7.6.2016

it hurts me everytime I see you

Hellurei! Täällä valmistaudutaan aika väsyneissä tunnelmissa pitkään yöhön töissä. Porukat oli mun luona kyläilemässä, ja yöunet jäi aika heikoiksi. Ensin mulla oli meidän molemmat koiravauvelit viikon hoidossa porukoitten ollessa ulkomailla. Irinahan mulla on ollut monesti pitkiäkin aikoja kyläilemässä, mutta nyt vilinää oli tuomassa myös meidän villikko Elli. Aika raskasta oli välillä kahden koiran kanssa, mutta myös tosi ihanaa kun joku odotti kotona. Viikonloppuna täällä oli porukoitten ja koirien lisäksi vielä Julli yökyläilemässä, eli kämppä tuntuu tällä hetkellä todella tyhjältä.

Muuta kertomisen arvoista on se, että mulla oli koulutus töissä uutta peliä varten viikko sitten. No siinähän kävi sitten niin, etten päässyt peliin liittyvää laskutestiä läpi. Sunnuntaina oli uusi yritys, mutta vielä meni neljä kahdestakymmenestä laskusta väärin. Kolmas kerta toden sanoo, ja tänään olisi taas testi edessä. Ärsyttää, että mulla on niin huono laskupää. Ei auta muu, kun opetella kertotaulut ulkoa. Muistaako joku oikeasti esimerkiksi seitsemän kertotaulut?:D Varmasti monikin, mutta matikka ei todellakaan oo ikinä ollut se mun vahvin laji. Mutta mä opin kokoajan!

Ainiin ja pakko kertoa tämä! Mulla oli auto käytössä porukoiden ollessa poissa, ja yhtä päivää lukuunottamatta pidin sitä parkissa Pihlajistossa asti (asuin siellä ennen, ja tiesin että siellä on 24h parkki). No se yksi päivä me käytiin Saijan kanssa vähän ajelemassa, ja niinhän siinä sitten kävi, että onnistuin pakittamaan upouuden auton betonitolppaan. Hyvä Senja! Pieni lommohan siihen tuli, mutta puolustukseksi voin sanoa, että en koskaan aiemmin (omasta mielestäni, iskä on vähän eri mieltä) oo kolhinu meidän autoo mihinkään. Mutta näitä sattuu... Pääasia on, että henkistä järkytystä lukuunottamatta ihmis- ja koirahenget säilyi mun seikkaillessa liikenteessä:D

IMG_0560-001
IMG_0524-001
IMG_0565-001
IMG_0540-001
IMG_0563-001
IMG_0578-001
IMG_0567-001

Sain äitin onneksi kuvaamaan parit asukuvat, niitä kun ei hirveesti ole tullut taltioitua viime aikoina. Päälle vedin ensimmäistä kertaa kirpparilta löytyneen valkoisen farkkuhameen. Muistan muutama kuukausi sitten Pretty Little Liarsia katsellessani ihailleeni Hannan päällä ollutta samankaltaista hamosta. Voi sitä riemun määrää, kun vähän sen jälkeen toi hame tuli vastaan. Ihan mieleinen toi ei vielä ole, vaan sitä täytyy vähintään kaventaa hieman helmasta ja ehkä lyhentää. Hyvä siitä vielä tulee!

Mitäs tykkäätte asusta?

ps. Oluset -lippuarvonnan voittajille on laitettu meiliä:)

18 kommenttia:

  1. Voi ei, itse olen myös pakittanut tolppaan. Joskus on vaikea hahmottaa missä auto menee... Ketä muuten arpaonni suosi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pahinta on se, että porukoitten autossa on peruutustutka joka huutaa, mut tilanne vaan tapahtu niin nopeesti:'D voiton vei jenni ja sarah!

      Poista
  2. Tykkään asusta! Tosi kiva tukka myös ja ihana tuo hame :-) Toivottavasti omallekin kohdalleni osuis tollanen kirppislöytö, oon hurahtanut ihan täysin korkeavyötäröisiin ja polvipituisiin hameisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tollaset on kyllä kivoja:) kiitos!

      Poista
  3. Näyttää vaaralliselta kun ajat ja snäppäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei kannata tehdä niin:) mä muistaakseni snäppäsin ruuhkassa ku auto oli pysähdyksissä, mutta tarkkana pitäis olla kokoajan

      Poista
    2. Varsinkin ku sä oot selkeästi aika huono ja kokematon kuski

      Poista
    3. itseasiassa oon ihan hyvä kuski kaikkialla muualla paitsi helsingin keskustassa:D

      Poista
  4. Jos betoniporsaan tilalla olis ollut toinen auto, olisitko selvittänyt tilanteen ja ottanut vastuun tuhoista? Mietin tätä aina kun joku sanoo ajaneensa tolppaan, että miten monesti on sitten osuttu just toiseen autoon ja lähdetty raukkamaisesti karkuun.. :D
    Ja jos kertotaulut on hankalia, ynnäile vaan yks kerrallaan niitä yhteen, esim 4x7, 7>14>21>28 ja käytä vaikka paperia apuna :) tai jos isommat luvut on vaikeita hahmottaa (mulla ainakin vaikka matikka 10..) niin jaa se ensin puoliks ja lopussa kerro kahdella :) esim 8x7> 4x7 > 28 x 2 > 56 :) ei tartte pyöritellä päässä niitä isoja lukuja heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tottakai olisin:) oon joskus ajanu skootterilla parkissa olevan auton kylkeen ja tietty sen jälkeen piti metsästää sen auton omistaja, onneks ei tarvinnu korvata mitään:D

      Poista
  5. Passaa tuo hame sulle täydellisesti (:

    VastaaPoista
  6. moi se on rottis minun vanhuksilla on auto vuosimallia jossa äitee huutaa ja antaa ajohjeita iskä on vanhan liiton miehiä joten autolla pitää ajaa eikä hyssytellä hyvää kesän alkua

    VastaaPoista