26.9.2014

you make me live now honey

Heippa vaan täältä Helsingistä! Eilen tulin taas vaihteeks kotiin ja nyt on jo tiedossa, että millon suunnilleen meen taas Iisalmeen:D Siihen nyt on vielä kolme viikkoa, mutta kuitenkin. Ei ollu vaikee tehdä päätöstä, nimittäin näillä näkymin meidän kotoa löytyy silloin koiranpentu. Äitihän on haaveillu Irinalle kaverin ottamista jo vaikka kuinka pitkään, ja nyt se sitten vihdoin todennäköisesti tapahtuu. Irinan veljeähän käytettiin astutuksessa pari kuukautta sitten, mutta lopputuloksena oli vain yksi pentu ja sekin syntyi kuolleena:( Nyt pentu tulee kuitenkin ihan muualta ja on luovutusiässä jo parin viikon päästä. Porukat ei tehny vielä lopullista päätöstä, mutta kyllähän sen tietää kun ne näkee sen pennun sunnuntaina, että siinä vaiheessa ei varmana tuu suusta sanaa ei. Iskä oli Irinan ottamistakin vastaan, mutta saatiin se puhuttua siihen, että käydään ees kattomassa. Varma keino, jos tarvii suostutella toinen osapuoli koiran hankintaan!

Mitäs muuta. Toissapäivänä menin tosiaan Kuopioon Roopen luokse yökylään ja aamulla haettiin porukoille uus auto. Mä en kuulemma saa ajaa sillä ainakaan vielä, koska meidän vanhaan autoon oli muka tullu lommoja ja naarmuja mun ajamana. Jännä juttu, koska omasta mielestäni oon aina ajanu varovasti enkä oo kolhinu autoo mihinkään:D Tänään käytiin porukoitten kanssa Vantaan puolella Jumbossa ja tuli kyllä taas sellanen seikkailu että huhhuh. Navigaattoreita oli taas parhaimmillaan kolme yhtä aikaa päällä, mutta iskällä on sen verran huono suuntavaisto, että se ajoi aina väärään suuntaan. Joka kerralla ku ollaan porukoitten kanssa Helsingissä autolla liikkeellä, tulee matkaan jopa kymmeniä ylimääräsiä kilometrejä. Shoppailureissusta kuitenkin selvittiin, jonka jälkeen mä vein blogikirppiksellä huudettuja tuotteita postiin. Blogikirppis sujui yllättävän hyvin, sillä vaan kaks huutajaa on ollu toistaseks vastaamatta mun laittamiin sähköposteihin ja kaks tyyppiä maksaa myöhemmin. Eniten iloa tuotti kuitenkin se, että postimaksuihin varaamani summa ylittyi vaan 40 sentillä. Kerrankin osasin siis arvioida hinnat edes suunnilleen oikein, kiitos teidän avustuksen!:)

043-001
020-001
033-001
023-001
062-001

Yllä asua viime viikonlopulta. En taaskaan pakatessani suunnitellu asuja etukäteen, vaan menin vähän riskillä. Halusin pitkästä aikaa käyttää tota mekkoa hameena, mutta yläosa oli yks iso kysymysmerkki. Yllättävän hyvin mä onnistuin keksimään sopivan yläosan - ite ainakin tykkään tosta yhdistelmästä! Meillä tuli kuvia ottaessa (taas) vähän teknisiä ongelmia, nimittäin kamerasta loppui akku heti parin ekan kuvan jälkeen. Ei hirveesti naurattanu siinä vaiheessa ku oltiin ajettu melko kauas kotoa kuvien ottamista varten:D Onneks mun porukoilla on sama kamera ku mulla, niin saatiin haettua toinen akku ilman ylimääräisiä lataamisia käyttöön.

Mitä tykkäätte asusta?

10 kommenttia:

  1. Oot niin kaunis! Tykkään asusta, varsinkin toi paita on tosi kiva. Ite en kyllä tarkenis enää ilman takkia ja paksua huivia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo toi on viikko sitten:D mä käytän kuitenki takkia aina muuten ku asukuvissa:) kiitos!

      Poista
  2. Onpas ihastuttava tiikeripaita! Oot yhdistänyt sen kivasti :)

    www.iinasaarinen.com

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. h&m:n alesta kesällä ostettu:) kiitti!

      Poista
  4. Mikä paita, ihana :) Ja niin nättejä kuvia!

    VastaaPoista
  5. Mulla ainakin on vastaamatta vielä, vastailen tänään tai huomenna kunhan saan kirjotukset väännettyä alta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä ku sanoit, oisin tänään just laittanu sulle spostia uudestaan!:)

      Poista