16.3.2014

two years ago

Oon tehny joskus postauksen vuoden takaisista kuvista, mutta nyt päätin kurkata peräti kahden vuoden taakse. Vanhat kuvat alkoi kiinnostaa lähinnä siksi, että mietin tällä hetkellä kovasti, että mitä tekisin mun hiuksille. Kaks vuotta sitten mulla oli ensin mulle tyypilliset tummat hiukset, jotka kuitenkin vaalensin melkeinpä saman värisiksi kuin nämä nykyiset hiukset ovat. Mä kyllästyn tosi helposti hiusvärin suhteen, enkä koskaan jaksa pysytellä samassa värissä pitkäjaksoisesti. Mulla on joka tapauksessa yleensä ollu tummat hiukset, joita oon lähteny vaalentaa kyllästymisen koittaessa. Moni sanoo, että tummat sopii mulle parhaiten. Mä kans ite viihdyn eniten niissä, mutta jostain syystä se vaihtelu vaan virkistää. En edes pahemmin tykkää itselläni tällaisesta vähän vaaleamman ruskeasta:D Mulla on ollu pariin otteeseen ''blondit'' hiukset, ja nytkin monesti on tullut mietittyä myös sitä vaihtoehtoa. Siinäkin vaan on se, että vaaleet ei vaan sovi mulle. Miksen mä vaan voi viihtyä siinä ainaisessa tummassa? En todellakaan tiedä. Tumman värin lisäksi kaipaan mun ah niin paljon haukkuja saaneita sivuotsiksia. Olen omimillaan tummilla hiuksilla sivuotsisten kera, eikä sille vaan voi mitään. Vielä pari vuotta sitten sivuotsikset oli mun iän puolesta ok, mutta nyt tuntuu siltä, että pitäisi viihtyä aikuismaisemmassa hiuslookissa. Kaikista parastahan olisi yksinkertaisesti luopua otsiksista kokonaan. Mutta siinä taas on se ongelma, että näytän ihan idiootilta ilman. Ärsyttää nää ainaiset ongelmat hiusten kanssa. Miksen vaan voi olla niitä ihmisiä, joille sopii ihan kaikki hiustyylit/värit?


Vaaleanruskeat, tummat vai jotain ihan muuta?
Sivuotsikset takaisin vai ei?

Tällaista pähkäilyä taas vaihteeksi!

38 kommenttia:

  1. Ootko miettinyt mustia tai punertavia hiuksia? Kokemuksesta tiedän, että on vaikee omasta mielestä näyttää hyvältä jos ei viihdy hiustyylissään eikä tunne sitä "omaksi". Ja suorat otsikset on varmasti aika vaikee pitää kivan näköisenä 24/7...Tee niinkun itestäsi tuntuu parhaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. punasia en ainakaan, ne ois nii hankalat:D ja joo se näissä suorissa just ärsyttää, että ne ei millään pysy aloillaan vaan sojottaa minne sattuu

      Poista
  2. Musta ihan tummat suoralla otsiksella on paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voishan sitä ainakin kokeilla ja palata sit sivuotsiksiin jos siltä tuntuu:)

      Poista
  3. en tosta hiusväristä osaa sanoa, ehkä parhaat olisi noi tummanruskeet:) jos kuitenkin haluat ne sivuotsikset takas niin laita ne ihmeessä, älä vaan tee niistä niin hemmetin paksuja! on hölmön näköstä kun sun kasvot peittyy kokonaan hiuksiin, vähempikin hiusmäärä sivuotsiksissa käy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa mieltä! Vähempikin hiusmäärä riittää, sun koko olemus vaikuttaa paljo isommalta kun on niiiiin iso tukka ja sit kuohkee otsis. Vähän hillitympi tukka kaventaa sun kasvoja tosi paljon, niinku sillon ku laitoit joskus kuvia tänne ilman pidennyksiä, siinä huomas et miten paljon hiukset vaikuttaa. Mut nätti oot joka tapauksessa mitä ikinä nyt päätät tehdäkään :)

      Poista
    2. pidetään mielessä, kiitos!:)

      Poista
  4. Vaaleanruskea oli ihanan näköset :-) Ja sulle käy sivuotsis ihan sika hyvin!c

    VastaaPoista
  5. Ekassa kuvassa sun hiukset on täydelliset!

    VastaaPoista
  6. Älä turhaan stressaa niiden otsisten kaa! Jos itestää tuntuu, että sivussa on paras, ni ehdottomasti pidät siinä sivussa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Senja! Mun mielestä nyt vaan ignoraat muiden mielipiteet ja kuuntelet omaa fiilistäsi, ole sellaisilla hiuksilla mitkä sä ITSE haluat ja missä sulla kodikas olo! :) turhaa vaivaat päätäsi muiden mielipiteillä, voihan sitä olla vaikka satavuotiaalla mummollakin sivuotsis ja mustat hiukset jos itse pitää niistä, ei kannata miettiä mitä muut sanoo! :) nyt vaan teet niinkun itse haluat ja tykkäät! Kivaa kevättä!

      Poista
    2. mut sit sekin vaikuttaa, että hiukset voi vaikuttaa oikeesti vaikkapa työpaikan saantiin:D sain kämpänkin vasta sitten, kun olin näytössä hiukset kiinni ja kokonaan ilman otsiksia. paitsi eihän sitä tiedä, että vaikuttiko edes hiustyyli:) kiitos!

      Poista
  7. Miten ois esimerkiksi mustasta ruskeaan liukuvärjäys? Se ei olisi tylsän yksivärinen, mutta kuitenkin tumma joka sulle sopii. Se edellinen liukuvärjäys oli omasta mielestäni ehkä hieman liian oranssi, ei niin kauniin sävyinen. Esimerkiksi Ellen Jokikunnaksella on sellainen liukuvärjäys: http://4.bp.blogspot.com/-D1aSAkYojd8/Ulm74XG3bdI/AAAAAAAAB0s/jGsdijyHFkg/s1600/koru&kello_todaystoday_iina_jurmu_ellen_jokikunnas.jpeg ja tässä yksi toinen esimerkki: http://external.ak.fbcdn.net/safe_image.php?d=AQD_awuz282BLUHN&url=http%3A%2F%2F2.bp.blogspot.com%2F-JB6x2PvVEsM%2FTc180PADttI%2FAAAAAAAAEoA%2Fwi8OmRVR9-8%2Fs400%2Fcamila-alves-ombre-hair.jpeg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tollanen kuulostaa itseasiassa ihan kivalta:) siinä vaan on melkonen homma rueta liukuvärjäämään pidennyksiä...

      Poista
    2. Voithan jättää sen mustan osuuden sen verran ylös, ihan vaan omiin hiuksiin ja omista hiuksista latvat ruskeet niin pidennykset voi olla ihan vaan yksvärisen ruskeet :)

      Poista
    3. kuulostaa hankalalta ku kuitenki pidennykset menee sen verran ylös:/

      Poista
  8. Entäs sivuotsikset, mutta sen verran lyhyempänä, ettei tarvi kääntää niitä tolleen? Ois vähän aikuismaisempi, mutta sivuotsis olis kumminki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en usko et ois kivat, tykkään just silleen käännettynä:D

      Poista
  9. Et sä näytä tyhmältä ilman otsista, sä vaan oot niin tottunu siihen. Muistan miten mun kaverilla oli otsis pitkään ja kerran se oli kiinnittänyt sen pinneillä ylös ja järkytyin suorastaan :D Kaveri ei osannut meikata kulmakarvoja koska ne ei ikinä näkynyt otsiksen alta ja hänen otsansakin näytti isommalta mutta nykyään en vois ees kuvitella sille otsista koska keskijakaus sopii niin hyvin. Sun kannattaa harjotella kulmakarvojen muotoilua niin että ne on just semmoset upeat että tahdot ne näytille niin se vaikuttaa jo tosi paljon! Eikä se haittaa jos ei kulmakarvat kasva sillä tapaa mitä haluaa koska meikillä voi avittaa tosi paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon saanu kulmakarvat jo melkein kuosiin niin nekää ei oikeestaan oo se ongelma:D

      Poista
  10. Sivuotsis on selvästikkin sun juttu kerta susta tuntuu siltä :) Kokeilisit vaan sellasta kevyempää versioo joka ei peittäis koko otsaa vaan lähtis vähän enemmän ns. keskeltä. Voisit sitten kevyesti kääntää otsiksia jos et tykkää sellaisista suorista. Sun kauniit kasvot ei pääse oikeuksiinsa ton reuhkan takaa :D Tietysti sun hiukset ei välttämättä näytä livenä samalta mutta kuvissa näyttää tosi raskaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin tietty kokeilla vähän kevyempää sivuotsista:)

      Poista
  11. Voi senja! Tottakai sivuotsista pidät jos se susta parhaimmalta tuntuu, oot kauniimmillas sillon kun susta tuntuu hyvältä! Musta kans tommonen vähä ohuempi taitettu sivuotsis on tosi kiva! Ja toi tummaruskea pukee sun kasvoja tosi hyvin:)

    VastaaPoista
  12. Tumma, mutta vaaleanruskeita raitoja silleen luonnollisesti! Kevyt ombre vois kans olla aika nätti!

    VastaaPoista
  13. Voi mä oon ollu ihan lääpällää tuohon sun vaaleampaan tukkaan! Näyttää luonnollisemmalta ku siihen tullee muunki värisiä vivahteita :) Heh vaikka itte haaveilen oman värin esille kasvatuksen jälkeen violetista tukasta, että se siitä luonnollisuuesta :D
    Hyh mäki tappelin otsiksen mallin kanssa iäsyyen. Kokkeilin vaikka minkälaista säätöä ku aattelin kanssa, ettei mulle sovi otsiksettomuus. Meni kuitenki hermot kertakaikkisesti siihen tukan ainaseen laittamiseen ja nyt elelen tyytyväisenä tasapitkään tukkaani :--)
    Vaatii kyllä hermoja kasvattaa ottista kokonaan pois varsinki jos on pitkä tukka ja haluaa otsiksen sammaan mittaan muitten hiusten kanssa :( Mä kasvatin eka pari vuotta ja nyt vastikkään leikkasin tämmösen pitkähkön polkkiksen, että sain kaikki saman pituseksi :D
    Noni allon jaarittelleen, mutta loppujen lopuksi mun mielestä on tärkeintä, että itte tykkää tukastaan ku vaa ittehhän sen kanssa pittää ellääkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. otsikset on kyllä tosiaan haastavat:/ ja totta puhut hei!:)

      Poista
  14. http://www.pinterest.com/pin/5699937001285229/ Voisin kuvitella, että sulle sopisi tän tyyliset hiukset hyvin! Otsahiukset, mutta vähän kevyemmät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei näytä ollenkaan huonolta, mietin vaan et miten noi saa pysyy tolleen paikallaan:D

      Poista
  15. Pakko oli kommentoida kun näin tän: "mutta nyt tuntuu siltä, että pitäisi viihtyä aikuismaisemmassa hiuslookissa". Ite oon 21-vuotias ja mun hiustyyli on varmaa joidenkin mielestä tosi outo. Oudot sivusiilit ja koneella ajettu etutukka, muuten melko pitkät blondit. En oo koskaan tuntenu mitään niin omaks kun tän hiustyylin, ja voin kuvitella vielä vanhempanakin vetäväni joka kerta suihkussa sivusiilit höylällä :D Ja mun pointti oli se että: Mikä vaan hiustyyli käy just sulle, kunhan kannat sen ylpeenä ! (-: Mä oon kantanu kaikki outouteni niin hiuksissa, vaatteissa ja naamassa. Viimesin toteutettu haave oli kulmien vaalennus, ja aion vaalentaa vielä lisää, aivan blondiks ! Tulipas romaani, mutta ihanaa viikkoa sulle ! (-:

    VastaaPoista
  16. Mun mielestä tummanruskeat on kivat, ei siis ihan tosi tummat vaan, no :D sellaset tummat keskiruskeat, haha hyvin ilmaistu.. Oon siis myös kanssa taistellut tasaotsisten (ja sivuotsiksen) kanssa, mut joka aamu ois pitänyt suoristaa kun etutukka on täynnä pyörteitä... Kasvatin otsatukan pois, siinä menee kyllä ikä ja terveys (ainaki melkein..) Sulle kuitenkin sopii mun mielestä toi sivuotsiskin, tai se tekee susta just Senjan, jos ite tykkäät myös ja tunnet siinä olos itsevarmaksi niin kannatan sivuotsista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitää nyt kattoo vähä miten teen ton otsiksen kanssa, ainaki värjään hiukset eka:) mulla kyllä kasvaa otsikset melko nopeeta mut se välivaihe on ärsyttävä, ku niitä ei voi pitää suorana eikä ne pysy sivullakaan mitenkään hyvin:D

      Poista
  17. Tuo kolmas kuva, ihan mielettömän upea! Oot niin tyylikäs ja kaunis. :) Ja mun mielestä sulle sopii kaikista parhaiten tummanruskeat hiukset sivuotsiksella! Vaikka olisi miten "teinimäistä", niin eikö ole pääasia, että näyttää hyvältä? :D Mä oon sun ikäinen ja tupeeraan vieläkin mun platinablondeja hiuksia.. Vaikka saatankin näyttää 16-vuotiaalta, niin näytän sentään hyvältä ja juuri sellaiselta, että tunnen oloni hyväksi sellaisena. :)

    VastaaPoista