5.8.2015

weeks 30 & 31

Kiirettä pitää taas vaihteeksi! Laitoin yhdelle fb-kirpparille vaatteita myyntiin tossa päivällä ja en kerenny ennen töihin lähtöö ees siirtää kuvia puhelimesta koneelle, joten nappasin sitten läppärin töihin mukaan. Huulirasva ja moni muu tarpeellinen asia jäi siinä hässäkässä kotiin, ja vielä pitäis salille selvitä töitten jälkeen:D Onneks salikassissa oli joku vanha huulirasva, muuten ois jääny salit väliin, koska en yksinkertasesti kestä sitä tunnetta huulissa ilman huulirasvaa.

Oonki nyt sitten hoitanu rästiin jääneitä hommia vastailemalla mm. sähköposteihin ja tekemällä kollaaseja tähän postaukseen. Äsken vedin nopsaa eväät naamariin jotta kerkeisin mahdollisimman aikaisin julkaista tän postauksen, mutta kyllä tähän taitaa vielä kolmaskin tauko vierähtää. Loppuviikosta ei ainakaan yhtään helpota, sillä pari seuraavaa iltaa menee töissä ja päivisin ois luvassa auringonottoa ja kuvaussessioita. Viikonloppuna onkin sitten kauan odotettu Weekend Festival! Koitan jossain välissä saada tänne vähintään yhden postauksen vielä tälle viikolle tehtyä.

Tein vihdoin itelleni snapchatin, eli vaikka blogin puolella olisi hiljaisempaa, niin mun touhuja voi seurata nyt siellä. Nimimerkki on sama ku instagrammissa, eli senjasa :)

Snapchattiin ladattuja kuvia tulee näkymään varmasti jatkossa myös blogissa viikkokatsausten myötä. Nyt oliskin sitten aika kurkistaa kahteen edelliseen viikkoon, here we go!

Desktop5-001
1. Haen aina samoista paikoista salaattia töihin evääksi, joten päätin kerrankin kokeilla jotain uutta. No päädyin randomisti johonkin paikkaan iso roballa (en muista nimeä) ja ton näköstä salaattia sieltä lähti mukaan. Ei mitään parhaan näköstä, eikä kyllä muutenkaan mikään varsinainen makuelämys:D 2. Huonon hiuspäivän pelastus! 3. Joku perus ''otan aurinkoa'' -kuva. Ainin ja tässä tapauksessa myöskin rip napakoru! Napa oli yhtenä iltana töissä taas niin kipee, että päätin ottaa korun hetkeksi pois ja laittaa sen sitten illan päätteeksi takaisin. No sehän oli kerenny umpeutua toisesta puolesta napaa siinä vajaassa kahdessa tunnissa, enkä saanu korua survottua enää takas. Ehkä parempi niin, koska mun napa näytti tosi pahalta ja tulehtuneelta ja oli tosi usein kipeenä. Kai se on vihdoin uskottava, että mun navalle ei vaan korut sovi. Tää sai siis olla kolmas ja viimeinen napakoru! Nyt sitten ihastelenkin arpia loppuelämäni, voi kuinka ihanaa. 4. Tehtiin Essin kanssa sangriaa ja vieläpä valkkarista! Okei jouduttiin vähän soveltaa, sillä mun lähialkosta ei löytyny persikkalikööriä tai oikeestaan likööreitä ollenkaan. Vaihtoehtoja korvikkeiksi ei pahemmin ollut, joten päädyttiin Last Pineappleen. Tuli kyllä niin nuoruus mieleen, eikä millään hyvällä tavalla. No mut sangriasta tuli joka tapauksessa tosi hyvää!

Desktop6-001
1. Mulla ei oo ollu varaa käydä huollattamassa mun tukkaa, mutta ihana kampaajani Essi otti pahiten repsottavat teipit pois mun päästä siinä sangrian lipittämisen lomassa. Myös juurikasvu saatiin vihdoin piiloon ainakin päälaelta! Mun tehtäväks jäikin sitten selvitellä teippien aiheuttamia takkuja, ja tollasia kivoja tuppoja mun päästä sitten irtos, auts:D 2. Kävin tsekkaamassa kaverin uuden kämpän ja kokkailtiin siinä samalla. Mites toi mun virnistys? 3. Kokkikolmonen vauhdissa ja kerrankin omatekemät eväät töihin. Oli muuten hyvää! 4. Välillä pitää käydä salilla kuluttumassa kaikkia noita mässäilykaloreita...

Desktop7-001
1 & 2. Oli näköjään töissä aikaa räpsiä selfieitä. Huomatkaa huulipuna, tykkään ja paljon! On vaan vähän hankalaa pitää töissä huulipunaa ku ollaan aina 30 minuuttia pöydässä kerrallaan ja parhaimmillaan menee 1,5 tuntia ilman peiliä. Huulirasvaa on helppo lisätä nopeesti vaihtojen välillä, mutta mulla ainakin menee huulipunat aina ihan miten sattuu ilman peilin apua. 3. Otan aina sohvalla kaikki selfiet ja niissä on aina sama tausta, eli kiipesin tällä kertaa sängylle räpsäsemään kuvan, lol:D Kiinnittääkö kukaan muu ees tollasiin yksityiskohtiin huomiota? 4. Maistoin töissä ensimmäistä kertaa kanakebabia. En tykkää kebabista, ja kanakebab osottautui varmaan vielä pahemman makuiseksi. Harmitti kyllä tosi paljon, koska oon viimeset kaks kuukautta kieltäytyny aina pitsasta sun muista ku työkaverit on tilannu, ja nyt sen kerran ku lähin mukaan tilaamaan, niin tuli pahaa ruokaa. Sain mä väkisin syötyä edes 1/3, eli ihan nälkään ei tarvinnu kuitenkaan jäädä:D


Desktop8-001
1. Meidän toinen teknikko oli vikaa päivää töissä, jonka kunniaksi juotiin vähän skumppaa ja syötiin kakkugallerian kakkua. Oli ihan sika hyvää! No niinhän siinä sitten kävi ku vähän juotiin, että päädyttiin lähtemään vielä milliin töitten jälkeen. 2. Kotimatkalla olin ottanu oikein hienon maisemakuvan Stockmannista, haha:D 3. Seuraavana päivänä suunnattiin töitten jälkeen puolestaan Ale pubiin, jossa mä olin nyt ensimmäistä kertaa. Halvat juomat houkutteli kuitenkin sen verran paljon, että kyllähän se oli testattava. Sanotaan nyt vaikka niin, että ei tullu uutta lempparipaikkaa. 4. Ja taas joku selfie, ilmeisesti kotimatkalla. Mikä siinä on, että kännissä ei tuu puuteroitua naamaa?


Desktop9-001
1. Masterchef jälleen vauhdissa, tällä kertaa ruokalistalla oli jauhelihapihviä ja fetasalaattia valkosipulidipin kera. Nam! En tykkää sipulista muuten ollenkaan, mutta jauhelihapihvit on yks niistä harvoista ruuista, joissa se menee. 2. Vapaapäivä ja aurinkoa, jee! 3. Vapaapäivänä tuli tietysti taas kokkailtua, ja edellisen päivän jauhelihapihveistä riitti vielä pariin burgeriin. Nam, nam ja nam. 4. Sunnuntain look. Mulla oli tarkotus olla sokkotreffit (:D), mutta ne sitten peruuntuki. Millissä tuli kuitenkin taas käytyä, eli ihan turhaan en laittautunu. Oli kyllä kunnon masikset päällä sunnuntaina, eli ei ees kaduta että tuli lähdettyä jo kolmatta kertaa samalla viikolla juhlimaan. Parempi se, ku että olis mököttäny yksin kotona!

2 kommenttia: