14.5.2014

Vita Liberata -suihkurusketus

Suuntasin heti ensimmäisenä Iisalmeen tultuani yhteistyökumppanini kauneuskeskus Hymy.inin hoiviin. Viime kerrasta olikin jo aikaa! Luvassa oli tietysti ripsihuolto, mutta tällä kertaa kokeiltiin myös suihkurusketusta. En ollu koskaan aiemmin käyny suihkurusketuksessa, joten kokemus oli mulle ihan uusi. Solariumiakin kokeilin ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna:D Mun iho ei tahdo ruskettua kovin helposti, joten saan kyllä maata aika pitkään auringossa tai solariumissa ennen kun tuloksia alkaa näkyä. Ruskettuneimmillanikin (kiva sanahirviö) oon muiden silmissä ehkä just ja just hieman normaalia päivettyneempi. Itseruskettavien kanssa on tietysti joskus tullut läträttyä, mutta niissä pelkona on aina ne rajat.

Koska oon luonnostaan suorastaan valkea, oli ihan mahtavaa päästä saamaan vähän väriä pintaan. Mulla ei tietenkään ollu bikineitä mukana, mutta suihkurusketuksen voi ottaa ihan alusvaatteillaankin. Väri tarttuu tietysti alusvaatteisiin hieman, mutta lähtee kyllä pesussa pois. Asetuin seisomaan sellaiseen rusketustelttaan ja Emmi antoi mulle ohjeita sitä mukaa kun suihkutti väriä. Vita Liberatalla on kolme eri suihkurusketussävyä, ja uskallettiin valita mulle kaikista tummin. Toimenpide kesti ehkä viisi minuuttia, eli nopeaa hommaa! Sitten vain kuivattelin hetken ennen pukeutumista. Päälle kannattaa laittaa tietysti löysät vaatteet:) Edellisenä päivänä kuorin ihoni, jotta läikikkäältä lopputulokselta vältyttäisiin.

Mulla ei oo sen kummempaa kuvaa lähtötilanteesta, mutta mun ihon valkoisuuden näkee hyvin esimerkiksi tästä edellisen postauksen kuvasta:D
019-001
Irina oli mun mukana ihmettelemässä sekä rusketuksen että ripsihuollon ajan:)

048-001
057-001
Mulla rusketus alkoi näkyä samantien ja syventyi päivän mittaan. Ylempi kuva on otettu muutama tunti suihkurusketuksen jälkeen ja alempi seuraavana päivänä. Lopputuloksesta tuli tosi luonnollinen mutta kuitenkin näkyvä, ja ero mun valkeaan ihoon oli selkeä. Väri säilyy noin viikon, ja sen jälkeen sitä voi syventää käyttämällä Vita Liberatan itseruskettavia.

004-001
Saara Sarvas on tehny tosi kattavan postauksen Lita Liberatan itseruskettavista ja ohjeita ylipäätään rusketuksen tekemiseen. Monet julkkikset suosii Vita Liberatan tuotteita, suomalaisista esimerkiksi Anna Abreu on hehkuttanut sitä instagrammissaan:) Vita Liberata on valmistettu 80% orgaanisista luomuraaka-aineista eikä se sisällä alkoholia tai parabeenejä. Tuote on myös hajuton, joten se sopii hyvin myös herkkäihoisille. Mainittakoon vielä se, että rusketus alkaa näkyä jo tunnin kuluttua levittämisestä! Ei siis tarvitse odottaa yön yli, kuten monien muiden itseruskettavien kanssa täytyy.

Jos kiinnostus heräsi, voi Vita Liberatan jälleenmyyjät tsekata täältä. Iisalmessa ja lähialueilla asuville vielä sellainen vinkki, että Vita Liberata -suihkurusketuksen saa nyt tarjoushintaan 20 eurolla (norm. 29e) Hymy.inissä! Myynnissä on myös itseruskettavia sekä levityshanskoja. Mä en ite oo ennen käyttäny itseruskettavan levitykseen hanskaa, joten olikin jo korkea aika hankkia sellainen:)

Seuraavalla Iisalmen visiitillä testausvuorossa on kulmien 3D pigmentointi. Jännittää jo nyt!

Onko teillä kokemuksia Vita Liberatasta? Saa kertoa plussia ja miinuksia!

ps.

013-001
Hymy.iniin on tullut myyntiin IsaDoran meikkejä! Suosittelen tsekkaamaan jos piipahdatte siellä päin:)

Postaus toteutettu yhteistyössä Hymy.inin kanssa

17 kommenttia:

  1. On kokemusta samasta hommasta ja olin tyytyväinen. Vita Liberatan itseruskettava on myös mun tänhetken lemppari. :) Järvenpäässä kävin kokeilemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en oo vielä kerenny testaamaan tota itseruskettavaa, mutta ootan kyllä kovasti että pääsen läträämään sillä, vaikuttaa niin hyvälle:D

      Poista
  2. Paljonko ripsien eka laitto ja huolto maksaa hymy.inissä? Onko ripset pysyny miten pitkään hyvänä huollon jälkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eka laitto 90e ja huolto 55-65e huoltovälistä riippuen:) volyymiripsien eka laitto maksaa puolestaan 130e ja huolto 60-80e. mulla ainaki on pysyny tosi hyvin kuukaudenkin, mut se riippuu tietysti ihan ihmisestä että miten ne kestää. mä ainakin sillon ekalla kerralla ripsien laiton jälkeen saatoin unenpöpperössä hieroo vahingossa silmiä:D mut niihin ripsiin kyllä tottuu tosi nopeesti!

      Poista
  3. Tästä oli apuja! Valmistujaiset lähestyy ja oon ajatellu mennä suihkurusketukseen ! Jos sitä itsekkin uskaltaisi ottaa ton tummimman sävyn :D Ikinä en ole kokeillut, ja kun oon itekkin tosi huono ruskettumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa kokeilla!:) teet vaikka niin että käyt jo kerran aiemmin testaamassa rusketusta niin näät sitten, että sopiiko sävy sulle:)

      Poista
  4. ei huomaa että oisit ruskettunu yhtään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä tapauksessa oon imarreltu että pidät mua noin ruskeena luonnostaan:D

      Poista
  5. Miks sulla koira mukana? Muista ihmisistä viis periaattelako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska meillä oli puhetta edellisellä kerralla siitä, että ottaisin irinan mukaan:) kyllä siellä muutkin asiakkaat pitää just ripsihuollossa koiria mukana, ei niistä oo haittaa suljetun oven takana omassa sylissä:D

      Poista
    2. Ai ei allergia haittaa tai muutakaa? Hieno juttu :D

      Poista
    3. jos on neljä ihmistä samassa huoneessa joista kellään ei oo allergiaa eikä mitään koiria vastaan, niin mikä ongelma siinä on? tietysti jos olis ollu joku jolla on allergia niin roope ois hakenu irinan pois. kylläpä musta nyt väkisin koitetaan leipoo ihan hirveetä ihmistä:D

      Poista
    4. Itseasiassahan asia on nykyisin ihan ravintoloitsijan/yrittäjän/ihanmitenvaan tms. itse päätettävissä ovatko karvaiset asiakkaat tervetulleita vai ei, tämä alemmallekin anolle tiedoksi.

      Tuollaiseen paikkaan kyllä koirat minun mielestäni sopivat :). Ja onhan noita ns. pelkokoiriakin tullut nähtyä esimerkiksi hammaslääkärin vastaanotolla.

      Vaateliikkeissä olen kieltämättä itsekin haukkuja ihmetellyt, sillä koirien hilsettä kulkeutuu joka puolelle (=vaatteisiin), ja sehän se sitä allergiaa haittaa, ei niinkään ne karvat...

      Poista
    5. Ei hirveetä vaan ajattelematonta. Entäs seuraava asiakas jos ois paha allergia? Ihmeellinen kauneus hoitola jos koirat saa pyörii :D

      Poista
  6. Munkaan mielestä koirat, paitsi tietysti opaskoirat, taikka muutkaan eläimet eivät kuulu yksinkertaisesti minnekään liikkeisiin. Enkä ymmärrä miksi niitä pitää ihan jokapaikkaan raahata mukana. Se, että siellä ei ole sillä hetkellä allergisia ihmisiä, ei tarkoita etteikö sinne voisi myöhemmin sellaista henkilöä tulla joka reagoi siihen sinne jääneeseenkin eläinpölyyn-, ja karvaan.

    Itse ravintola-alla töissä olevana kiehututtaa ne jotka tuo pikku fifinsä vaikka sitten jossain kassissa meidän tiloihin, kun koiria tai muita eläimiä ei yksinkertaisesti saa tuoda, paitsi asianmukaisella varustuksella olevan opaskoiran.

    VastaaPoista
  7. Apua uskaltaiskohan itsekin ottaa tuon tummimman sävyn! :) Itse oon todella vaalea, mustat hiukset tosin mutta en rusketu ollenkaan.. Olen menossa Hymy.iniin päivää ennen lakkiaisia ruskettumaan ja vähä jänskättää!! Oon jo nähny painajaisia, että oon lakkiaisaamuna vielä pesemässä itteeni etikalla ja mattoharjalla kun se epäonnistuukin :DD Kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvin se menee kun muistat vaan kuoria ihon hyvin edellisenä päivänä:) ja toi on kuitenkin niin halpa että voit käydä jo aiemmin testaamassa, että millanen siitä lopputuloksesta tulee:)

      Poista