16.6.2015

the last six months

Tsau! Se olis loma nyt. Eilinen ilta meni vielä töissä ja töitten päälle työkaverin kanssa treenaillessa, sekä ajellessa keskellä yötä pitkin ja poikin ettimässä siihen aikaan kulkevaa bussia. Ei löytyny, mutta onneks sain kyydin kotiin asti:) Nukkua en ehtiny yhtään, sillä mulla lähti juna kohti Iisalmea jo 5.23 ja sitä ennen piti vielä pakata. Kauhee stressi oli miettiä jo etukäteen, että mitä mä ton kolmipäiväisen juhannusjuhlinnan aikana tuun käyttämään ja muutenkin tarvitsemaan. Melko kylmää keliä on luvattu, ja kaikki onki kauhistellu, että miten mä voin nukkua muka teltassa. En tiedä itekkään ja muutenkin kauhistuttaa, että millanen reissu tosta vielä tulee. Mulle on nimittäin sattunu ja tapahtunu viime aikoina taas ihan riittävästi:D

En saanu junassakaan oikein nukuttua, joten nukuin ruhtinaalliset neljän tunnin päikkärit kotiin asti päästyäni. Parasta siinä oli se, että sain Irinan kainalooni. Näillä näkymin tuun viettämään vielä aika monta yötä sen kanssa, sillä se tulee mun luokse Helsinkiin vähän pitemmäksi aikaa. Jee!

Koitin räpsiä tänään jotain kuvia mitä voisin postata, mutta eihän siitä mitään tullu. Huomenna olis tarkotus kuvauttaa parit juhannusasut jo etukäteen ja jos aika riittää, niin ajastan juhannuksen ajalle yhden asupostauksen valmiiksi. Muistin, että en oo tehny pitkään aikaan minkäänlaista asukoostetta. Siispä nyt kokosinkin sitten asuja peräti puolen vuoden ajalta!

Multa toivottiin jossain vaiheessa postausta aiheella ''eron jälkeen''. Päätin kuitenkin, etten haluu käsitellä sitä aihetta oikeestaan enää millään tavalla. Ihan näillä näppäimillä tulee puoli vuotta sinkkuna täyteen, ja nää kaikki asukuvatkin on nyt näiltä mun sinkkuajoilta. Musta tuntuu, että se on tullu jo ihan tarpeeks hyvin ilmi, että mulla menee nyt paremmin kuin koskaan. Tottakai alkuvuodesta oli vähän vaikeampaa varsinkin, kun kaikenlaisia juttuja ilmaantui vasta eron jälkeen. Lopulta puhuttiin asiat halki puhelimessa, ja sen jälkeen mä oon antanu vaan olla. En jaksa enää olla katkera tai tuhlata energiaani vihanpitoon, vaikken mä voi tietenkään asioita noin vaan unohtaa.

Näistä kuvista näkee ainakin mun mielestä hyvin sen muutoksen, mitä tässä tämän vuoden aikana on tapahtunu. Mun mielestä sen näkee jotenkin naamasta ja yleisestä itsevarmuudesta kuvissa. Epävarma mä oon vieläkin ja mietin ihan liikaa, mutta pitkälle on tultu tässä ajassa. Tästä ei oo suunta ku ylöspäin, ja vielä joku päivä mä osaan arvostaa itteeni. Siihen vaaditaan ainakin rutkasti salilla rehkimistä, mutta senkin suhteen oon jo tosi hyvässä alussa! Ehkä mä oon vihdoin sisäistäny sen, että mun täytyy hyväksyä ensin itteni ja jollain tavalla rakastaa itteeni, ennen kun voin oottaa sitä keltään muulta. Oon varmaan jauhanu tästäkin aiheesta jo aiemmin, eli parempi siirtyä kuvien pariin:D

1-001
11-001
12-001
13-00114-001
15-001
16-001
17-001
18-00119-001
110-001


Löytyykö yhtä tai useampaa lempparia näistä?

Pahoittelut vähän epätasaisista kuvista, meni taas kunnon säätämiseks:D

16 kommenttia:

  1. Mun ehdottomat lempparit ovat 1, 5, 8 ja 16 (:

    VastaaPoista
  2. sinulla on kaunis hymy ja todella hienoa että hymysi päätyy nykyään myös kuviin :)

    VastaaPoista
  3. Mää tykkään 27, koska se on mun ottama ;DD Hihi, kaikki on kivoja <3

    VastaaPoista
  4. miks hitossa kun sun blogin vasemmasta sivusta painaa, se pomppaa johonkin tietokonemainokseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyseessä lienee sivupalkin mainos, joka aukee uuteen välilehteen klikkaamalla:)

      Poista
  5. eiiii kamalia nuo talvikuvat!!! järkytyin kun näin lumisia kuvia.. ei ei ei eieiei halua nyt nähdä niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha teki kyllä kipeetä kattoo itekki noita!:D

      Poista
  6. Tuosta liikunnasta, olen itsekkin nyt alkanut käymään lenkkeilemässä, ja vaikken itse ainakaan vielä näe mitään muutoksia mutta kyllä sen heti huomaa kuinka se vaikuttaa itsetuntoon. Ja eiköhän se joskus ala peilistäkin näkymään ☺ tsemppiä sullekkin sinne liikunnan pariin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä oon ihan innoissani, ku oon huomannu jopa pientä haban poikasta käsissä jännittäessä:D huom. todella pientä sellasta... mutta on seki edistystä! ja hei kiitos, tsemppiä sinne myöskin:)

      Poista
  7. 2,4 ja 15 ja ehottomasti 27, näytät nii feshiltä simppelissä asusussa! Hyvä et oot uskonu et sulle sopii vartalonmyötäsemmät vaatteet mikä näkyy monissa asuissa, sekin on jo merkki kasvaneesta itsevarmuudesta ettet pukeudu enää "säkkeihin":D Hyvältä näyttää, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  8. Näistä lemppareita eli mun mielestä SULLE parhaiten sopivia (ja muutenkin tottakai kivoja asuja) oli 1, 7, 10, 11, 19, 26 :)

    VastaaPoista
  9. Mie oon niin ilonen sun puolesta ku sun elämä on alkanu rullaa paremmin :) mulla on aika monta lempparia,mut ehdottomasti ylitse muiden toi eka asu,niin ihana ja jotenki keijukaismainen haha en ossaa paremmin selittää :D loput lempparit 2,4,5,7,8,9,10,12,13,16,18,21 ja 22 :)

    VastaaPoista