20.2.2016

Iisalmi vs. Helsinki

Heippa! Tän päivän Iisalmen Sanomissa julkaistiin mun juttu, jossa vertailin hieman Iisalmea ja Helsinkiä keskenään. Tuntui kieltämättä haastavalta olla dissaamatta Iisalmea liikaa, mutta hyvinhän sieltäkin hyviä puolia löytyi, kun vähän mietti. Ainakin omasta mielestäni onnistuin melko hyvin arvostelemaan molempia kaupunkeja tasapuolisesti.

Siitä on jo aikaa, kun oon edellisen kerran kirjottanu Iisalmen Sanomiin. Lehti on kuitenkin suunnattu yläsavolaisille, joten mun on hankalaa tuottaa sopivaa sisältöä Helsingistä käsin. Tällä hetkellä mulla on yks toinenkin juttu työn alla, jonka pystyn toteuttamaan täällä. Siinä riittääkin vähän enemmän hommaa, eli en osaa sanoo vielä, milloin se on valmis:)

Mutta laitetaas nyt näin vaihtelun vuoksi tänne blogiin tää mun juttu, here we go! Ainoo mikä oli muutettu on otsikko, mutta muuten kaikki on siis mun käsialaa.

IMG_9152-001
(Jutussa oli eri kuva)


"
Iisalmi vastaan pääkaupungin syke

 Jätin Iisalmen taakseni reilut kolme vuotta sitten. Kiire päästä pois oli kova. Olin aina katsellut Helsinkiä vaaleanpunaisten lasien läpi haaveissa uusi, parempi elämä. Toki alkuun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, mutta pian sain huomata, että kaikki ei olekaan paremmin aidan toisella puolella.

Ensimmäinen ongelma oli asunnon löytäminen. Vuokrat hipovat Helsingissä pilviä, ja halukkaita vapaisiin asuntoihin riittää paljon. Yksiöstä Iisalmen keskustassa pulitat parhaassa tapauksessa joitakin satasia kuukaudessa, kun taas samankokoisesta asunnosta muutaman kilometrin säteellä Helsingin ydinkeskustasta maksat jopa nelinumeroisia summia.

Keskustassa asuminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä kiitos pääkaupunkimme erinomaisesti toimivan julkisen liikenteen. Edes vaateostoksille ei tarvitse lähteä keskustaan asti, sillä kauppakeskuksia riittää ympäri kaupunkia. Iisalmi on kooltaan paljon pienempi, joten liikkuminen paikasta A paikkaan B on hyvinkin nopeaa. Toisaalta kauempana palveluiden äärestä asuessa tarvitset todennäköisesti auton julkisen liikenteen määrän ollessa niin vähäinen.

Liikkumista pienessä kaupungissa nopeuttaa huomattavasti liikenteen vähäisyys. Helsingissä ruuhka on läsnä joka päivä, liikuit sitten omalla autolla tai julkisilla. Ihmisillä tuntuu aina olevan kiire jonnekin. Rauhaa ja hiljaisuutta rakastavalle pikkukylän asukkaalle neljän ruuhka Helsingin keskustassa voi olla painajainen. Moni muualla asuva tuttuni on sanonut, että pahinta Helsingissä on ihmispaljous.

Ihmismäärän ollessa suuri, on tarjonta sen mukaista. Monet kaupat ovat auki ympäri vuorokauden, ruokaa saa tilattua lukuisista ravintoloista kotiovelle asti ja kaikki on saatavilla helposti ja nopeasti. Iisalmessa ei ole valinnanvaraa samalla tavalla. Se ehkä puolestaan tekee elämästä helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Mikä sitten on pahinta Iisalmessa? Omasta mielestäni päin vastoin ihmisten vähäisyys. Kaikki tuntevat toisensa, mikä ei aina ole hyvä juttu. Toisaalta vanhempani ovat syntyperäisiä iisalmelaisia ja kehuvat kovasti sitä, miten yhteisöllinen kaupunki on. Naapurit juttelevat oikeasti keskenään, lähikaupan myyjä kyselee kuulumisia ja kaupungissa on havaittavissa vahva me-henki.
Iisalmessa ja Helsingissä molemmissa on siis omat puolensa. Toiset tykkäävät helposta ja rauhallisesta elämästä luonnon rauhassa, kun taas toisia isomman kaupungin syke ja tapahtumarikkaus vetää puoleensa. Kiitos matkustamisen, pääsee suurkaupungin vilinästä rauhoittumaan viikonloppulomalle kotiseudulle Iisalmeen ja toisinpäin.
 "

Tätä juttua on varmaan vähän hankalaa kommentoida jos ei ole kokemusta molemmista kaupungeista, mutta ois kiva kuulla teidän mielipiteitä!

21 kommenttia:

  1. en oo tosiaan iisalmessa asunu mut ehkä ihan vähän huoku tekstistä tosiaa se et oot nykyää iha helsingin tyttö! Mut kyllä muuten tosi hyvä taidonnäyte sulta, oot hyvä kirjottaa :)!

    VastaaPoista
  2. Suhteellisen samanlainen mielipide mulla on entisestä kotikaupungissa ja Espoosta (: Tosin täällä(käyn) ei ole ruuhkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo se on kyllä pääkaupunkiseudulla hyvä, että kaikkialla ei tarvii kärsiä ruuhkasta:)

      Poista
  3. En osaa vertailla Iisalmea ja Helsinkiä, mutta olisi sanottavaa utse tekstistä. Julkaistiinko juttu tosiaan tollasenaan editoimatta lehdessä? Tekstissä on muutamia piirteitä, jotka eivät sovi asialliseen lehtijuttuun ja tekevät lukemisesta tökkivää. Esim. Sinä-passiivin käyttöä ei suositella ("pulitat..." "...tarvitset todennäköisesti auton..." koska se tekee tekstistä puhekielisen.

    Toinen häiritsevä juttu on lauseenvastikkeet, joita jostain syystä viljellään nykyään ylettömästi ja vielä virheellisesti pilkun erottamana. "Ihmismäärän ollessa suuri, on tarjonta sen mukaista". Pilkkua ei tarvita, jos lauseenvastike ja päälause liittyvät yhteen eikä lauseenvastike ole irrallinen huomautus. Lauseenvastikkeita ei kannata käyttää turhaan, sillä ne tekevät tekstistä hankalammin luettavaa kuin aktiivimuotoiset lauseet. Tässä hyvä esimerkki: "Toisaalta kauempana palveluiden äärestä asuessa tarvitset ..."

    Tarkoitukseni oli antaa rakentavaa palautetta ja kiinnittää huomioita oikeakielisyyteen, mikä ei ole vain turhaa niuhotusta vaan lukijan edun ajattelua. :) Hienoa että sun juttuja julkaistaan ja olisi kiinnostavaa lukea myös se isompi työn alla oleva juttu kun se valmistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos hyvistä neuvoista! se toinen juttu ei tuu olemaan niin tekstipainotteinen ja ei ehkä oo paras muutenkaan tänne blogin puolelle, mutta saatan laittaa jutusta sitten blogin fb-sivuille kuvan:)

      Poista
  4. En osaa just Iisalmea ja Helsinkiä vertailla, mutta ite oon kans tooodella pikkusesta paikasta kotoisin. Ja tälläkin hetkellä asustelen Lohjalla, onhan se Helsinkiä lähempänä kuin entinen kotikuntani, mutta silti sekin on hyyyvin pieni. Täällä kaikki tuntee kaikki, ja vieraita katsellaan ehkä hieman epäilevästi. Helsingissä kun nykyään käyn töissä oon myös huomannu, että vihaan tuota ihmispaljoutta: pääsen just neljältä töistä, niin mua ärsyttää mennä siellä neljän ruuhkassa kun ihmisiä vaan tulee vastaan ja tönivät ja juoksevat ja kauhea kiire plaaplaa. :D

    Mut silti, jokin siinä Helsingissä minuakin houkuttelee. Tarkoitus olis muuttaa Espooseen tässä jossakin vaiheessa, niin katsellaan miten sopeudun sinne menoon ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kieltämättä muakin ahdistaa vähän liikkua esimerkiks kampissa pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta en kyllä lähtis täältä vielä mihinkään:)

      Poista
  5. Tosi mainio juttu, tosi hauskaa että se julkaistiin lehdessä :)

    VastaaPoista
  6. Helsinki on varmasti aivan vastakohta Iisalmelle. Pienellä paikkakunnalla asuneena ymmärrän hyvin tuon tunteen, että on pakko päästä lähtemään. Käytät aika paljon kuluneita sanontoja ja yllätyksettömiä vertailuja, mistä on pakko antaa vähän palautetta.

    VastaaPoista
  7. Moikka!
    Kiva että oot saanut juttusi sinne julkaisuun :) Itse oisin kuitenkin toivonut jotain vähän enemmän. Tuntuu että noi ihan samat asiat pätee ihan jokaiseen pienempään kaupunkiin kun vertaa Helsinkiin. Noi on semmoisia asioita mitä kuka tahansa voi sanoa noista kaupungeista tuntematta niitä ja oisinki toivonut vähän semmosta persoonallisempaa otetta- oisit vaikka maininnut tarkemmin mikä tietty asia Iisalmen luonnossa on hyvä juttu (joku tietty ranta, ulkoilureitti tms joka olisi kaikille iisalmelaisille tuttu tms.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä ihan totta, mutta ehkä mä ylipäätään vertailin pienen ja suuren kaupungin eroja:)

      Poista
  8. Kirjoittamasi juttu on selkeä ja eheä, mutta jutussa ei ole juuri mitään yllättävää. Vertailemasi asiat on tosi yleisiä suurkaupungin ja tuppukylän eroja. Aiheesta olisi saanut varmasti jotain omaperäisempääkin irti ja nimenomaan niitä omia kokemuksia ja havaintoja. :) Mullakin pisti silmään se, että teksti on aika puhekielistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentista, täytyy kiinnittää tohon puhekielisyyteen jatkossa enemmän huomiota!:)

      Poista
  9. Mun mielestä tää juttu oli vähän mitäänsanomaton. Oon itse aina asunut pk-seudulla, mutta kaikki noi mainitsemasi jutut tuntui lähinnä itsestäänselvyyksiltä, jos vähääkään on nokkaansa tunkenut kehäkolmosen ulkopuolelle. Ei ole tarkoitus olla ilkeä, mutta odotin jotain persoonallisempaa :)

    VastaaPoista
  10. Pelkkiä itsestäänselvyyksiä.. Oli tylsää luettavaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harmi, mutta kiitos kuitenkin kommentista!:)

      Poista
  11. Liikaa puhekielisyyttä ja ihan hirveitä lauserakenteita. Missä on konkreettiset esimerkit? (vuokraesimerkki oli hyvä)

    VastaaPoista