23.1.2017

vanhojen fb-päivitysten helmet

Moikka! Päätin rueta Saran postauksen innoittamana kaivelemaan mun Facebookin seinää. Aloitin tossa kuuden aikaan, ja kello on kohta kymmenen. Vois kai sitä vapaapäivää paremminkin viettää, mutta sain kyllä hyvät naurut vanhoista päivityksistä. Äsken rupesin vielä piilottelemaan päivityksiä vain itselle näkyväksi. Oli sen verran hidasta hommaa, että täytyy jatkaa joku toinen päivä:D

Nykyään en päivitä Facebookiin oikeastaan muuta, kuin kuvia silloin tällöin. En tajua, miten oon jaksanu vääntää joskus nuorempana satoja turhempaakin turhempia tilapäivityksiä. Pahoittelut mun silloisille fb-kavereille... Nää postaukseen valitut päivitykset ovat vuosilta 2008-2012, eli olin silloin vielä ihan teini. Sen kyllä huomaa! En enää yhtään ihmettele, että miksi ihmiset piti mua niin nolona niihin aikoihin. Pitää varmasti edelleen, mutta on noista ajoista ehkä vähän rauhoituttu ja järkeäkin on tullut päähän ainakin hieman lisää. Luojalle kiitos siitä, että tuolloin ei ollut vielä esimerkiksi Snapchattia.

Päivityksiä oli tosiaan satoja, joten koitin poimia joukosta vaan parhaimmat postausta varten. Silti näitä riittää aika paljon... Selkeyden vuoksi jaottelin päivitykset kategorioihin. Kuvituksena vanhoja (blogissakin vilahtaneita) kuvia samoilta ajoilta!


AHKERA OPISKELIJA
Kouluun liittyviä päivityksiä, olisi ehkä vähän voinut tsempata. Näistä päivityksistä se ei pahemmin välity, mutta oikeasti mulla meni ihan hyvin suurimman osan ajasta.

 "ei jaksa mennä ekoille tunneille"

"sai matikan kokeesta 8-, mitä ihmettä ?:D" 
(välillä näinkin päin)

"sai liput pete parkkosen konserttiin keskiarvon korottamisen takia : DD" 
(miks mä en muista olleeni kuitenkaan millään keikalla?)

"jotkut menee kouluun mut mäpä meenki ouluun --->" 
(hehheh!)

"nukahtaa varmaan kohta kemian tunnille. no mut koulun jälkeen shoppaamaan, nam" 

"ei jaksanu mennä pv tunnille joten koulu alkaaki sit vasta 10.50 !" 

"huoh joku kirjastotunti"

"voi perse joku ruotsin koe" 
(ja tää oli kaks päivää ton edellisen jälkeen, on ollut motivaatio kohdillaan:D)

"taidan ottaa varaslähdön lomalle, en nimittäi jaksa mennä ruotsin ja matikan tunneille :: ))"

"öö miks helvetissä mulle on varattu aika erityisopetukseen??" 
(en muistaakseni koskaan joutunut erityisopetukseen)

"nukahtaa jostain syystä aina kun avaa maantiedon kirjan...."

"''esim kun perunasta syntyy uusia perunoita, muokkaa ympäristö kaikista niistä erilaisia, kuten käy kaikilla muillakin SUVULLISESTI lisääntyvillä eliöillä'' eli mun mielestä perunat harrastavat seksiä, aiivan"

"biologia HYLÄTTY, great"
(en yhtään ihmettele jos vastaukset on olleet ton ylemmän luokkaa)

"jotenki kummasti ilta menny historian sijasta asoksen tilausta tehdessä....."

"pakkohan se oli ottaa vähän omaa lomaa koulusta ku on niin hyvä ilma"

"''hei nuoret naiset, poissaolotilastonne näyttävät aika rumilta. (yksittäisiä tunteja monena päivänä) saisinko selityksen? (todellisia syitä) timoP'' ::D sillä viisii"

"vapiskaa, mä pääsin oppilaskunnan hallitukseen:D"
(halusin sinne vaan siksi, että pääsisin oppitunneilta pois kokousten takia)

"olis ehkä pitäny keskittyä ennemmin äikän tekstitaitoon ku siihen että pääsee mahdollisimman nopeesti kotiin tilaamaan kenkiä 12.00 alkavasta tarjouksesta.... no sainpahan ainaki uusia kenkiä!"
(oon sanaton... ehkä tän takia arvosana ei sitten myöhemmin miellyttänyt)

004-1


KÄNNIÄÄLIÖ
Eli niitä ihania kännipäivityksiä...
 

"oeln ok"
(kiitos tiedosta)

"etttä seööamem ilta, mihin kaikki katos ? jalat on ihanan kipet ja sille e"

"GOOSD MOORNINF MIS SUNSHINE1mite ois vieläparir++? "

"ppeili meni rikki, juomat katos, jalajssa lasinrisu, toisen ajaln varpaat turvonnu, svaatteet hukassa, jatsi paniikissa, oona kännissä, lattiat tyämnä nuuskaa, lasinsiruja, juomia yms, bileet esenu paranee♥"
(noihin aikoihin alkolukko feissiin ois ollu ihan hyvä...)

"''se on oikeesti sellanen pokemon, ihan ku joku schumacher'' kännissä olen fiksu"

"kävi kännissä tivolissa;)"
(huvipuisto kyseessä, ei baari)

"tulipahan tehtyä töissä tiskialtaan kanssa vähän lähempää tuttavuutta...."
(olin kesätöissä tiskaajana ja oli vähän huono olo)

"no se ilta loppu lyhyeen, kiitos vaan virkavallan!"

"Ensiavussa: sannaa ommellaan, meitsi juo, samu istuu jee"

2lbm22t


HYVÄ SENJA!
Mulle sattui ja tapahtui (ja sattuu ja tapahtuu vielä nykyäänkin) milloin mitäkin, tässä vähän otteita mun toilailuista.
 

 "ajoi mopoautolla 20 kilometriä, tietysti ilman korttia ; )"
(maalaistiellä, jossa ei ole liikennettä juuri ollenkaan)

"kaks väriä+värinpoisto = hiuksia lähtee päästä : (("

"osti yöllä ranskikset, tiputti ne kaikki maahan, keräsi takaisin ja söi ne. nam"

"rikkoi eilen puhelimensa : (("

"paiskasi just puhelimensa lattialle ja se meni rikki, yhyy"
(ja tämä päivitys neljä päivää ton edellisen jälkeen, ei hyvä luoja sentään)

"varvas paketissa, ihan jees"

"ens kerralla vois muistaa laittaa vaikkapa leivinjauhetta valkosuklaamokkapaloihin, tuli kyllä aika karseeta jälkee ilman........"

"onnistui rikkomaan jo kolmannen kameran, great"
(oon aina ollu tosi hyvä teknologian kanssa...)

"koitti värjätä hiukset vaaleenruskeeks niin eikö vaan tullu tummanruskeet, jes -.- eikun vaan ostamaan miljoona värinpoistoo"
(ja tukka kiittää!)

"sai tänään uuden puhelimen ja onnistu jo kolhimaan sen....."

"oh no tilasin vahingossa kaks vanhojen tanssimekkoo joita ei voi palauttaa:D"

"yks näppäin puhelimesta hukassa, hyvin jatkuu tää puhelimien rikkomisputki....."

"sinne hajos läppäri, eihän tuo kestänykään mun hellässä hoivassa ku 10kk"

"on sitten ilmeisesti menossa naimisiin kun vanhojen tanssimekko saapui valkosena, vaikkei todellakaan pitäny. great!"

"ei voi enää olla edes totta, tilasin uuden vanhojen tanssi mekon ku se edellinen mekko oli väärän värinen, nyt sitten se uus mekko tuli ja oli eri värinen ja ihan erilainen mekko! apuaa"
(tää mekkoepisodi oli kyllä melkoinen, onneks olin ajoissa liikenteessä ja lopulta sain oikean mekon)

"jooo nostin tossa 40e automaatista ja unohin ottaa ne rahat siitä, töhö vai töhö?"

"oli ainaki esimerkillinen harjotusinssi mulla; liian läheltä pysäköityä autoa (hylätty), katsastuskonttorin pihaan meno (hylätty), pihasta poistuminen (hylätty), ohitustielle liittyminen (virhe), ylinopeus 20km/h (hylätty), vaihteitten käyttö (virhe), kevyen liikenteen havannointi (3x virhe), 1-suuntaisella kaistan vaihto katveet (3x hylätty), väärälle kaistalle kääntyminen (virhe)"

"yhen päivän ollu kortti ja heti ekat sakot, jes!"
(parkkisakot)

"polvi niin paskana ettei pysty kävelee ja keskiviikkona alkas työt, hyvä minä!"

"ilta tuli kruunattua komeella ilmalennolla ja nyt onki sitten polvet verillä again"

"se tunne ku menet h&m:n kassalle, rupeet maksaa ja huomaat että kaikki sun rahat on varastettu. kiitos paljon!"

"teki pitkän uran (taas) puhelimyyjänä, parin tunnin koulutus ja päälle tunti soittelua -> loparit"

"ei vittu vois enää paremmin mennä, puhelin hävis tivoliin! kiitos vaan ihan helvetin paljon sille joka halus mun vanhan paskan puhelimen, olis voinu säästää edes sim-kortin"
(tällä kertaa baari kyseessä)

011-1


KAIKKIA KIINNOSTAA
Turhaakin turhempia päivityksiä. Mulla oli esimerkiksi miljoona "väsyttää" -päivitystä ja kaikkea vastaavaa, tässä nyt vaan muutama esimerkki.


"heräs juuri"

"alone at home"

"ja turvonnut silmä♥"

"grillasi itseään pari tuntia, mut sitten aurinko päätti mennä pilveen : ("

"vittuuu kiinalainen oli kiinni niin piti tyytyä rossoon : ("

"pakko muuttaa pois ja äkkiä, hate this city"

"voi vitun paska bb, en kato enää"
(näitä bb-päivityksiä riitti, eli katsoin kuitenkin:D)

"voitettiin ! oli aika mielenkiintonen paluumatka, puheenaiheena ei ainakaan olleet tukirintaliivit ja puudelit..."

"otti just bikinit päällä aurinkoo : D"
(okei tää oli toukokuun alussa kirjoitettu, eli veikkaan että keli on ollut vähän viileähkö auringon ottamiseen)

i3x5d4


WTF?
 Sekalaisia, omituisia tai muuten vaan hölmöjä päivityksiä.


"hates vartijat"

"voi luoja mulla ei oo enää veliä, eii vittu että hävettää"
(mitä lie tehnyt :'D)

"veljeni on maailman noloin"
(ja mä ilmoitan siitä Facebookissa koska...?)

"lol joku oli juorunnu sossuille mun ja oonan juomien määrät, get a life !:D"

"nyto nhujajjjjjjjhjujaam gmhikkaa, viutuu non känseju"
(en oo varma kuuluisko tää tonne kännikategoriaan)

"äiti sekos, taidan lähtee evakkoon"

"ööö mitä ihmettä, joku seko soitti mulle ja kysy oonko senja, sit se selitti että löys jotai mun pippalokuvia alastomasta suomesta ja siellä oli mun numero, siis mitä vittua?: DDD"
(en edes muistanut tällaista, mutta noihin aikoihin mun kuvia käytettiin feikkiprofiileihin mm. Irc-Galleriassa)

"mitä vittua mun nimellä ei voi tilata ellee koska joku idiootti on tilannu mun nimellä joskus seiskan niin mun nimi on leimattu valetilaajaks : D että kiitti vaan sille joka tilas"

"kaipaako joku mustia miesten kenkiä, ruskeeta tai mustaa neuletakkia, pipoo tai villasukkia?"
(tais olla kotibileiden jäljiltä jäänyttä tavaraa)

"lol kiinnostais kyllä muaki tietää että mitä oon muka tehny perjantaina -.-"

"joo kertokaa toki mullekki mitä mä oon muka tehny ! -.-"
(niin mitä?)

"parasta tilata vaatteita ku porukat on kännissä"
(ilmeisesti rahahanat aukesivat helpommin:D)

"ei jumatsuikka you spin me raigth round beibi raigth round like a record!!!!! IMMA TSebE!!!! jeajeajejaejeajeja whohooo!!! syötä"
(joku muu vissiin kirjoitellut mun profiililla...)

"sai rakkaalta veljeltään lahjaksi kortsupaketin ihan vaan siltä varalta ''ettei maailmaan syntyisi enempää senjoja'' mitä tähän nyt sanos:D"
(tää oli kyllä paras!)

5856603585_16bae682cd_b


IRINA PENTUNA
Otettiin Irina 2009 kesällä, ja pentuna se ei ollutkaan ihan niin helppo tapaus.


 "irina sit järsi mun puhelimen pilalle : D"

"ei kannata ottaa koiranpentua, ku tulin kotiin mun huoneen valkee pörrömatto oli täynnä multaa, simpukoita ja pissiä"

"kahden koiranpennun tuhot muutamassa tunnissa; kolme pissiä, valkeella matolla kakkaa, kylppärin roskis levitelty ympäriinsä, mun suklaanaamio levitetty matolle, revittyjä nenäliinoja, rikottu kampa, rikki pureskeltu paneeli + lukematon määrä henkisiä traumoja"
(mukana touhussa siskon samanikäinen koira Pinja)

5661108827_a4d26effc2_b

PARI EKSTRAA
Päivityksiä, joille ei löytynyt omaa kategoriaa.


 "muuttaa ehkä jyväskylään yläasteen jälkeen : )"
(niimpä niin...)

"tietää minne hakee lukion jälkeen, los angeles/hollywood here I come"
(suunnittelin tota ihan tosissani, olis vaan pitänyt!)

"haluaa pois iisalmesta ja äkkiä"
(jostain kumman syystä vastaavia päivityksiä riitti)

"äikän näytelmäesitelmän palaute: ''Senja, sopisit vaikka radio- tai tv-työhön sujuvan ulosannin ansiosta.'' siis täh??"
(tää oli oikeesti aika ihana kommentti, ja juuri tuon kommentin innoittamana päädyin hakemaan media-alalle!)

"kauhee nälkä, vihdoin pääs istuu tuomiokirkon portaille syömään ja eikö vaan lokki lennä ja nappaa subin suoraan mun kädestä ??"
(olen vieläkin katkera) 


Juu että semmonen setti sitten. Kieltämättä suurilta osin erittäin noloja päivityksiä, mutta onneksi noille voi näin vuosia myöhemmin vain nauraa :'D


Kai siellä on muitakin nolojen fb-päivitysten mestareita? 

ps. Kertokaa ihmeessä mitä tykkäsitte postauksesta! Musta tätä oli ainakin kiva tehdä, vaikka aikaa tähän vierähtikin kiitettävästi (viisi tuntia kaiken kaikkiaan). 

4.1.2017

vuoden eka

Moi! Edellisestä kerrasta on jo sen verran aikaa, etten tiedä mistä alottaa. Ajattelin tällä kertaa kertoilla ihan vaan kuulumisia, eli varautukaa päättömään ajatusvirtaan.

Oon tällä hetkellä kolmen viikon lomalla. Kaksi viikkoa palkallista, muuten ihan vaan vapaata. Tasan viikon päästä loma onkin sitten jo lusittu. Jouluna olin tuttuun tapaan kotona Iisalmessa viettämässä perinteistä perhejoulua. Joulut ei tosin ole enää ihan samanlaisia kuin ennen, nyt kun perheessä on mun siskon 1v poika ja ensi jouluna joukkoon liittyy ihan hetkenä minä hyvänsä syntyvä veljen tytär. Musta tulee siis kohta jo toistamiseen täti! Omassa elämäntilanteessani ei sen sijaan ole mitään muutosta. Sain tänä jouluna ensimmäistä kertaa mantelin, mikä tietysti äitin mielestä oli merkki siitä, että löydän miehen itselleni tänä vuonna. Mies on jo ristitty mantelimieheksi ja hyvä ettei porukat varannu jo kirkkoa, eli tervetuloa vaan meidän hulluun perheeseen...:D No mutta ei pidä ottaa turhia paineita, kaksi vuotta sinkkuna olemista on jo opettanut pärjäämään yksin.

IMG_2378-001 Uuttavuotta vietin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Oon asunu täällä jo yli neljä vuotta, mutta edelliset uv:t on menneet Iisalmessa. Annettiin porukoille joululahjaksi liput Vain elämää -konserttiin (se oli päivää ennen uuttavuotta), eli porukat + koirat oli täällä myöskin. Mikä parasta, Irina jäi mun luokse. Tällä kertaa se on mun ilona ruhtinaalliset viisi viikkoa. En tiedä haluaisinko mä niin kovasti sitä aina mun luokse, ellei se olis niin helppohoitoinen. Irina ja mä ollaan oikeestaan ihan samanlaisia. Ei viihdytä ulkona kylmässä ja lenkkeily ei oo kivaa, mutta nukkuminen, huomio sekä paijaaminen kyllä kelpaa. Suurimman osan ajasta Irina vaan makaa. Välillä se intoutuu leikkimään, mutta yleensä sille riittää, että sitä rapsuttaa vähän väliä. Ja sehän ei kyllästy rapsuttamiseen koskaan, kattoo vaan koiranpentuilmeellä jos rapsutus loppuu. 

Oon ollu vähän haikeilla mielin viime aikoina. Mun toinen puolisko (vaimoksikin kutsutaan) Saija lähti Australiaan. Ei siinä mitään, mutta kun se ei tiedä, milloin tulee takaisin. Jos edes tulee... Varsinkin kesällä me nähtiin melkein joka päivä. Nyt se on siellä maailman toisella puolella ja elää yhdeksän tuntia meidän kelloa edellä ja vielä huonoilla nettiyhteyksillä. On niin outoo, ettei voi soittaa toiselle kun siltä tuntuu. Kerran koitettiin puhua puhelimessa, mutta pätkivä yhteys teki senkin mahdottomaksi. Onneks ääniviestit on edes keksitty. Mä oon tunnetusti maailman huonoin säästämään, mutta pakko edes yrittää päästä käymään Australiassa tän vuoden aikana. Siihen mun au pair haaveeseen nimenomaan Ausseissa liitty vahvasti juuri tuo, että Saijakin on siellä. Ei me oltais paljoo pystytty siellä näkemään, mutta oltais oltu ainakin samassa maassa.

IMG_2400-001

Mä sain kuin sainkin joululahjaksi uuden kameran. Ei enää kännykkäkuvia siis! Ongelmana vaan on, että asukuvia tuskin saan yhtään sen enempää varsinkaan tähän aikaan vuodesta, kun ulkona on pimeetä about kokoajan. Mutta onneksi voin kuvailla muita juttuja silloin, kun postaushimo iskee. Mulla on taas vaihteeksi kauheet paineet tästä blogista. Oon miettiny, oisko helpompaa siirtyä kokonaan vloggaamisen puolelle. Toisaalta oon liian kömpelö editoimaan ja muutenkaan en nää itteeni oikein tuolla youtube-maailmassa. Kirjottaminen on se mun juttu, vaikka tämänkin postauksen meinasin ensiksi toteuttaa videolla höpöttelemällä.

Tuntuu siltä, että bloggaamiseen ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin liittyy nykyään ihan liikaa täydellisyyden tavoittelu. Enää ei riitä, että räpsii satunnaisia kuvia arjesta ja ottaa asukuvat ajastimella seinän edessä. Okei random kuvia näkee edelleen, mutta ne on aina viimeisen päälle aseteltu. Sama homma Instagrammissa. En mä edes osaa ottaa mitään täydelliseksi hiottuja kuvia, saati sitten muodostaa täydellistä instafeediä yhtenäisellä värimaailmalla. Mites sitten asukuvat? Vaikka mulla olis kuvaaja käytössä ja ulkona paistais aurinko, niin mulla vaan ei oo sellasta tietynlaista visuaalista silmää ottaa toinen toistaan hienompia kuvia. En osaa olla kävelevinäni kadun yli tukka hulmuten, vaan poseeraan samassa asennossa paikoillani samoilla kuvakulmilla kerrasta toiseen. Riittääkö se enää nykyään? Ehkä jollekkin, mutta mä saan asiasta vaan hirveitä paineita ja mietin, että kannattaako mun edes tehdä tätä hommaa, jos en pysty tekemään tätä paremmin. Silti mä vaan jatkan ja jatkan, koska jaksan uskoa siihen, että kaiken ja kaikkien ei tarvitse olla niin täydellisiä. Se on aina ollut se mun juttu.

IMG_2374-001

 Mulla oli muutakin vielä mielessä, mutta eiköhän tää tekstimäärä ala jo riittää. Mä jatkan nyt Irinan kanssa löhöilyä ja lomasta nauttimista. Tosin ei tätä nauttimiseksi välttämättä voi kutsua, kun oon ollu jo viikon flunssassa ja kuumekin on noussut välillä. Niin perus, että lomalla sairastaa:'D

Loppuun toivotan vaan oikein ihanaa ja parempaa vuotta 2017 teille kaikille!♥

Omalta osaltani vuosi 2016 sisälsi taas todella paljon vastoinkäymisiä edellisten vuosien tapaan, mutta jospa tää olis nyt vihdoin se mun vuosi.