2.11.2016

I fucked up

Viime keskiviikkona klikkasin Opintopolun auki ja rupesin täyttämään hakemusta avoimen väylän hakuun. En saanut hakemusta kuitenkaan lähetettyä, sillä ensin piti laittaa tilaukseen opintotosite ja liittää se sitten hakemuksen mukaan. Tilasin opintotositteen, sain sen seuraavana päivänä, ja ajattelin, että ehdin hyvin sitten viikonloppuna laittaa hakemuksen liitteineen menemään. Hakuaikaa oli siis maanantaihin asti.

Viime viikko oli tosi kiireinen. Lauantaina olin kellojensiirron takia töissä viiteen aamulla, ja seuraavalle päivälle olin ottanut työvuoron, vaikka alunperin piti olla vapaata. Jännitin kovasti maanantaita, jolloin käytiin ennakkoon katsomassa Luokkakokous 2, jossa olin avustamassa. Eilen, tiistaina, puhuin jonkun kanssa opiskelusta. Sitten paniikki kolahti päähän ja kovaa. Viimeinen hakupäivä oli edellisenä päivänä enkä mä ollut laittanut hakemusta.

Avasin Opintopolun ja siellä se sitten luki: hakuaika on päättynyt. Kello oli siinä vaiheessa jo sen verran paljon, etten voinut soittaa minnekkään. Ja vaikka olisinkin ehtinyt vielä soittaa, ei se mitään olisi muuttanut. Mä mokasin. Tänään päätin kuitenkin varuilta soittaa, ja tuomio oli se, mitä sen odotinkin olevan. Hakemuksia ei enää oteta vastaan.

Mua hävettää edes myöntää, että oon onnistunut mokaamaan näin ison jutun. Mä oon ihan helvetin vihainen itselleni. Miten mä voin vaan unohtaa? Oon opiskellut jo yli vuoden avoimessa, kerännyt puuttuvia opintopisteitä ja käynyt epäonnistumassa pääsykokeissa. Se, etten päässyt vielä syksyllä tutkinto-opiskelijaksi ei ollut mulle mikään kova paikka. Olin varautunut siihen, ja mua ei haitannut, että seuraava mahdollisuus olisi vasta tammikuussa. Nyt kun tiedän saavani tarvittavat opintopisteet kasaan, oon valmistautunut aloittamaan täyspäiväisen opiskelun tammikuussa. Oon pohtinu asumisjärjestelyjä, työkuvioita ja sain jopa mun kaverin vanhat haalarit opiskeluaikoja silmällä pitäen. Ja nyt musta ei sitten tulekaan tutkinto-opiskelijaa. Vieläkään.

Fiilikset on tällä hetkellä paskat. Ihan ku sydän ois särjetty. Jotenkin epätodellinen olo, ja kokoajan ootan, että millon mä herään unesta. Ei, tää on niin todellista kun vaan voi olla. Mut mitä mä tässä itken, oma on vikani.


Mitä nyt sitten?

Mä yritän aina ajatella positiivisesti enkä jäädä vellomaan epäonnistumiseen. Uskon, että kaikki tapahtuu syystä. Tälle on joku syy, miks tässä kävi näin. Mikä se syy sitten on? Ensimmäisenä tuli mieleen, että ehkä tää on merkki siitä, että mun tosiaan täytyy hakea au pairiksi. Oon pohtinu sitä nyt enemmän tai vähemmän yli vuoden ajan, mutta päättänyt keskittyä opiskelemaan. Nyt kävi kuitenkin niin, että opinnot ei jatku enää tammikuussa. Mä saan tarvittavat opintopisteet kasaan ja haen sitten keväällä uudestaan. Avoimessa mun ei kannata ensi vuonna enää jatkaa, koska se maksaa. En todellakaan haluais jatkaa samassa työssä samaa työtahtia kuin nyt. Ehkä mun pitäisi vaan lähteä.

Mutta mua pelottaa, että onko musta siihen. Toki se on varmasti ihan normaali fiilis kaikilla, jotka pohtii ulkomaille lähtemistä. Tiedän, että olisi kuitenkin hyvä ratkaisu lähteä. Äiti on eri mieltä, sen mielestä mä pakenen, jos lähden. Tavallaan totta, tavallaan ei. Mä oon ujo vieraitten ihmisten kanssa, mutta toi kokemus varmasti kasvattaisi mua ulos kuorestani. Isompi ongelma on kuitenkin raha. Mistä rahat esimerkiksi lentoihin ja viisumiin? Heti tammikuussa lähteminen ei mitenkään onnistu.

Nyt mä vaan mietin tätä hommaa tarkkaan. Pystynkö säästämään tarvittavat rahat ja ennen kaikkea onko musta oikeasti lähtemään. Kestänkö olla niin kaukana kaikista, varsinkin Irinasta. Hakuprosessi on tietysti asia erikseen. Siitä mä kuitenkin oon melko varma, että kohteeksi valikoituu juuri Australia. Täytyy vaan ennen prosessin aloittamista järkeillä, että pystynkö viemään sen loppuun asti. Toki täytyy myös miettiä muita vaihtoehtoja ensi keväälle. Pitikin mennä mokaamaan...

En olis onnistunu olemaan kertomatta tästä asiasta. Mua vähän pelottaa, että miten te otatte tän asian vastaan. Mitään paskamyrskyä mä en just nyt jaksais, koska tiedän kyllä hyvin, että miten pahasti tuli töppäiltyä. Tapahtuuko tällaista edes muille?

55 kommenttia:

  1. Voi ei uskon miten paljon sua harmittaa! Tollaset on ehkä pahimpia harmituksia, mitkä on täysin omaa syytä, eikä voi syyttää yhtään ketään muuta tai mitään olosuhdetta tai mitään, kokonaan vaan itteä. Mä kerran valmistauduin ihan hullun kauan isoon tenttiin (opiskelen oikiksessa) ja aamulla kertasin vielä vähän ja ku aloin tehdä lähtöä ja tsekkaamaan missä salissa tentti on, huomasinkin että se oli alkanu kello 12 sijaan jo ysiltä.... Se siitä sitten ja ärsytti niin paljon ku oma vika :D toki paaaaaljon pienempi ärsytys ku sulla mutta näitä siis sattuu aina! Ei varmasti jää sun viimeseks töppäykseks tässä elämässä, jos lohduttaa :D
    Toi aupair on varmaan kans ihan kiva vaihtoehto, mut mieti kuinka äkkiä puol vuotta lopulta menee.. Kohta on jo taas kesä! Kevään voisit hyvin myös keskittyä tekemään pelkästään töitä ja tienata sillä rahaa tulevia opintoja varten. Puolivuotta ilman opiskeluressiä pelkästään töitä tehden ennen itse opiskelujen alkamista voi tehdä jo paljon hyvää :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mokia sattuu joo itse kullekkin, mutta ei näin pahasti sais mokata! ja joo toinen vaihtoehto on just painaa vaan töitä koko kevään, mutta en tiedä pystynkö siihen. nykynen duuni on mulle vaan välivaihe ja olin valmistautunu jo siihen, että jatkaisin siellä ensi vuonna enää silloin tällöin opintojen ohella. sen avulla mä siellä nytkin oon jaksanu ku monesti on tuntunut siltä, etten jaksa tätä enää yhtään. eiköhän tässä joku ratkaisu kuitenkin vielä löydy:) kiitos paljon!

      Poista
  2. On jo pidempään näyttänyt siltä, että oot vähän tuuliajolla elämäsi kanssa. Enkä sano tätä mitenkään pahalla. Oon itse kokenut vähän samaa, että kun ei osaa oikein sanoa, mihin suuntaan haluaisi mennä, menee sitten täyttä häkää "vaan jonnekin". Ja jostainhan se kertoo, että jos se opiskelu olisi ollut sulle se tärkein asia ja ykkösjuttu, et olisi päästänyt sitä unohtumaan. Yritätkö siirtää sen pois mielestä, koska et oikeasti edes sitä halua? Pelottaako ajatus siitä, että pitäisi myöntää itsellesi ja muille, että se ala, mitä olet yrittänyt opiskella jo vuosia, ei olekaan sinun juttusi tai että se on sun ulottumattomissa?

    Tsemppiä kuitenkin jatkon pohdiskeluun. Oot vielä niin nuori, että ehdit kyllä tehdä vaikka ja mitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä toi voi olla mahdollista, että jotenkin alitajunnassa pelkään, että tää ei oo mun juttu. mutta kokoajan tarkoituksena on ollut päästä opiskelemaan just tota alaa, eli en usko, että mun alitajunta olis laittanu mua tahallaan unohtamaan hakua. kai mä oon vaan eläny liian täyttä ja kiireistä elämää, että noin iso asia on totaalisesti unohtunut. mutta tottakai pitää miettiä myös sitä, että ehkä tää on merkki siitä, että mun pitäis tehdä jotain ihan muuta. hankalia asioita, joita pitää pähkäillä. kiitos!:)

      Poista
  3. Voi senja! :(<3 Ei oo omakohtaista kokemusta tollasesta tilanteesta, mutta voin oikein tuntee tänne asti sen miten paljon sua ottaa päähän..mutta positiivisella asenteella pärjää aina ja kaikki vielä järjestyy parhain päin ihan varmasti! :) Hirveesti tsemppiä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep onneks oon sen verran vahvistunu kaikista vastoinkäymisistä tässä elämän varrella, että tiedän selviäväni myös tästä. tällä hetkellä sitä vaan ruoskii itteensä, mutta pyrin just ajattelemaan positiivisesti ja uskon, että näin oli tarkoituskin tapahtua. kiitos!:)

      Poista
  4. Harmittaa niin paljon sun puolesta! :( Ehkä se au pair -juttu vois toimiakin tähän väliin? Ootko muuten koittanu hakee mitään muita töitä ton sun nykyisen tilalle, jos et siellä niinkään viihdy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo koittanu, koska tarkoitus oli jatkaa enää viikonloppuisin opiskelun ohella. nyt täytyy tarkkailla muita paikkoja, jos siis jään suomeen:)

      Poista
  5. kaverin vanhat haalarit, oikeesti? koko haalarin idea on että ne on O M A T

    lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos niissä ei oo merkkejä ni ei kai sillä oo mitään väliä jos ne on jonkun vanhat? Merkkejä täynnä olevat haalarit on sitte eri asia :D

      Poista
    2. No hyvin on munki kaverit vedelly toisten vanhoilla. Mitä väliä..

      Tsemppii Senja, elämä on välillä tällästä ja sitä sattuu ja tapahtuu! Ei kannata vaan jäädä maahan makaan vaan nouset ja lähet vaikka sinne au-pairiks! Kotiin pääsee aina takas jos siltä tuntuu :) elämässä täytyy välillä vähän repästä!

      Poista
    3. Jonkun vanhat haalarit on ihan ok ostaa, jos niitä ei oo pahemmin käyttänyt! Meilläkin moni myy käyttämättömiä haalareita jatkuvasti. Eri asia jos ne on "kovalla työllä" (:'D) kerännyt täyteen merkkejä. Ainakaan itse en enää siinä vaiheessa niitä jo ihan tunnesiteestä suostuisi myymään. Nytkin rakkaat haalarit roikkuu kaapin pohjalla, vaikka valmistuttu jo on.. Käyttöä niille ei kyllä pahemmin taida enää löytyä! D':

      lol

      Poista
    4. niin no samahan mun oli ne haalarit ottaa, kun alkuperäisellä omistajalla ei enää oo käyttöä niille:D kiitos kaikille!

      Poista
  6. voi ei, uskon että harmittaa-ja paljon!:( mutta tuohon aupair-juttuun vielä, että ootko harkinnut muita maita esim. Britit mihin on halvempi ja helpompi lähteä? :) ja suosittelen kyllä lähtemään, jos kiinnostaa! itse olin vasta Briteissä n.10 kk ja vaikka työ onkin raskasta tuolla oppii niin paljon itsestä uusia puolia ja juurikin rohkaistuu, kun pitää hypätä sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle:) mullekkin tosi monet tutut on sanonu kotiin palattua, että oon paljon rohkeempi! ja on huippua saaha just uusia kavereita ympäri maailmaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm oishan se toki helpompaa lähteä lähemmäksi, mutta kyllä mua lämmin maa enemmän houkuttelee. kaikki on kuitenkin vielä auki, kattoo nyt miten käy:) kiitos!

      Poista
  7. Monia asioita olen katunut elämässäni, ulkomaille lähtöjä en koskaan. Ehdottomasti sinuna lähtisin, opiskella ehtii myöhemminkin. Olen saman ikäinen kuin sinä ja käynyt ainoastaan lukion, maailmaa sen sijaan olen kiertänyt paljon. En vaihtaisi tätä elämänkokemusta yhteenkään korkeakoulututkintoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Kannattaisi jatkossa kokeilla tärkeiden juttujen laittamista kalenteriin, kämppään muistutuslappuja tai ihan puhelimeen hälytyksiä tärkeistä jutuista! Ei pääsis unohtumaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon muistanu aina tosi hyvin kaikki pakolliset jutut ilman kalenteriakin, mutta nyt tuli kyllä kantapään kautta opittua, että muistutukset käyttöön:D

      Poista
  9. Voi ei! Mutta kuule, näitä sattuu ja ihmiset mokailee paljon vakavimmissakin asioissa. Se on kamalaa, mutta muista, että aina on seuraava mahdollisuus edessä, sun aika ei lopu. Oo itselles armollinen, sä olet vain ihminen ja teet koko ajan jotain, että asiat olisi paremmin. Eikä keltään voi enempää vaatia. Haleja ja tsemppiä! Sä oot nuori, kaunis, elossa ja aina on uusi mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep virheitä sattuu, ja ei tää nyt mikään maailmanloppu kuitenkaan ole:D kiitos paljon!

      Poista
  10. Eli meinaat nyt sitten keväällä hakea opiskelemaan ja syksyllä aloittaa opinnot? :) Musta kannattais sillon nyt kevät ja kesä painaa duunia niin paljon kun pystyy! Eti vaikka jotain muita töitä kun nykysiä? Sit ens syksynä pystyt keskittymään vaan opiskeluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo syksylle siirtyy opinnot... ehkä sitten siinä vaiheessa on jo uutta puhtia, kun pitää vähän aikaa taukoa:)

      Poista
  11. Huh huh..
    Jos sä sinne oikeasti olisit halunnut niin et olisi unohtanut, se oli kuitenkin sun syksyn tärkein päivämäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä tekikö alitajunta tepposet, mutta kyllä mä mielestäni tosissaan haluan opiskelemaan:)

      Poista
  12. Näin vanhempana pieruna suosittelisin lähtemään rohkeasti ulkomaille, on nimittäin kovasti harmittanut, etten itse uskaltanut silloin nuorempana lähteä esim. au pairiksi tai interrailaamaan. Kuten joku aikaisemmassa kommentissa jo sanoikin, monia asioita katuu, mutta harvemmin ulkomaan kokemuksia! Nyt kannattaa ehdottomasti toteuttaa niitä asioita, kun ei ole kumppani//asunto/työ/opiskelu/lemmikit/kaverit tai mikään jarruttamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on, että nyt jos koskaan:)

      Poista
  13. Näitä tämmöisiä unohtumisia sattuu kyllä kaikille ja on ihan ok harmitella asiaa. Jos itselle sattuu jotain ikävää joka stressaa ja ahdistaa, koitan ajatella miten suhtaudun tähän asiaan kymmenen vuoden päästä. Elämä nimittäin jatkuu ja vaikka jokin asia tuntuu kamalalta kriisiltä nyt, sen yli kyllä päästään ja tulevaisuudessa koko asialla ei ehkä olekaan enää niin merkitystä.

    Itse suosittelen ulkomaille lähtöä. Monet täällä on tsempannut painamaan duunia ensi kevään ja kesän (mikä on fiksu neuvo sekin) mutta välillä mielestäni kannattaa olla vähemmän fiksu ja vaan heittäytyä. Oot just nyt semmoisessa elämänvaiheessa että sua ei sido tänne Suomeen mikään. Takaisin voi aina tulla jos ulkomailla ei kaikki menekään putkeen. Mutta muutaman vuoden päästä voit olla tilanteessa että ulkomaille lähteminen ei ehkä enää onnistukaan. En ole koskaan kuullut kenenkään harmittelevan sitä että lähti muille maille nuorena seikkailemaan ja kokemaan uusia juttuja. Päinvastoin useimmat näistä tuttavistani ketkä ovat tehneet näitä "epärationaalisia" valintoja ja seikkailleet pitkin poikin maailmaa ovat löytäneet mielettömiä tilaisuuksia ja ovat nyt tosi hyvissä duuneissa, osa kotimaassa ja osa ulkomailla.

    Mitä tahansa päätät tehdä niin lähetän tsempit! Kyllä se siitä, life goes on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan oikeassa olet! ja hyvä neuvo toi, että miten tähän suhtautuu sitten myöhemmin. kiitos paljon!:)

      Poista
  14. Oot ihan käsittämättömän tyhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :'D tän unohtamisen suhteen joo, muuten pidän itteeni kyllä ihan fiksuna tyttönä, vaikkei se somen välityksellä tietenkään aina välity. mulle riittää se, että mun läheiset tietää millanen mä olen, eikä heistä kukaan kyllä tyhmäksi mua sanoisi:)

      Poista
  15. Voi jeesus kun nää anonyymit nyt mässäilee :D Jätä ne omaan arvoonsa, myös me muut ollaan unohdettu asioita jotka on meille älyttömän tärkeitä. Ja ainakin tän kautta oot antanu mun mielestä sellasen kuvan että oot tehny paljon töitä unelmas eteen, ei kukaan jaksa tehdä hommia noin pitkäjänteisesti ellei kiinnostais :) Älä soimaa ittees, tälle unohdukselle on vielä joku tarkotus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, onhan tässä jo aika pitkään paiskittu hommia, puoli vuotta ei loppujen lopuks edes ole niin pitkä aika:)

      Poista
  16. Miten sä voit tollasen Asian unohtaa? :D Oot sitä tavotellu lukiosta asti ja sitten turhien menojen takia pilaat mahdollisuutes. Tammikuun haussa olis sitä paitsi helpompi ollu päästä. Kevään haussa tuskin pääset. Ei se avoimen puolelta pääseminen oo itsestään selvyys. Pitää hakea myös normihaun kautta. Ja toi avoimen kautta ährääminen o vähä epätoivost, koska jos et normihaussa pääse paskan tokarin takii, nii kandeis unohtaa koko juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun käsittääkseni ei tarvitse hakea normihaussa, vaan ne on kaks ihan erillistä hakua. ja viime keväänähän mä hain jo väylän kautta, ja olisin saanut opiskelupaikan jos pisteet olisivat olleet kasassa. mun käsittääkseni avoimen puolella opiskelijoita ei oo paljoo journalismissa, eli sen takia varmaan sain suoraan hyväksymiskirjeen ilman mitään haastatteluita tms. pelkät 60op olis riittäny:)

      Poista
  17. Mutta kieltämättä nämä anonyymit totta puhuu. Ei pahalla :) Jos jonkun asian eteen tekee paljon töitä, ei voi unohtaa kaikkein tärkeintä asiaa koko kouluhaussa. Pitäskö sun vähän miettiä nyt tärkeysjärjestystä elämässä. Miks esimerkiksi turhaan käyt paskaduunissa, jos journalismi on sun unelma? Miks et vaikka lehtiin myy juttujas? Oppisit samalla paremmaks kirjottajaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oman alan töiden saaminen on hankalaa, ja freelancerina toimiminen olis turhan riskialtista jos rahaa ei sais tarpeeksi :) toki keväällä aikaa voi löytyä enemmän, kun en opiskele töiden ohella.

      Poista
  18. Ootko ajatellu miten paljon tämän blogin julkisuus vaikuttaa sun työkuvioihin? :) Kuka tahansa voi sun epäonnistumiset ja vaikeudet täältä käydä lukemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon miettiny joo, mutta eihän tollasten asioiden pitäis vaikuttaa. sit jos vaikuttaa, niin ei voi mitään😕

      Poista
  19. heissan rottis tässä mietin tota elokuvanteossa avustamisessa näkyykö sinua elokuvassa vai näitkö kun elokuvan kohtauksia tehtiin vai muuta hommelii oskukoiruli on ny 14vuotias hyvä kunto vielä parempi kuin minulla hyvää tulevia pikkujoulujuhlii pidä pöksyt jalassa no sinä olet viksu joten tiedät paremmin kyllä se koululaitos jaksaa odotella uutta journalistiä moikkelis vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vilahdan mä siellä joo ja pääsin toki näkemään, miten leffaa tehtiin:) kiitti ja terkkuja!

      Poista
  20. Itsekin oon miettiny omaa blogia työnhaun kannalta. Esimerkiks , jos työnantaja mut googlettaa, löytää mun koko elämän sisällön. Mut mun mielestä mulla ei oo mitään peiteltävää. Jos en kelpaa töihin blogeineni, jossa on realistinen kuvaus mun elämästä, niin sellasta työtä en tartte. :D Typerää, et ihmisten pitää nykyään olla tosi varuillaan mitä itestään kertoo julkisesti. Miks ei vaan voi olla oma itsensä tavallisine ongelmineen. Ei tarvii antaa epärealistista kuvaa itestään tyylillä "Ps. I love fashion" ja silotella kaikki kuvat epärealistiseks. Ei se elämä sitä oo. Se on just tätä kuin Senjalla. Epäonnistumisia ja ilonpilkahduksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin!:) tosin ymmärrän kyllä myös ihmisiä, jotka päättävät olla jakamatta liikaa asioita netissä. itse oon valinnut sen tien, että tällanen mä oon - ottakaa tai jättäkää!

      Poista
  21. Jos saa kysyy niin mitä oikein tapahtu kun olit niin huonona? ei tietenkään tarvitse mutta olet ollut aina täällä niin avoin niin mietin... Hyvä et kaikki on nyt paremmin:)

    VastaaPoista
  22. Moi,kattelin noita himoskuvia ja noita talon edessä otettuja kuvia niin onko noi aidot keltaiset vai sitruunan väriset?Onko mahdollista kuvata?

    VastaaPoista
  23. Hei!

    Itse haluan uskoa, että kaikki tapahtuu syystä ja ehkä tämä onkin nimenomaan tarkoitettu niin, että teet vielä muita juttuja, ei se opinahjo mihinkään katoa ja toimittajan hommissa elämänkokemuksesta ei ainakaan haittaa ole :) Kannustan sinua ehdottomasti lähtemään ulkomaille, itse lähdin 22-vuotiaana matkaoppaaksi ja maailmalla vierähti pari vuotta. Ulkomaille lähteminen onkin ehdottomasti paras päätös, jonka olen ikinä tehnyt enkä ole katunut sitä päivääkään. (Jos haluat lukea aiheesta lisää, olen kirjoittanut siitä blogissani: https://sarkasmiajashampanjaa.com/2015/11/12/matkaoppaan-tarina/)

    Tsemppiä tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep ei tässä sinänsä kiire ole:) kiitos!

      Poista
  24. Siis mitä sä höpötit snäpis? Eli eikö opintopisteet ois tullu kasaan tähän ohi menneeseen hakuun vai eikö ne nyt riitä sulla kevään hakuunkaan😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oisin saanu sen 60 op kasaan nyt syksyllä, ellen olis karsinu kurssien määrää. eli nyt pisteet olis riittäny, jos oisin käyny kaikki kurssit loppuun. kevään hakuun mennessä ehdin kyllä hyvin hankkia vielä puuttuvat:) koska tää homma nyt meni miten meni, niin on parempi, että hankin puuttuvat pisteet sitten keväällä vähentääkseni tän hetkistä stressiä

      Poista