15.11.2015

you give me purpose

Huh huh hulina viikonloppu. Perjantai lähti käytiin työhaastattelulla, josta suuntasin suoraan kouluun ja koulusta pariksi tunniksi vielä töihin. Porukat tuli pitkästä aikaa kyläilemään ja ilta menikin sitten pihvin ja viinin parissa kuulumisia vaihdellen. Mulla oli ihan älyttömän kova ikävä Irinaa! Edellisestä visiitistä Iisalmeenki on jo ikuisuus, eli pitkään oltiin taas erossa.

Lauantaina räpsittiin asukuvia lainakameralla ja muistikortista loppukin sitten tila kesken kaiken. Oli tarkotus ottaa kesken jääneet kuvat myöhemmin uudestaan, mut aika loppui. Illaks mä menin töihin ja porukat lähti miniristeilylle. Tänään aamulla mä sitten hain ne ihan liian lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen terminaalista ja suuntasin samantien tekemään yhtä haastattelua. Sen jälkeen kävästiin kaupassa ja sit ne jo lähtikin.

Jossain vaiheessa mulla oli ehdoton maksimiaika Irinasta erossa olemiseen kuukausi. Nyt aikataulun ollessa niin hektinen en halua edes ajatella, miten pitkiä aikoja ollaan oltu näkemättä. Asialle ei vaan voi mitään ja mullakaan ei riitä mitenkään aika käydä Iisalmessa asti tosta noin vaan. Jouluna olis toki tarkoitus suunnata sinne seuraavan kerran, jos vaan ei oo töitä sillon. Kiva ku mulla ei oo mitään hajua aikatauluista niin pitkälle asti!

Tää päivä oli tarkotus käyttää kaikkien mahdollisten kouluhommien tekemiseen. No mitä mä teen? Päätän nukkuu ihan nopeet päikkärit ja lopulta herään kahden tunnin päästä. Hups! Nyt oon ollu jo pari tuntia hereillä saamatta mitään aikaiseksi, ja vieläki on uninen olo. Pitäis varmaan aikatauluttaa mun tekemisiä vähän paremmin, mutta musta se ois ihan liian stressaavaa tehdä tarkka aikataulu kullekkin asialle. Kyllä kaikki hoituu aina lopulta:)


IMG_8440-001
IMG_8421-002
IMG_8386-001IMG_8427-001
IMG_8409-001
IMG_8433-001

Siinäpä olis mun eiollenkaanlaitettutukka-look:D Eli siis ajattelin näyttää, miltä mun tukka näyttää about kokoajan. En siis yleensä jaksa tehdä mun hiuksille yhtään mitään ennen ku meen töihin. Töissä sitten vaan heti suoristusrauta laulamaan ja takas ''normaaliin'' hiustyyliin. Päivisin oon tosi laiska laittamaan otsiksia, koska ne ei kuitenkaan pysy aloillaan tuolla tuulessa ja tuiskeessa. Yleensä lähden niin kiireellä, että mulla ei oo yksinkertaisesti aikaa laittaa hiuksia ollenkaan. Kotona pidän niitä aina nutturalla, joten jos aikaa riittää, niin kyllä mä pyrin edes vähän pörröisiä latvoja suoristamaan ennen ovesta ulos astumista.

Asusta sen verran, että käytän lähes päivittäin neuleita mekkoina. Myös housuja tulee käytettyä paljon entistä useemmin, mutta sukkikset ois hyvä olla aina työpäivinä jo valmiiks jalassa, koska töissä ne pitää kuitenkin olla. Mun kaikki sukkikset on enemmän tai vähemmän rikki (tänä viikonloppuna tuli vihdoin muutos kolmien uusien sukkisten myötä:D), niin myös näissä kuvissa olevat. Sen takia keksin koittaa pitkästä aikaa ylipolvensaappaita, jotka osottautu ainaki mun mielestä hyväksi valinnaksi. Vai mitä mieltä te ootte?

ps. Vielä tänään (sunnuntaina) ehtii heittää kysymyksiä tähän postaukseen! Mä tosiaan pyrin kuvaamaan vastausvideon huomenna ja tänne laitan sen hyvin hyvin todennäköisesti tiistaihin mennessä:)

5 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näytät ilman otsiksia, eihän niitä tarvis laittaa ollenkaan! :) asu on kiva ja ylipolvensaappaat reikien piilottajana hyvä keksintö :D

    VastaaPoista
  2. Sulle sopii tosi hyvin noin ilman otsiksia! Jos haluat vähän omanikäisellesi sopivamman lookin, ni suosittelisin, että et vedä naamas eteen sitä jäätävää "reuhkaa". Eli voisit tosi hyvin pitää tukkaa tolleen. Toinen vaihtoehto vois olla, että lyhennät ja ohennat etuhiuksii tähän tyyliin http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://classic-hairstyles.com/wp-content/uploads/2015/10/side-swept-bangs-with-long-hair.jpg&imgrefurl=http://classic-hairstyles.com/hairstyles-2016/best-bangs-for-long-hairstyles-2016/&h=700&w=467&tbnid=LGqPgYkGedVSOM:&docid=ioo83AvLb1fTyM&ei=IfVJVrrEBoL_sQHByJSgCw&tbm=isch&ved=0CEsQMyhIMEg4ZGoVChMI-tiBhaCVyQIVgn8sCh1BJAW0

    Se pehko vaan näyttää sellaselta yläasteikäisen tyyliltä. Kun sulle sanotaan sun otsiksesta, ni se ei tarkota välttämättä sitä, että koko tukka vedetään otsalta pois. Sitä voi siis myös keventää. Mut sulle sopii siis hyvin noinkin. :) Yritin nyt mahdollisimman ystävällisesti tämän ilmaista, koska tarkoitus ei ole loukata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ku aiempi anonyymi! Mutta tästähän on sulle kyllä sanottu monet kerrat... :P Mun mielestä tää sopis sulle kans, jos siis et MILLÄÄN malta luopua etuhiuksista, niin antaisit niiden kasvaa kunnolla ja sit vaan sivujakaus, mut ei niin sivulla ku sulla yleensä on jos pidät otsatukkaa.. Eli vähän niinku tällanen eli vetää vähän siitä otsan yli mutta ei sillain että siihen jää semmonen pehko:

      http://hairgoddessofny.com/wp-content/gallery/kim-k/15_kimkardashian.jpg

      Toki tossa on hulluna laitettu tuota yms, mut tajuat varmaan mitä haen takaa.. tai sit ootko koskaan kokeillu tai julkassu täällä kuvaa jossa sulla ois iha kireellä ponnarilla tähän tyyliin : http://hairstylesweekly.com/images/2012/07/Simple-Ponytail-Hairstyle.jpg

      En oo ainakaa koskaan nähny sulla täällä kuvaa jos ois tollai hiukset vedettynä kireelle ponnarille ja sopis varmaa tosi hyvin :) Ja itekkään en todellakaan millään pahalla näitä tarkoita, tottakai pidät just niinku tykkäät, mut ois joskus kiva nähdä erilaisilla hiustyyleillä sua, ku sulla aika pitkää olla tuo otsis..

      Poista
    2. joo oon kieltämättä itekki miettiny, että mitä tekisin mun otsiksille:) ylemmän anon linkkaaman kuvan hiukset oli tosi jees, mut mun kohdalla ongelmalliset koska mun hiukset on niin ohuet ja rasvottuu niin nopeesti, ettei ne pysyis todellakaan tolleen tai näyttäis noin kivalta. oon miettiny otsisten keventämistä, mutta toisaalta vois ehkä antaa niitten kasvaa ja sit pitää just tolleen vähän sivummalla niinku alempi ano ehdotti. vaikeita valintoja! kiitos molemmille kommenteista:)

      Poista