellä:D Kiitos vielä tuhannesti kuvista Saralle!

Mitä tykkäätte asusta?

ps. Olisin lisänny tähän postaukseen myös pari vaakakuvaa, mutta en saanut niitä millään saman levyisiksi muiden kuvien kanssa. Pienensin näitä kuvia ihan vaan paintilla, ja kokeilin kaikkia leveyksiä myös vaakakuville, mutta silti niistä tuli joko hieman leveempiä tai hieman kapeempia. Olisko kellään vinkkejä, että millä ohjelmalla saisi kuvat pienennettyä saman levyisiksi?

15 kommenttia:

  1. Oot niin nättinä taas! :) Ja ainakin näyttäis kovasti siltä, että sun "laihdutus" (ei sun mun mielestä niinkään tarvis laihduttaa) etenee hyvin, tsemppiä siihen:-)

    VastaaPoista
  2. oi ihana asu, sopii sulle tosi hyvin!:)

    VastaaPoista
  3. Huomasin sut ilta-sanomien päivän asu -kilpailussa;)

    VastaaPoista
  4. Ihana asu!
    Mä käytän PhotoFiltreä, se on ihan paras (koska se on tarpeeks yksinkertanen mulle..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon joskus käyttäny sitä kuvien muokkaamiseen, mut eipä oo tullu mieleen muokata kuvien kokoo siellä:) kiitti vinkistä!

      Poista
  5. Onpakivoaj kuvia ja ihana asu, tuo hattu varsinkin on tosikiva!!==)

    VastaaPoista
  6. Ihana asu! Sopii kaikki hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
  7. Mä olin siellä Sanomatalolla promoottorina ja vastasin siitä tietokonepisteestä. Vitsit, kun en ehtinyt tulla kasvotusten sanomaan, että luen sun blogia :p Oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi harmi, ens kerralla sitten (jos tulee:D)! kiitos!:)

      Poista
  8. VAU!!! Aivan täydellinen asu, oot just sellasen upean pariisittaren näkönen!<3

    VastaaPoista