30.4.2015

blog awards outfit

Heissan! Aika moni on varmaan siellä ruudun toisella puolella jo vapputunnelmissa, ja pitää kai sitä itekki kohta korkata ensimmäinen skumppapullo. Mun ongelmana on vaan se, etten osaa/uskalla avata skumppapulloa:D No mutta ehkä nyt ois sitten aika opetella sekin. Ulkona paistaa aurinko ja just sopivasti tänään (vihdoin) postiluukusta kolahti avain sinne meidän taloyhtiön kattoterassille. Tulee hauska ilta ihan varmasti! Huomenna sitten täytyy tietysti suunnata kaivopuistoon piknikille. Sellaiset vappusuunnitelmat täällä, onneks töitä on seuraavan kerran vasta sunnuntaina!

Kuvasin eilen my day -videota, eli mun koneen syövereistä löytyy nyt joku parikymmentä videopätkää. Tulee varmaan aikamoinen homma editoinnin kanssa, koska toi elokuvatyökalu on aina ennenki temppuillu mua vastaan. Jospa saisin kuitenkin videon kasaan mahdollisimman pian:)

Tässä välissä ajattelin kuitenkin esitellä Indiedays Blog Awardseissa mun päällä olleen vaatetuksen lauantailta. En etukäteen oikeestaan stressannu asusta sen kummemmin, mutta yläosan suhteen tuli kyllä pieni kriisi vielä lauantaina päivällä. Olin nimittäin sen verran pahasti palanu siitä solkusta (idiootti!), että koitin etsiä jotain mahdollisimman peittävää yläosaa. No ei löytynyt omasta kaapista eikä pikaiselta kauppojen kiertämisreissultakaan. Pakko oli sitten laittaa lyhythihainen paita, joka onneksi kuitenkin piilotti rintakehän punoituksen.

IMG_2567-001
IMG_2575-001
IMG_2572-001
IMG_2573-001


Mitä tykkäätte asusta?

27.4.2015

bloggers inspiration day

Viikonlopun työt ja juhlat ois nyt taputeltu pois alta. Lauantai meni tosiaan blogihommien parissa, ja hauskaa oli! Päivä piti sisällään paljon vanhoja sekä uusia tuttuja, hyvää ruokaa ja juomaa, vaatekriiseilyä ja juhlimista tappiin (ja vähän ylikin) asti. Eilen olotila olikin sitten sen mukainen, mutta onneks töihin piti raahautua vasta viiden aikaan:D

Tää ilta menee kerrankin rennosti kotoillessa. Päivällä kävin metsästämässä mun kadoksissa ollutta järjestelmäkameraa (ja korkkareita), joka luojan kiitos löytyi Teatterin narikasta. Tiesin sen jääneen sinne, mutta ehdin jo miettiä päässäni kaikki mahdolliset kauhukuvat kamerattomuudesta ja ongelman ratkaisemisesta. Tällä hetkellä ei nimittäin todellakaan oo varaa ostaa uutta kameraa, eikä tarvetta nyt sitten onneks tullutkaan. Täytyy jatkossa pitää vähän paremmin huolta tavaroistaan, oon vähän liiankin hyvä nimittäin hukkaamaan asioita.

Olis paljon muutakin höpöteltävää, mutta jottei tää postaus menisi liian sekalaiseksi, jätän höpöttelyt seuraavaan kertaan. Nyt sen sijaan siirrytään Indiedaysin lauantaipäivän bloggaajatapahtumaan, joka järjestettiin ravintola Maxinessa Kampin kuudennessä kerroksessa. Huimat puitteet ja mahtavat näköalat! Mä lähin paikalle niin unenpöpperössä, että en tajunnu edes miettiä objektiivivalintaa vähän paremmin. Kuvaamisesta ei tahtonu tulla mitään, mutta onneks vaihdeltiin välillä mun muistikorttia Ennin kameraan:)

IMG_2474-002
IMG_2465-001
ec

Oltiin räpsimässä asukuvia, kun Ann niminen nainen tuli kamera kaulassaan kysymään, saisiko ottaa meistä kuvia valokuvablogiinsa. Mehän oltiin tietysti messissä, alimmasta kuvasta siis kiitokset Annille!

IMG_2484-001
IMG_2554-001
Ihanat Noora ja Heidi!♥

IMG_2493-001
IMG_2555-001
Lorealin pisteellä oli Voicesta tuttu Jesper Anttonen, jonka kainaloon oli tietysti päästävä poseeraamaan. Hmm oonko edes vähän lyhyt? Kuvassa mukana myöskin Noora, Enni ja Sofia!

Viime syksyn tilaisuus oli vähän pettymys, mutta nyt jäi kyllä hyvä mieli käteen. Kiitos hyvälle seuralle ja Indiedayssille!

Loppukevennyksenä toimikoon mun ja Nooran taidonnäyte siitä, miltä bloggaajat näyttää ihan ilman poseerauksia ja tietoa siitä, että kamera kuvaa :'D

2015-04-026

ps. Mun puhelimen laturi on rikki, ja lataa akkua ehkä 1% vartissa. Oon onnistunu tuhlaamaan mun rahat sen verran menestyksekkäästi, että saan uuden laturin ostettua vasta torstaina kun palkka tulee. Arvatkaa onko vaikeeta olla näpräämättä puhelinta kokoajan! Yöllä puhelin latas kymmenessä tunnissa yhteensä 45% ja mun akku on muutenkin tosi huonokestoinen, kyllä potuttaa:D

24.4.2015

my head spinning around I can't see clear no more

Hellurei ja hellät tunteet! Oon tällä hetkellä viettämässä töissä taukoa, meneehän tää näin postatessakin:D Mutta pakko hoitaa tää nyt, sillä huominen menee Indiedaysin tapahtumissa ja sunnuntaina on taas töitä.

Mitäs mulle kuuluu? Oikein hyvää. Oon päässy viime päivinä ihan kunnolla pyöräilyn makuun, ja hoitanu oikeestaan työmatkoja lukuunottamatta kaikki tarpeelliset reissut pyörällä polkien. Yks yö korkkasin pyörän käyttöön, ja kaaduin kaks kertaa. Nyt on sitten polvet auki ja jalat täynnä mustelmia:D Mun pyörä on sellanen tosi vanha romu, mutta tällä hetkellä rahaa menee sen verran paljon kaikkeen muuhunkin, etten voi hankkia uutta. Kävin mä siihen kuitenkin pyöränkorin ostamassa, joka helpottaa huomattavasti esimerkiks ostosten raahaamista. Mutta siis joo, tosi hankalaa on ollu ajaa välillä pitkin autoteitä, mutta onneks autoilijat on ainaki tähän mennessä ottanu hyvin pyörällä liikkujat huomioon. Kivaa hyötyliikuntaa hei!

Huomenna olis tosiaan tapahtumarikas päivä luvassa Indiedaysin bloggaajapäivän merkeissä. Luvassa olis kaks tilaisuutta, joihin en oo kumpaankaan päättäny vielä edes vaatetusta. Se siis ohjelmana tänään kahden aikaan yöllä kotiin päästessä:D Oon mä kuitenkin sen verran valmistautunu, että kävin grillaamassa itteeni pari kertaa solariumissa. Joo tiedän se ei oo hyväksi, mutta ei siellä muuten tuu koskaan kuitenkaan käytyä. Toinen vaihtoehto olis ollu itseruskettavalla läträäminen, mutta se haju ei hirveesti houkuta. Tänään olin solariumissa vähän pitemmän jakson putkeen ja nyt tuntuu siltä, että iho ois tulessa. Rusketusta ei pahemmin näy, mutta rintakehä kyllä punottaa. Kannattiko? Tuskin. Eli jatkossa hankin brunat ihan auringosta tai sitten sieltä purkista.


IMG_0871-001
IMG_0846-001
IMG_0880-001
IMG_0882-001



Löysin läppärin uumenista tällaiset kuvat jostain muutaman viikon takaa. En tajua, miten pystyin unohtamaan näitten olemassaolon ihan kokonaan:D Mulla ei tällä hetkellä (muistaakseni) oo kuitenkaan muita kuvia varastossa, ja parempi julkaista nää myöhemmin ku ei milloinkaan! Pitikin kysellä teiltä, että kaipaisitteko asukuvien sijaan välillä vähän muitakin postauksia? Koitan ainakin ens viikolla saada kuvattua päivä kanssani -videon, tulee kyllä olemaan melkoinen työ varsinkin editoinnin kanssa:D Ehkä mä räpsin varuilta myös kuvia, jos joku menee videon kanssa mönkään. Mutta siis toiveita otetaan vastaan!

Mitä tykkäätte asusta?


22.4.2015

uusi koti videolla!

Noniin sittenpä pistetään vihdoin kämppä esittelyyn! Sain kuin sainkin videon yhdellä otolla kuvattua, ei ehkä mitään parasta matskua mutta menkööt. Täällä mä nyt oon vajaa kaks viikkoo asustellu ja kokoajan viihdyn enemmän ja enemmän. Asunto ei oo mitenkään priimakunnossa, kuten videolta varmasti parista kohtaa näkyykin, mutta mitään sen suurempaa ongelmaa täällä ei onneks (enää) ole. Pitemmittä puheitta videon pariin ja pari kuvaa myöskin kehiin!:)



IMG_1192-001IMG_1160-001IMG_1158-001IMG_1150-001

Miltäs näyttää?

20.4.2015

we have changed but we're still the same

Elävien kirjoissa ollaan! Mun oli tarkoitus postata eilen, mutta suunnitelmat vähän muuttui, eikä aikaa löytynyt tarpeeksi. Lähdettiin lauantaina töitten jälkeen vähän viihteelle, ja meillähän siis loppu työt kello 1.30:D Oli ihan mielenkiintoista kierrättää taksimatkalla viinipulloa ja jonottaa baariin miljoona vuotta. Pidin sitten samalla epäviralliset tuparit, nimittäin jatkot oli mun luona. Ensimmäistä kertaa tuli käveltyä kotiin ja mä ihan yllätyin siitä, miten lähellä asun. Jatkot tietysti kesti aamuun asti, joten eilinen päivä meni hyvin pitkälti nukkuessa. Mulla oli vapaailta, joten ei tarvittu paljon suostuttelua ja lähdettiin taas bondailemaan muutaman työkaverin kanssa. Näitä sattuu! Kotimatka oli yöllä ihan mielenkiintoinen, sillä tarvitsin kännykän navigaattoria perille löytääkseni. En oo ehtiny käppäilemään hirveesti missään lähistöllä, joten oon kieltämättä vähän kujalla mun asunnon sijainnista:D

Tää ilta saa luvan mennä ihan rauhallisissa merkeissä, sillä huomenna ois taas aikanen herätys ja pitkä päivä edessä. Jos nyt ei ilmaannu mitään sen kummempaa, niin kuvaan huomenna kämppävideon. En uskalla luvata mitään, mutta keskiviikkona todennäköisesti video tulee sitten tänne:)

IMG_1081-001
IMG_1125-001
IMG_1091-001
IMG_1130-001
IMG_1107-001

Siinäpä olis asua viime viikolta, kun sisäpiha pääsi taas kuvauspaikaksi ja naapurit sai ''viihdyttävää'' katseltavaa. Onneks tuolta pihalta löytyy sen verran paljon erilaisia taustoja, että voi jatkossakin kiireen iskiessä hyödyntää sen taustana asukuville:D 

Mitä tykkäätte asusta?

ps. Onko banneri nyt ok? Tosi hankalaa valita fontti, kun vaihtoehtoja on niin monta!

15.4.2015

double denim

Heippodei! En tiiä onko tollasta sanaa edes olemassa, mutta tolla nyt tuli mieleen alottaa. Täällä on vietetty tänään vapaapäivää ennen loppuviikon työputkea. Päivä lähti käyntiin taas tyypillisellä Ikea-reissulla: piti ostaa muutama tarpeellinen juttu, mutta mukaan lähti taas kaikkea mahdollista ylimäärästä. Onneks edes shoppailuaika oli rajattu, kun piti ehtiä takas keskustaan lähtevään bussiin. 

Meidän kuvaussessiot veny ihan mukavasti, ja mulle tulikin sitten kauhee kiire kotiin vastaanottamaan huoltomiehiä. Ei varmaan yhtään tyhmä näky juosta pää kolmantena jalkana kohti ratikkapysäkkiä jumalattoman ikeasäkillisen kanssa:D Ihme, että sain sen tavaramäärän edes roudattua kotiin asti. Vielä enemmän ihmetystä aiheutti se, että sain muutamat Ikean koottavat ostokset itse kasattua. Eihän tässä enää tarvii miehiä mihinkään, kun osaa itsekin!

Tarkoituksena oli nukkua päikkärit, mutta päätinkin sitten lähteä metsästämään pyöränkoria, hiusväriä ja ruokaa. Alkaa noi noutosalaatit pikkuhiljaa kyllästyttää, mutta ei auta itku markkinoilla. Mä kyllä muutenkin syön yleensä vaan yhden lämpimän aterian päivässä, joten sinänsä ei hätää. Onpahan pieni tauko ainaisesta kanasta ja riisistä! Se tässä kyllä ei lohduta yhtään, että mulla ei oo mitään hajua siitä, kuinka kauan joulun vielä olemaan ilman uunia.

Muuten oon kyllä kotiutunu tosi hyvin. Toissa yönä tosin heräsin siihen, että telkkari meni itsestään päälle ja nyt oon varma, että täällä kummittelee:D Niin ja mun kylpyamme aiheuttaa myös päänvaivaa! Se on nimittäin ihan liian pitkä, ja mä oikeesti hukun sinne, jos koitan laittaa jalat toiseen päätyyn asti. Mitenhän tonkin vois oikein ratkaista? Tuntuu nimittäin vähän tyhmältä istua ammeessa sivuttain ja kyllä, pakko siellä ammeessa on käydä rentoutumassa aina kun se on mahdollista.

IMG_1034-001
2015-04-016
IMG_1053-001
IMG_1044-001
IMG_1028-001

Siinäpäs onkin tän päivän kuvaussaldoa, on mulla kyllä parhaat kuvaajat! Postauksen otsikko kertookin jo kaiken oleellisen tän päivän asusta, eli farkkulinjalla mentiin. Yksi muuttamisen hyvistä puolista on kyllä se, että tulee väkisin käytyä kaikki vaatteet läpi, ja parhaassa tapauksessa tekee löytöjä omasta vaatekaapistaan. En nyt tiedä tuliko niitä löytöjä tehtyä niin hirveesti, vaan enemminkin tuli fiilis, että nyt täytyy kyllä saada uusia vaatteita. Vapaapäivä jatkuu siis ehdottomasti nettikauppoja selaillessa, ja kylläpä mä jo jotain pistinkin Ebaysta tilaukseen:)

Ja hei! Testailin tossa tehdä vähän uutta banneria, ja mulla olis pari ehdotusta, joista voisitte heittää mielipiteenne. Myöskin fonttiehdotuksia yms otetaan vastaan:)

Eli kumpi näistä mieluummin banneriksi?

IMG_1056-001IMG_1032-001

12.4.2015

tired but happy

Moikka! Voi luoja mikä viikonloppu. Perjantaina startattiin päivä lastaamalla muuttoauto mun vanhalla asunnolla täyteen, ja ootetiin melkeinpä kahteen asti uuden asunnon avaimia. Kun vihdoin päästiin sisälle, alkoi armoton suunnittelu tavaroitten sijoittamisesta. Sitten ei muuta ku kantamaan säkkejä ja laatikoita sisälle ja sängyn kokoamiseen. Enpä mä siinä ehtiny sitä pitemmälle mukana ollakkaan, kun piti jo lähteä töihin. Bussia ei näkynyt missään, joten porukat lähti kiireesti kuskaamaan mua romulla muuttopakulla neljän ruuhkassa kohti Leppävaaraa. Oli kyllä taas sellasta säätämistä, että oksat pois:D Myöhästyin sitten töistä, ja mähän en siis koskaan myöhästy. Oli paha mieli ja ahdisti muutenkin missata oma muutto. Julkiset tuotti taas päivän päätteeks pettymyksen, ja vaikka pääsinkin lähtemään töistä aiemmin, meni kotiin pääsemisessä yli tunti. Ei kauheesti hymyilyttäny!

 Eilen en ehtiny olla yhtään sen enemmän muuttoa tekemässä, sillä kerettiin käydä vaan Ikeassa (kaks kertaa molemmat kerrokset ympäri, perus) ja kaupassa kun mun piti taas rientää. Kotiin hurauttelin taksilla kahden aikaan yöllä, jolloin kaikki huonekalut oli jo paikoillaan. Tänään olikin sitten varsinainen urakka, joka lähti käyntiin mun vanhan asunnon loppuun tyhjentämisellä ja siivoamisella. Ei mitenkään helppo homma kantaa sohvaa seitsemännestä kerroksesta, voin kertoa:D Sen jälkeen seikkailin pitkin keskustaa metsästämässä vielä joitain kiireellisiä ja tarpeellisia juttuja, ja riensin kotiin purkamaan ympäri kämppää kertynyttä muuttokuormaa. Nyt kaikki on sitten vihdoin paikoillaan, mitä nyt oon hukannu joitain tavaroita (??), jotka näin jossain vielä aiemmin päivällä. Paljon asioita vielä puuttuu ja päätinkin, etten esittele uutta kämppää ennen kun (melkein) kaikki loputkin jutut on hankittu. Uusi reissu Ikeaan siis tiedossa!

Asunnosta tuli tosi kivan näköinen, vaikka itse sanonkin. Kyllähän se vähän hirvitti muuttaa kymmenen neliötä pienempään asuntoon, mutta ihan hyvin tänne mahtuu. Jotain pieniä ongelmia tosin vielä on, sillä en esimerkiks voi kokkailla, koska kaasuliettä ei ole vielä asennettu. Lisäks mulla ei oo kattolamppua (kiinnityssysteemi on vissiin rikki kokonaan), uunin alalaatikko ei aukea, keittiön lavuaarin hana on viallinen, vessanpönttö vuotaa, kylpyammeen reunus repsottaa ja mulla ei oo avainta taloyhtiön kattoterassille. Haha, on tää muuttaminen kyllä ihanaa:D No jospa kaikki vielä järjestyis.

Nyt oon ihan poikki, joten seuraavaksi korkkaan kylpyammeen viinilasillisen (tai pullollisen) kera. Räpsittiin tänään tosi nopsaa asukuvat, joten siirrytään niiden pariin! Moni on valitellu mun otsahiuksista (taas), joten päätin yleisön pyynnöstä olla tänään ilman. Mun hiukset on aina kiharalla, mutta tänään tein poikkeuksen ja jätin nekin suoriksi. Omasta mielestäni näytän näissä kuvissa ihan järkyttävältä, mutta menkööt tämän kerran. Ens kerralla taas turvallisesti otsikset naaman peitoksi!

IMG_0977-001
IMG_0998-001
IMG_0978-001
IMG_1005-001
IMG_0990-001

 Mikä on teidän tuomio hiuksille ja asulle?

8.4.2015

need someone to numb the pain

Moikka! Kiirettä pitää muuttopakkaamisen kanssa, mutta pakko kuitenkin kirjotella nyt, sillä loppuviikosta aikaa ei pahemmin ole. Muutto koittaa tosiaan ylihuomenna ja huomenna mulla on sen verran kiireinen päivä, että koitan saada nyt pakattua mahdollisimman paljon. Sain just vaatekaapit purettua lopputuloksena kolme jätesäkillistä, kuusi ikeakassillista ja kaks matkalaukullista vaatteita. En aatellu omistavaani suurta määrää vaatteita, mutta kieltämättä toi määrä vähän hirvittää:D Sain mä tosin edes yhden ikeakassillisen täytettyä vaatteilla, joita en tarvii enää. Nyt mulla alkaakin loppua kassit kesken kaikkea muuta varten, hups. Onneks porukat tulee huomenna avuksi, tosin itsehän oon yömyöhään asti taas töissä. Sama homma perjantaina ja lauantaina, eli mun osalta sunnuntai menee varmaan kokonaan tavaroiden purkamiseen. Jospa mä jo ens viikolla saisin teille kuvattua kämppävideota:)

Yhteishakukin on nyt tehty. Painin tällä hetkellä sellaisten ongelmien kanssa, ku että jatkanko tuota nykyistä opiskeluani vai en. Motivaatio on täysin hukassa, enkä oo oppinu asioita juuri ollenkaan. Toisaalta oon taas ollu melko paljon poissa, koska en yksinkertaisesti oo heränny herätyskellon soittoon tai halua nousta ja mennä kouluun opiskelemaan jotain mitä ei ymmärrä, ei ole ollut. Opiskelu on mulle kaiken lisäksi maksullista, jonka takia päätöksiä täytyisi alkaa tehdä. Suurin ongelma motivaation puutteen lisäksi on mun unirytmi. Oon töissä aina myöhään, minkä takia nukkumaanmeno venyy pikkutunneille asti ja sitten puolestaan nukun vähän pitempään. Sitten taas pari kertaa viikossa täytyisi osata nukahtaa aikaisin ja herätä kukonlaulun aikaan. Kyllä mun pitäis saada se motivaatio jostain kaivettua, jotta tälle asialle tulis parannus. Vaikeita juttuja ja päätöksiä täytyisi tehdä, huhhuh.

IMG_0934-001
IMG_0901-001
IMG_0941-001
IMG_0918-001
IMG_0942-001
IMG_0957-001
IMG_0926-001

Siinäpä olis satsi asukuvia lauantain baareiluasusta. Iisalmessa oli sen verran paljon lunta, että otettiin kuvat suosiolla terassilla, koska korkkareilla lumihangessa seisominen olis ollu hieman haastavaa. Päällä oli hapsumekko paitana, sekä about joka päivä mun jalassa nähdyt mustat sortsit. Mitähän ihmettä mun hameinnostukselle on tapahtunut:D

Mitä tykkäätte asusta?

6.4.2015

insta photos vol 9

Heippa! Huhhuh täällä aletaan pikkuhiljaa selvitä pääsiäisestä. Onneks seuraavat juhlinnat on luvassa vasta loppukuusta, tuli nimittäin vedettyä tollanen kevyt kolmen viikonlopun putki, kun se kerrankin oli mahdollista. Kuulostanpas mä kauheelta:D Tällä hetkellä mennään vielä sunnuntain puolella, mutta postaus tulee todennäköisesti maanantaina ulos. Edessä olis taas reippaat viisi tuntia täpötäydessä junassa istumista, ja illalla täytyy vielä siivoilla kämppää asuntonäyttöä varten.
Ois vissiin hyvä purkaa välillä vähän tuota mun Instagrammin sisältöä tännekkin, on meinaan edellisestä kerrasta jo sen verran aikaa. Pari uusinta kuvaa pääsee käsittelyyn vasta seuraavalla kerralla, sillä sain nää kuvat nyt tällasiin käteviin neljän kuvan kollaaseihin. Kyllä näitä on taas kertyny!

Uusi kansio-001
1. Mun lookki kun olin menossa ensimmäistä kertaa treffeille öö ikuisuuteen. Olin taas vaihteeks tosi ajoissa valmis, eli kulutin aikaa räpsimällä selfieitä:D 2. Käytiin ostaa firman piikkiin meikkejä töitä varten. Pojille meikkiä myöskin! 3. Kuvauksissa livekasinoa varten. Ei uskois, että oon poseerannu satoja kertoja kameran edessä elämäni aikana. Jotenkin toi tilanne vaan oli ihan erilainen:D Harmi vaan, etten tykkää musta meidän nettisivuille valitusta kuvasta yhtään. Siks jätän linkkaamatta! 4. Ensimmäisiä työpäiviä. Toi liivi ei istunu mun päälle yhtään, mutta onneks sain vähän imartelevamman tilalle.

Uusi kansio1-001
1. Kiilassa Saijan kanssa. Oli muuten isot annokset! 2. Harvinainen näky, eli farkut jalassa. Eipä ne kyllä tosta hirveesti erotu:D 3. Iisalmessa visiitillä kunnon pihvien ja viinin parissa. Sama näky oli edessä tänä viikonloppuna peräti kaks kertaa, kyllä mua nyt hemmotellaan! 4. Tulipas ruokapainotteista... Junassa matkalla takaisin Helsinkiin salaatin ja One tree hillin kera. Pari viikkoo sitten sain kaikki jaksot katsottua loppuun, kiitos vaan vinkistä teille!

Uusi kansio2-001
1. Kotiovella ootti kukkalähetys. Ei ollu valitettavasti keltään pojalta, mutta kiitos Zalandolle ylläristä! 2. Pitkästä aikaa koko kolmen kopla koossa:) 3. Mitä tähän nyt sanois... 4. Essin kanssa shoppailemassa (vaihteeksi).

Uusi kansio3-001
1. Käytiin vihdoin kattoo Fifty shades of grey. Popparit piti tietysti hukuttaa mausteisiin... 2. Ensimmäistä kertaa yksinkertainen responsiivinen sivusto koulussa tehtynä. Okei ohjeet oli hyvät ja pyysin viiden minuutin välein apua, oon oikeesti ihan surkee:D 3. Porukat tuli käymään ja nautiskeltiin viiniä ja pientä purtavaa. Iskällä oli ainakin hauskaa, kun oltiin äitin kanssa kännykät ojossa kuvailemassa. Äiti on nykyään pahempi tossa kuvailussa kuin mä, ja perusti jopa oman bloginkin. 4. Mun pienet prinsessat! Ei uskois ehkä kuvan perusteella, että Elli (oikealla) on se pentu näistä kahdesta.

Uusi kansio4-001
1. & 2. Summer in the midst of winter kemuissa kasvitieteellisessä puutarhassa. Olispa jo kesä! 3. Pitkästä aikaa tekoripset silmissä, en oikein lämmenny. 4. Tutustumassa Nokian jalkineisiin, oli kyllä nätti kattaus!

Uusi kansio6-001
1. Mun tulevilla hoodeilla kuvailemassa. Pitkästä aikaa oli tukka kiinni! 2. Date night ja kova yritys duckfaceen. Mä en vaan osaa:D 3. Marilyn Monroe on paras♥ 4. Tuolla mä kohta käppäilen päivittäin!

Uusi kansio7-001
1. Vaihteeks selfie... 2. Double trouble viettämässä tyttöjen iltaa, täytyy ottaa uusiks! 3. Earth hour ja pitkästä aikaa kynttilät palamassa. Okei mulla on aina kynttilät kun käyn kylvyssä, mutta kuitenkin. 4. Pitkä vai lyhyt tukka, siinäpä vasta ongelma!

Ruetkaahan ihmeessä seuraamaan mua Instassa jos ette jo tee niin. Mut löytää nimimerkillä @senjasa!